Hanke Finlandilla on haussa rakennuslupa kahteen rivitaloon, kertoo Santtu Lahdelma. Taloista tulisi näköala Finnarinselälle.
Hanke Finlandilla on haussa rakennuslupa kahteen rivitaloon, kertoo Santtu Lahdelma. Taloista tulisi näköala Finnarinselälle.
Särkisalon Saunamäen alue voi ensi vuonna tähän aikaan näyttää hyvin erilaiselta kuin tänään.
Kiinteistöalan yritys Hanke Finland on käynnistämässä entisen konepajan alueella uudisrakennushanketta ja lisäksi sillä on suunnitelmia alueen vanhan rakennuskannan ja samaan kiinteistöön kuuluvan metsäalueen suhteen.

Alueelle markkinoitiin muutama vuosi sitten Särkisalo Resort-hanketta, joka olisi tuonut rantaan kymmenen erillistä huvilaa.  Projekti peruttiin vuonna 2017, mutta nyt hankkeelle on haettu uutta muotoa: suunnitteilla on rantaan kaksi kahdeksan asunnon rivitaloa, jotka myydään asunto kerrallaan.
–Toteutimme Kasnäsissä vastaavan hankkeen, joka meni hyvin ja sai miettimään, että tämä toimii, toteaa Hanke Finlandin Santtu Lahdelma.

 

Kasnäsistä asuntoja on ostettu paitsi omaan käyttöön, myös edelleenvuokrattavaksi.
Kasnäsiin rakennettiin yhteensä 24 asuntoa, Särkisaloon on kaavailtu kuuttatoista.  Rakennusluvat ovat parhaillaan haussa.
–Arvelen, että saamme luvat maaliskuussa. Nopeimmillaan saamme luovutettua ensimmäiset avaimet jo ehkä kesällä, Lahdelma toteaa.

Kauempana maantiestä on aluetta pitkään käyttäneen Lemminkäisen peruina muun muassa rantasaunoja ja mökki. Hanke Finlandin suunnitelmana on korvata saunat uusilla ja rakentaa mäelle kolme huvilaa. Saunamäen vanhaan päärakennukseen taas on kaavailtu ravintolaa. Neuvotteluja yrittäjien kanssa on käyty.
–Kyseessä on noin seitsemän miljoonan euron hanke, Lahdelma toteaa.

Koko juttu 6.2. lehdessä.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Tämän talven lumet
  • Kuvaus: Talvi on lauha, mutta sen verran ehti lumi käydä maassa, että Markku Varjus ottaa kuvan.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20