Entisen konepajan alueella tehdään maanrakennustöitä.
Entisen konepajan alueella tehdään maanrakennustöitä.
Särkisalon Saunamäen aluetta valmistellaan rakennuskuntoon.
Alueella ovat käynnissä maisemointityöt ja venevalkamaa ruopataan, lisäksi on tehty rakennuspaikkojen pohjatutkimuksia ja viemärin pää on tuotu lähelle aluetta.

Alue on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana esillä muutamaan otteeseen.

Wilerin konepajan rakennukset purettiin alueelta vuonna 2011.  Sittemmin samalla paikalla markkinoitiin Villa Resorts -hanketta, joka toteutuessaan olisi tuonut alueelle kymmenen huvilaa. Hankkeen takana oli Villa Resorts Suomi oy.
Projekti sai rakennusluvan vuonna 2015 ja paria vuotta myöhemmin yritys ilmoitti hankkeen peruuntumisesta.

Nyt alueen kehittämistä ajaa kiinteistöalan yritys Hanke Finland Oy, jonka hallituksessa istuvat myös Villa Resortsissa vaikuttaneet Matti Kakko ja Santtu Lahdelma. He eivät vielä tässä vaiheessa halua kommentoida varsinaista rakentamishanketta.

Tarkennus: painetussa lehdessä yrityksen nimestä puuttui sana "Finland".