Tähdellistä

Tervepä terve. Toimituksen koillispellon viikkolyhty kaiverretaan tässä seuraavaksi.

***
Joskus ilahduttaa, kun jossain kiehuu yli. Tässä tapauksesa keittiössä, joskin kuvaannollisesti.
Viime viikolla ikaalislaisen hotellin keittiöpäällikkö purkautui lehdissä asti siitä, miten syyslomalaisten jäljiltä syntyi hävikkiä. Ruokaa lastattiin lautasille aamiaisella lapiokaupalla, mutta mahat vetivät vain osan. 

Oikeassahan mies oli, samaa saa havaita esimerkiksi Ruotsin-lauttojen noutopöydissä.

Keskeistä on koukkauksien määrä. Kerran pöytään tuodun sapuskan heitättäminen pois ei ole kaikille kitkerä pala. Mutta pyydäpä samoja ihmisiä ottamaan lautasellinen ruokaa ja viemään se suoraan roskiin, ja jo pidetään hulluna. 

Joskushan moite osuu ihan väärään maaliin. Viime viikoloppuna halikkolainen puutarha järjesti lystikkään tempauksen ja kaiversi satoja kurpitsoja lyhdyiksi.  Peltoa tultiin katsomaan matkojenkin päästä. Keskustelupalstoilla toki kyseenalaistettiin ruoan tuhlaaminen ja muistutettiin hävikistä, mutta jutut lukemalla olisi selvinnyt, että kyseessä olivat kakkoslaadun tuotteet, joita ei olisi voinut myyntiin laittaa.
Parempi tie kompostiin ilon kautta kuin suoraan, mutta marmatus oli siis turhaa.

Ei sillä, ettei tuota sattuisi joskus omassakin keittiössä, että joku kattilanpohja päätyy roskiin ja aina kyseessä on oma moka. 

Muutenhan tässä on tehty noin vuosisadan mittainen kierros.   Taisi olla itselleni etuoikeus ehtiä tuntea isoisoäitini, joka oli syntynyt 1904 ja nähnyt ahtaat ajat.   Hiukan pakonomaisessa kaiken säästämisessä oli traagistakin sävyä, mutta siitä keittiöstä ei kyllä lentänyt mitään ruokaa roskiin. Ruoka oli itseisarvo ja isoisoäiti oli kaikkien hävikintorjujien äiti jo puoli vuosisataa ennen hävikkisovelluksia. 

Tuntuma toki on, että pula-ajan neuvoihin vetoaminen ei ole yhtä katu-uskottavaa kuin johonkin uuteen nojaaminen.

Tähän liittyy se, miten ruokaa käytetään viihteessä. Ehkä isoisoäidillä on osuutta siihen, että ruoalla leikkiminen taiteen tai viihteen nimissä tekee pahaa.  Kermakakkuhuumoria on tehty maailman sivu ja takavuosina hihitettiin sille, kun Velipuolikuussa Kari Heiskanen peiteltiin voitaikinakannella, mutta sen aika oli ja meni.

Joskus harkinta pettää paremmissakin piireissä. Hiljan alkoi uusi kausi Sunnuntailounas-sarjasta, joka on erinomainen ollakseen tv-ohjelma. Kun käsikirjoitus on terävä, ei tarvita juuri muuta kuin viisi-kuusi hyvää näyttelijää pöydän ympärille istumaan.

Sitä pahemmin särähtää silmään se, että alkuteksteissä pelleillään ruoan ja juoman kanssa koko rahalla. Outoa eikä yhtään hauskaa, vähän kuin hajuvesi lihapullissa.  Mikä sekin on ruoalla leikkimistä. 

***
Ei sillä, ettei joku pahoittaisi mieltään niistä kurpitsalyhdyistäkin, pelkona kun on että pyhäinpäivän tietty arvokkuus ja oma perinne unohtuvat. Tuskin sentään. Sitä paitsi vaikutteita tulee joka tapauksessa. Melkein kansallisruoan asemassahan on jo pizza. Ja näin syksyllä siis kur-pizza.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve.  Toimituksen koillismatkan viikkolippu ostetaan tässä seuraavaksi. 
***
Tunnin juna on paikallisia kiistakapuloita, tai oikeastaan tunnin junan mahdollistava oikorata.  Hankkeella on puoltajansa ja tomerat vastustajansa. 

Kieltämättä tässä on helppo seistä kahden vaiheilla. Jotenkin miellyttävämmältä tuntuisi, jos homma kävisi kuin polttopuiden teko eli kertahalkaisulla.  Moottoritie repäisi jo halki maisemat ja kalliot ja radan luontevasti voisi ajatella kuuluvan samaan uomaan.  Lukkarinmäen pirstominen tuntuu tietysti ajatuksena haljulta eli samat sanat siitä. 

