Uutiset



 

Tavaraliikenne saisi kulkea jatkossakin, vaikka ei-välttämätöntä henkilöliikennettä Uudenmaan rajan yli rajoitetaan.
Lue lisää...
Suomessa rajoitetaan näillä näkymin liikkumista Uudellemaalle ja Uudenmaan alueelta muualle Suomeen seuraavien kolmen viikon ajan. 
Hallitus piti asiasta tiedotustilaisuuden torstai-iltana. Se on antanut kaksi käyttöönottoasetusta ja toinen esityksistä koskee Uudenmaan alueen eristämistä. Liikkuminen sallittaisiin esimerkiksi työasioissa, luottamustoimien tai erittäin painavien henkilökohtaisen syiden takia. Pääministeri Sanna Marin (sd) totesi, että vapaa-ajanmatkailu ei ole tällainen syy.

Muutos koskisi toteutuessaan myös eteläistä Saloa; Perniön kirkonkylästä Uudenmaan rajalle on runsaat kymmenen kilometriä joten näin esimerkiksi jo välille Perniöstä Tenholaan tulisi rajoituksia.

Tavoitteena on hidastaa koronaviruksen leviämistä: Uudellamaalla tartuntatilanne on muuta maata vaikeampi ja liikkumisrajoitteilla halutaan rajoittaa viruksen leviämistä toisaalle, totesi perhe-ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) tiedotustilaisuudessa. Näin turvataan myös sairaanhoidon kapasiteetin riittävyyttä.
Käyttöönottoasetus olisi voimassa noin kolme viikkoa, huhtikuun 19. päivään asti. Se astuu voimaan heti, kun eduskunta on sen hyväksynyt. 
Sanna Marinin mukaan rajoitus voisi astua nopeimmillaan voimaan perjantaina, jos eduskunta asetuksen hyväksyy.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) korosti, että vaikka rajoitus ei astu vielä keskiviikkona voimaan, olisi esimerkiksi mökille siirtyminen erittäin vahingollista. Ohisalo peräsi kansalaisten omaa vastuuta ohjeiden noudattamisessa.  Sanna Marin totesi, että mökeille jo lähteneiden uusimaalaisten olisi syytä palata kotiin. 

Narikan nuoriso-ohjaajat tekivät vielä tiistaina videon, missä hiiret hyppivät Narikassa pöydille. Hiirinä Erja Alander ja Elisa Paavola, kuvia otti Marika Kiviharju.
Lue lisää...
Salon päätös lomauttaa osa työntekijöistä koronaviruksen vuoksi iskee myös eteläisen Salon nuoriin. Nuorisotilat Narikka Perniössä ja Poiju Särkisalossa suljettiin jo aiemmin ja tänään pistettiin jäihin myös some-kanavat.
Narikalla ja Poijulla on ollut niin Instagram, Snapchat kuin omat WhatsApp-ryhmätkin.
-Kanavia ei poisteta, mutta niissä ei nyt kukaan vastaa, sanoo nuoriso-ohjaaja Elisa Paavola.
-Tilanne voi ahdistaa nuoriakin. Toivon, että kukaan ei jäisi huoliensa kanssa yksin. Apua voi etsiä ja löytää. Voi puhua vanhemmille, muille läheisille ja on esimerkiksi puhelinpalveluita, opastaa Paavola.

Julkisyhteisöille ja yrityksille rakennuksia valmistava perniöläinen Teijo-Talot on aloittanut yt-neuvottelut.
Syynä on koronavirus, joka saattaa siirtää esimerkiksi kuntien rakennushankkeita tai heikentää niiden rahoitusmahdollisuuksia. Samoin katkoksia saattaa tulla urakoitsijapalveluihin tai materiaalien saatavuuteen. Matkustusrajoitusten vuoksi esimerkiksi virolaisten työntekijöiden töihin saamisessa voi tulla ongelmia.

Se, mihin yt-neuvottelut johtavat, on toistaiseksi auki.
–Päätöstä mistään sopeuttamistoimista ei vielä ole tehty, sanoo toimitusjohtaja Ismo Laitakari.

Tehtaalla tehdään edelleen töitä niin etänä kuin paikan päälläkin Materiaaleja on varastossa toistaiseksi riittävästi.

Laitakari toteaa, että koronan aiheuttamien mahdollisten rahoituskysymysten vuoksi yrityksestä ollaan yhteydessä myös Finnveraan ja rahoituslaitoksiin.

 

Anna Kaisa Siltanen kiittää: Arkkipooki -palkinnon saaminen lämmittää mieltä. Kuvan muistomerkin suunnitteli Yrjö Liipola.
Lue lisää...
–Tämäkin on upea, kehuu Anna Kaisa Siltanen Perniön kirkkomaalla Yrjö Liipolan suunnittelemaa sankarivainajien muistomerkkiä.
Niin on, ja patsaan voidaan sanoa olevan kirkon taidetta, vaikka se ulkona seisookin.

Siltasen ansiota on, että koululaiset Perniön ja Särkisalon lisäksi myös Kuusjoella ja Halikossa ovat saaneet tutustua kotikirkkojensa taiteeseen tekemisen kautta.  Hän on Perniössä asuva erityisopettaja, joka on luotsannut Kirkkopolku-taidekasvatushanketta Salon kouluissa ja jatkaa projektia nyt myös Raaseporin puolella.

Turun arkkihiippakunta myönsi Siltaselle Arkkipooki -palkinnon, joka voidaan myöntää ansiokkaasta ja innovatiivisesta työstä kirkon, hiippakuntien, seurakuntien tai niiden jäsenten hyväksi.
Taidepolku -hankkeessa koululaiset ovat tutustuneet kotikirkkojensa taiteeseen ja jatkaneet oppimista koulussa niin kuvataiteen, äidinkielen kuin uskonnonkin oppitunneilla. Esimerkiksi viime syksynä Perniön kirkossa nähtiin koululaisten versioita kirkon taideteoksista ja heidän kirjoittamiaan tekstejä.
–Ja ne holvien perusteella leikatut paperitähdet olivat kuin ne olisivat olleet ikkunoissa aina, Siltanen kehuu.

Siltanen miettii, että kirkon tunteminen on osa yleissivistystä.
–Kulttuurissamme on niin paljon asioita, jotka tulevat suoraan kirkosta. Illuminatin merkin oppilaat tuntevat ja ovat sitten hämmästelleet, kun se onkin kirkossa, hän vertaa.

Tuttu kirkko on myös osa identiteettiä.
–Jotenkin ajattelen niin, että olisi hyvä, että lapsi miettii mistä on tullut ja missä asunut.

Lisää 26.3. lehdessä!

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Myrskyn jälkiä rannalla
  • Kuvaus: Särkisalolainen Matti Lindqvist lähetti kuvan rannalta, missä sotkua riittää. Korkea vesi ja tuuli on saanut ilmeisesrti vanhoista ponttonilaitureista irtoavat styrox-pallerot leviämään pitkin rantoja. Lindqvist kantaa huolta linnuista; nokkimisjäljistä päätellen ehkä lokki on pistellyt styroxia.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20