Pääkirjoituksia



Odottavien äitien suupielessä käryää tupakka vielä pitkällä 2000-luvullakin.
Turun Sanomien uutisen mukaan  suomalaisäideistä jopa 15 prosenttia polttaa vielä raskauden aikanakin. Eroon tupakasta haluaisi kuitenkin lähes jokainen.
Uutisen mukaan esimerkiksi Ruotsissa kohderyhmävalistaminen on toiminut hyvin ja odottavista äideistä polttaa harva.    
Herää kysymys, miksi sama Suomessa ei toimi – kenellekään ei voi tulla yllätyksenä se, että tupakka on vaarallista niin äidille kuin kehittyvälle sikiölle. Tupakka altistaa lapsen muun muassa hermostovaurioille.  Kaukana 70-luvulla on aika, jolloin tulevat äiditkin polttivat lähes muitta mutkitta .
Pitäisikö kohderyhmän sitten olla joku muu kuin odottavat äidit , esimerkiksi vasta lapsen hankkimista suunnittelevat.  
Parasta tietysti olisi, jos koko harrastus jäisi tyystin aloittamatta.  Epätervellinen ja vanhanaikainen tapa tupakka on odottamattomallekin.









Onko varoituksen paikka?






Meneillään oleva hellejakso jatkunee vielä ainakin viikonlopun yli.
Sää on noussut puheenaiheeksi, hyviä ja sitten vähän huonompia vinkkejä kuuman ilman sietämiseksi on jaettu siellä täällä.  
Ilmatieteen laitos kaavailee ottavansa jo ensi vuonna käyttöön helteistä varoittavan järjestelmän sääennustuksiin.  Ajatus voi olla hyvä, mutta harkita sitä sietää toisenkin kerran. Jo nyt sääennusteissa kerrotaan hyvin selvästi arvioidut lämpötilat tiettynä päivänä, samoin tuulet, joiden perusteella voi päätellä kuinka tukalaksi olot muuttuvat.  Näinhän toimitaan jo nyt esimerkiksi merellä:  keli voi olla vesillä liikkumiseen tietyin paikoin hyvin hankala, vaikka edes kovan tuulen varoitusta ei vielä olisi annettu. Ennusteita pitää osata lukea ja tulkita, tietoa asiasta ainakin on saatavilla vaikka miten.
Varoituksiin perustuva järjestelmä voi olla uusavuttomille paikallaan, mutta riskinsä siinä on:  esimerkiksi tärkeät vilvoittautumiset ja nestetankkaukset jo ennakolta voivat jäädä väliin, jos vedotaan siihen että helteistä ei ole varoitettu – vaikka sää numeroiden valossa olisikin hyvin lämmin.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Esa-Matti Ristola kuvasi silkkiuikun pesimäpuuhissa Strömmassa.New

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20