 Ja kohta omat samat sanansa lausuu joku, joka on perustellut hanketta käyttämällä sellaisia ilmaisuja kuin kokonaisuus, järjellä ajatteleminen, kasvukäytävä ja työssäkäyntialue.  Kaikki kunnia niillekin.

Joku voisi itsekkäästi ajatella, että mitä salolaisvinkkelistä hyödyttää ajatella radan vaikutuksia esimerkiksi Lohjalle.  Ja jos ollaan tällä tavalla itsekkäitä, mietitään rantaradan kunnostamista entistä nopeammaksi.  Toistaiseksi en nimittäin ole oivaltanut, onko radan pakko olla oikosellainen, jos sillä muuten homma toimii. Jos naapureita piti miettiä, niin miksi ei yhtä lailla Raaseporia, joka on kelpo ratansa toki sekin ansainnut.

No, maanantain Turun Sanomissa kriittinen siipi nosti framille lähijunaliikenteen mahdollisuuden, ja kas:  juuri tätä puolta tuli koettua pääradalla itse viime viikolla.  Tie vei anoppilaan Janakkalaan ja siitä piti pääsemän seuraavaan taajamaan eli Parolaan niin, että oma auto saa jäädä yöpaikan pihalle.  Siis Halikon oloisesta taajamasta piti päästä Perniön oloiseen ja suunnilleen kokoiseenkin.  

Pääradallahan tämä sitten  käy, R-juna tulee Helsingistä Keravan ja Riihimäen kautta ja jatkaa halki metsien Tampereelle asti ja pysähtelee vähän siellä ja täällä. Anopin pihalta oli kymmenen minuutin kävely junalle, kahden euron lippu vei seuraavaan taajamaan.   Sillä hetkellä keksintö tuntui vähintäänkin maaseudun luksukselta eikä siinä tullut mietittyä edes komeita termejä vaan silkkaa arkista tarvetta. 

Turengin asemalla on muuten se sama iso lähijunien linjakartta kuin Helsingin päärautatieasemallakin.  Kieltämättä kyltti siinä asemalla toi sen olon, että tässä ollaan jonkin kaupungin vaikutusalueella vaikka miten keskellä peltoa.

 ***
Tämä nyt oli sitä julkista liikennettä.  Tiistaiaamun uutisiin kuului sekin, että Aalto-yliopiston taloustieteen ryhmä väläytti ajatusta bensan pistämisestä kortille.  Esityksen mukaan homma kävisi jatkossa niin, että valtio myisi päästöluvat polttoainejakelijoille huutokaupalla.  
Kyseessä on siis vasta ajatus, kukaan ei ole kieltämässä mitään.   Homma näkyy silti ehtineen ottaa ensi askeleen. Keskustelupalstoilla kilpaa huutaminen taisi alkaa jo.

***
Heip.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve.  Toimituksen koillissohvan viikkotorkut otetaan tässä seuraavaksi. 

***
Paitsi että sohvatoimintaan liittyen pitää ensiksi pahoitella asiaa, josta ei ilmeisesti ole ehditty pahoittaa mieltä vielä muualla kuin koilliskulmassa. 
Tuli nimittäin viime pääkirjoituksessa lehden julistettua hiukan väärää totuutta. Kaikesta neljällä silmällä katsomisesta huolimatta tekstiin jäi yksi ylimääräinen ainoa.  Tarkoitus tietenkään ei ollut väittää, että kirja olisi ainoa väline, joka voi viedä uusiin, kuvitteellisiinkin maailmoihin. Toki vaikkapa teatteri ja elokuva tekevät saman.  

Siinä kirjan luksus silti piilee, että siinä kuva on aina oma.  Vaikka kirjailija miten kuvailisi paikkoja ja ihmisten ulkonäköä, joka lukijalla kuva tapahtumista on erilainen. Valkokankaalla rakennuspuut ovat paljon valmiimpia.  Siinä on kirjan vahvuus, ja etenemisen tahdissa. 

 Normaalit aikasäännöt heittävät nimittäin häränpeppua kirjaa lukiessa.   Totta on, että romaaniin menee aikaa enemmän kuin elokuvaan.  Mutta kun dekkarin oikein jännittävää loppua oikein ahmimalla lukee, tuntuu vauhdikaskin elokuva tai tv-sarja sen jälkeen suorastaan pitkäpiimäiseltä.  Tahti on se, minkä ohjaaja on määrännyt eikä muuksi muutu.   

