Konevoima jyllää sisätöissäkin; Jari Elo nosteli tiistaina laminaatteja yhteen kasaan.
Konevoima jyllää sisätöissäkin; Jari Elo nosteli tiistaina laminaatteja yhteen kasaan.
Perniön vanhan lukion purkaminen on alkanut. Tällä viikolla töitä on tehty sisällä:  kotitaloussiivestä kannetaan ulos irtaimistoa ja kirjastosiivessä muun muassa irrotetaan ovia ja lattialaminaatteja.
Pintamateriaalien purkamisen perään tulee tehtäväksi asbestitöitä. 
 –Asbestiporukka tulee meidän jälkeemme, kertoivat työhön osallistuvat työnjohtajat Petteri Uussaari ja Jari Elo Totaalipurku Oy:stä.

Tiistaina kaksikko urakoi vanhassa kirjastossa.    Aluksi puretaan pienillä koneilla muut materiaalit, viimeiseksi pystyyn jää betonirunko. 
–Paalut jäävät maahan, ne vain katkaistaan määrtystä tasosta, Elo kertoo.

Purkutyömaa tietää myös mittavaa liikennettä vanhan koulun alueelta;  yrittäjä Lauri Uussaari arvioi, että esimerkiksi betonia kertyy noin 3500 tonnia ja muita jakeita muutama sata tonnia.
–Nuppikuormia kertyy ainakin parisataa. Osa jakeista on niin kevyitä, että kantavuuskuormia ei saada täyteen. 

Materiaalit myös lajitellaan jo paikan päällä kierrätettäväksi: esimerkiksi betoni, puu, energiajäte, villat ja metallit päätyvät kaikki omiin pinoihinsa ja kaatopaikalle päätyy noin kaksi prosenttia materiaalista.

Purkutöissä saa mennä talvi; työaikaa on varattu neljä kuukautta eli maaliskuun loppuun.