Tervepä terve. Toimituksen koillisbistron viikkorösti käännetään tässä seuraavaksi.
***
Joskus siitä on iloa, että on liikkuvainen työ. Pysyy jyvällä siitä, miten maa makaa tai ainakin syö.

Viime viikolla juttukeikka vei yhteiskouluun ja samalla tarjoutui mahdollisuus lounastaa koulussa.
Yksi ero omaan kouluaikaan taitaa olla siinä, että 90-luvun alussa kasvisvaihtoehdon saivat sitä pyytäneet ja silloinkin kai keittiöstä hakemalla. Ottajia oli tai sitten ei. Nyt lihaton ruoka on kenen vaan otettavissa ja suosio toista luokkaa. Kun omassakin keittiössä lihan määrä on pienentynyt, tätä piti kokeilla.

Toistaiseksi olen törmännyt vain hyvään tai oikein hyvään kouluruokaan. Toisaalta oikein isoja kouluja ei matkalle ole sattunut ja nehän usein nostetaan tikunnokkaan, jos moitteita jaetaan. Kutsua odotellessa.

Viime vierailulla härkäwokin vieressä oli tarjolla herkkusieni-kasviskastiketta, joka menee hyvän kategoriaan: vähän tuli mieleen kanaviillokki ilman kanaa, semminkin kun alle sai kauhoa riisiä. Ei valittamista ja iso mies pysyi annoksella liikkeessä illansuuhun asti.

Takavuosina kasvisvaihtoehto oli turhan usein näkkäriä ja salaattia ja kuuleepa sitä vieläkin jonkun ähkäisevän vanhan vitsin pupunruuasta. Totuus on tarua ihmeellisempää, oivan lihattoman saa verovaroistakin kustannettuna.

***
Perjantaina tie vei kokoukseen isommalle kirkolle ja sen päälle piti syödä. Vatsansa koosta huolestuneelle henkisen työn tekijälle riittää salaattibuffet, jollaisesta syö itsensä tärviölle yhtä lailla kuin palapaististakin, tunnin päästä ei vaan uneta yhtä paljon. 

Siispä linjalle, lautasen itäreunaan tuoretta ja länsilaitaan varsinaisia salaatteja: kurpitsa-feta-pinaatti-yhdistelmä jäi etenkin mieleen. Ja sitten oli kulhollinen ruskeita, rapeita murusia, joita piti ripotella päälle niin marinoituun sipuliin kuin moneen muuhunkin. Loppuseurue tunnisti kohta, mistä on kyse: paahdettuja sirkkojahan ne.

Se syödään mikä on otettu, joten ei kun pöytään ja eroon koskemattomuudesta, mitä hyönteisruokaan tulee.

Ja mikäpä hänessä. Ihan pääruoaksi en arvaa moisia vielä nimetä, mutta höysteenä ja mausteena menivät täydestä: kokemus olisi kuin olisi tummaksi päässyttä jyvänäkkäriä rouskinut menemään.

Tarkkanahan muuten on oltava. Radiossa juteltiin maanantaina Afrikassa viljelmiä piinaavista heinäsirkkaparvista. Raamattunsa lukeneet vitsausniekat voisivat, kas kas, sanoa jotain aiheesta.
Yhtä kaikki Syken asiantuntija ei tohtinut kysyttäessä sanoa varmaksi, olisiko tämän lajin sirkoista syötäväksi; muistutti vaan, että näitä suorasiipisiä on monen monta lajia. Selvittämättä nyt sitten jäi, onko riskinä että vääränlaisen suorasiipisen syömällä päätyy itse suorasääristen porukkaan.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.