Toisaalta kirjan tapahtumilla ja lukunopeudella ei tarvitse olla yhteyttä. Vasta sain luettua Tommi Kinnusen mainion Neljäntienristeys-romaanin. Siinä teki mieli oikein hidastaa lukemista, että kokemus kestäisi kauan.  Ja kirjan sivuilla samaan aikaan sodasta palannut Onni painoi töitä rakennuksella aivan heikkopäisellä tahdilla. 

Eikä sillä, ettei televisiokin voisi viedä muihin ulottuvuuksiin.  Tässä eräänä iltana oli hetken päällä joku niistä ohjelmista, joissa nuorisolaiset kootaan reservaattiin kutemaan.  Kun sitä sanailua hetken kuunteli, vakuuttui siitä, että ei se sakki ihan tästä maailmasta ole.

***
Noin muuten kehitys kehittyy.  Tieliikenteessä pitäisi autokouluautot erottaa perässä olevasta kolmiosta.  Näin on ollut kai aina.  Tarkoitus on tietysti kertoa perässä tulevalle, että tämä auto tässä voi tehdä jotain vähän ennakoimatontakin.  

Eräänä aamuna tuli ajeltua valkoisen Volkkarin perässä.  Sivupeilissä oli lisäosa ja tämä pisti miettimään, että onkos se autokouluauto tuokin.  Oli se, mutta äkkiseltään katsoen valkoinen kolmio valkoisessa autossa ei vaikuttanut tieteen riemuvoitolta. Vasta ohiajavan auton valojen heijastus sai kolmion erottumaan.

Toisaalta.  Se autokoulun auto ajoi rajoitusten mukaan, käytti vilkkua, ryhmittyi oikein ja malttoi erkaantua moottoritieltä rekan perästä, ei kirinyt sen edelle kuten huonohermoisilla on usein tapana.  Oli siis ainoa kärry sinä aamuna, joka ei tehnyt jotain ennakoimatonta joten se kolmio oli ihan väärässä autossa.

***
Vaikka toki parempi hillitsevä kolmio peräpeilissä kuin lääkepurkin kyljessä. 

***
Heip.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve. Toimituksen koilliskulman viikkohakkeet pannutetaan tässä seuraavaksi. 

***
Maisema muuttuu, vaikka mitään muka ei tapahdu. Uutta rakennetaan, vanhaa puretaan, tehdään teitä, kynnetään ja kylvetään. Työhön ja töissä ajellessa tuttuja maisemia muuttavat lisäksi metsätyöt. Joskus vedetään koko kuvio sileäksi, joskus harvennetaan. Omalla tavallaan on mielenkiintoista seurailla, miten aukkopaikat alkavat vesoittua.

Ja metsät jos mikä nyt ovat parhaillaan framilla, tämä hiiliasia nähkääs. Lopullinen totuus riippuu tietysti siitä, keneltä kysyy.  Joku miettii eläin- ja eliölajeja, toinen metsäretkiä, kolmas maisemia ja neljäs ilmastoa. Viides ottaa asiaan paikallis- tai valtakunnallisen talouden vinkkelin ja kuudennen päähän voi mahtua useampi näkemys samalla kertaa. Hiljakkoin esimerkiksi Metsähallitus tiedotti kokeilevansa jatkuvan kasvatuksen menetelmää omilla alueillaan.

Ei mennä siihen, mutta jäinpä miettimään, että ihan irrallaan mietittynä nykyaikainen metsäkone on teknisenä vehkeenä hieno.   Panssarivaunun kokoinen kapine nousee lähes äänettömästi melkein pystysuoraa rinnettä ja älyä laitteessa on enemmän kuin autolautassa. Ammattikuski tekee millintarkkaa työtä ja joskus jälki on sellaista, että ohi ajaessa ei ehdi huomata, mistä on puuta napsittu. 

Toinen puoli suuruuden ekonomiassa on se, että suurelle koneelle on tehtävä suuren koneen väylä ja vaikka miten muuten taiten harvennetaan, baanan paikka paljastaa kulkupaikat vielä pitkään jälkeenpäin. Kävelevää konetta joskus kehiteltiin, mutta sille eivät tainneet olla valmiit sen paremmin tekniikka, aika kuin yleisökään.

Jos jostain tähän liittyvästä palautetta toimitukseen tulee, niin siitä että risusavottojen aika jo oli ja meni ja hakkuutähteitä ei kerää välttämättä kukaan.

Maallikko onkin askaroinut toisenlaisen mietteen parissa.  Miten toimisi ja kannattaisi metsäkoneen ja ruohonleikkurin lehtolapsi.  Siis kapine, joka pätkisi talteen myyntipuut ja samalla rouhaisisi latvukset ja isommat oksat muutamaksi saavilliseksi purua, josta ei olisi sen kummempaa kulku- tai maisemahaittaa eikä taimienkaan tarvitsisi puskea läpi paksun oksakerroksen. 

