Skip to main content

Jaakko Jaakkola

5.5.200928 toukokuun, 2020Uncategorised

Takaisin sivulle “Kati Mikola”
Takaisin sivulle “Taide”

Jaakko JaakkolaJaakko Erik Jaakkola toimi Perniön kunnanvaltuustossa 1957-2005. Hän syntyi Koski HL.n kunnan Etolan kylän Mäkipappilan sukutilalla. Hän opiskeli Vehmaan maamieskoulussa, josta valmistui 1947.

Jaakkola toimi yhteensä 48 vuotta valtuutettuna, joka on tiettävästi toiseksi eniten koko suomen kunnalliselämässä. Ansiokkaasti hän toimi myös terveudenhuollon luottamustehtävissä, josta mainittakoon Perniön ja Särkisalon terveyskeskuskuntayhtymän yhtymähallituksen puheenjohtajana 20 vuotta. Tästä ansiosta hänestä myös muotokuva tehtiin. Joidenkin laskujen mukaan Jaakkola toimi 129 eri lautakunnassa ja toimikunnassa elämänsä aikana.

Perniön kunnanvaltuuston varapuheenjohtajana Jaakkola toimi 1968-1971. Kunnanhallituksen jäsenenä 1977–1980 ja vuodesta 1981 eteenpäin.  Yhteiskoulun johtokunnan jäsenenä hän oli 1972–1976.

 

Jaa artikkeli: