Pääkirjoituksia

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila näkyy ja tuntuu arjessa ilmeisesti vielä pitkään. Julkiset palvelut ovat olleet pitkälti alasajettuna jo yli viikon ja yksityisiä ravintolapalveluita suljettaneen lähipäivinä.

Eilen on hallituksessa käsitelty erittäin poikkeuksellista asiaa eli asetusta, joka sallisi rajoittaa kulkemista Uudenmaan maakunnan rajojen yli. Tartuntatilanne Uudellamaalla on vaikea, ja oma probleemansa on tullut siitä, että ihmiset eivät pysyttele ohjeiden mukaan kotonaan. Esimerkiksi mökille lähteminen ei loppuviimeksi ole tässä tilanteessa hyvä ajatus.

Keskeistä on pitää huolta ihmisten terveydestä, ja tuoreimpien tietojen mukaan epidemiasta on tulossa aiemmin kerrottua vakavampi ja pitkäkestoisempi.

Inhimillisten huolien lisäksi talousnäkymät ovat yhtäkkiä muuttuneet mustiksi niin kunnissa kuin yrityksissäkin.
Sekä yritysmaailmasta että julkiselta puolelta on tullut tietoja yt-neuvotteluista eikä irtisanomisilta ja konkursseiltakaan vältytä. Esimerkiksi Salo päätti maanantaina pikavauhdilla laajoista yt-neuvotteluista, jotka koskeva etenkin kulttuuri- ja vapaa-aikatoimea.

Toisaalta päätöstä on tilanteessa helppo ymmärtää, toisaalta kaiken epäolennaiseksi katsotun alasajo vaikuttaa hätiköidyltä. Esimerkiksi nuoriso-ohjaajille voisi vaikeana aikana olla nuorilla todella tarvetta, vaikka sitten etänä. Samoin vaikka kirjaston palveluissa paikallaan olisi ennemminkin hakea uusia ratkaisuja. Mallia ei tarvitse hakea kauempaa kuin Paimiosta, missä kaupunki perusti kirjakassipalvelun asiakkailleen.
Monella on nyt vapaa-aikaa pakosta, samoin tarvetta tuelle ja keskustelukumppanille. Näihin tarpeisiin pitää vastata sellaisin keinoin, jotka parhaillaan ovat mahdollisia.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Esa-Matti Ristola kuvasi silkkiuikun pesimäpuuhissa Strömmassa.New

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20