 Varmaan tämän joku hiili- ja rahaviisas tyrmää saman tien, mutta jos ei, niin hyvän idean provikat otan kyllä vastaan. Tilinumeron saa toimituksesta. 

***
Elinkaari se on kai niin puulla kuin sahalla ja ihmiselläkin.  Turun puolessa näkyy veivattavan Karinakodin jatkosta ja siitä, millaista viime metrien hoitoa siellä tarjotaan.
Automalleja tunteva sivupersoonani ajatteli, että takavuosina hartaimpien Toyota-kuskien toivepaikka varmasti oli Carina-koti.

***
Kehitys todella kehittyy.  Urheilukisat saatiin Qatarissa päätökseen tuossa.  Maarit lauloi aikanaan, että Hoida itsesi kuntoon, mutta nyt on toisin. Radiossa kerrottiin, että joku urheilija oli hoitanut itsensä finaaliin.

***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve.  Toimituksen koillislompakon viikkomatti päästetään karkuun tässä seuraavaksi.
***
Noitahan etsitään. Ei velho, mutta säästöjä. Moni kunta tuskailee sen parissa, että ei ne suuret tulot, vaan kun olisi edes jonkinlaiset.  Paljon on lakisääteistä tehtävää, mutta myös niitä kuuluisia arvovalintoja. 

Jonkinmoinen kestoihmetykseni aihe on kansallinen tapa kävellä nokka kiinni ruudussa aina ja kaikkialla.  Viikolla tuli pyörälenkillä vastaan metka kolmikko: yksi työnsi lastenvaunuja, toinen eli noin puolitoistavuotias lapsi istui niissä ja kolmas piti puhelinta vaunujen päällä niin, että lapsella on videoita katsottavana lenkin ajan. Mikäs siinä, jos haluaa että elämä on kuin matka umpivaunussa.  Mutta se tässä kismittää, että kunnissa ahertavien ympäristö- ja kaavoitusihmisten arvostusta moinen nakertaa. Entistä harvemmalle taitaa olla mitään merkitystä sillä mitä rakennetaan ja minne ja onko edes nurmikoita ajettu, jos kerran taikalamppu kourassa on aina kiinnostavampi asia kuin ulkomaailma. 

***
No, kuplansa  kullakin ja paatuneilla Volkkari-miehillä useampi.  Omalla kohdalla synteihin voidaan laskea esimerkiksi jokseenkin perinnetietoinen musiikkimaku.  
Yleisradio joskus palvelee hienosti ja niin myös tiistaina, kun eetteriin pääsi jo toinen osa huoltoasemakasetteja läpi käyvässä ohjelmassa.  

Huoltamokasetit olivat joskus 70-luvulla muotia: hiteistä tehtiin uusia versioita, joissa jäljiteltiin alkuperäistä ja näin saatiin tutut kappaleet levitykseen halvalla.  Lopputulos tietysti oli nykyvinkkelistä hykerryttävän kauhea eikä montaa esiintyjääkään muista enää kukaan, mutta jaksavatpa nuo hyväntuulisesti huvittaa.

Tämä tietysti johti  miettimään, että talon töihin sitä voi joutua huonommallakin verukkeella.  Mieleen tuli kellari ja sinne taltioitu laatikollinen tai parikin C-kasetteja.  Ne on aikanaan taltioitu sillä ajatuksella, että ehkä tulee joskus kuunneltua. Selvää on, että sisällöstä ei ole monenkaan nauhan kohdalla sitten mitään käsitystä. Syyssateen oikein pauhatessa voisi olla oikea aika ottaa selvää. Nauhurikin löytyy. 

Tietysti tämä johtaa siihen, että kellari tulee samalla siivottua, vaan kerranko sitä on kyseenalaisten nautintojen nimissä vähän hikoiltua. 

***
Mitä säästöihin tulee, niin kaupunki on aikaansa edellä.  Venepaikkojen hintoihin mietitään nostoa. Selvää on, että monessa rannassa muualla pitää edelleen maksaa nostosta erikseen. 

***
Tapaus Posti jatkaa kuohuttamistaan.  Tätä kirjoittaessa keskiviikkona otti silmään tieto, jonka mukaan paljon pöyhitty johtaja joutuu jättämään paikkansa.   Isoäitini totesi oikein verkkaisesta menemisestä aikoinaan, että homma kulkee kuin Angelniemen posti.  Tässä tapauksessa voidaan kai ajatella, että kulki myös tämä Jobin posti.

***
Heip.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Tämän talven lumet
  • Kuvaus: Talvi on lauha, mutta sen verran ehti lumi käydä maassa, että Markku Varjus ottaa kuvan.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20