Amanda Sundholm, Paulus Salmelin, Onni Vigg ja Helmi Pietinalho osallistuvat perjantaina itsenäisyyspäivän kynttiläkulkueeseen. Amanda ja Paulus antavat kulkueen jälkeen kirkossa seikkailijoiden lupauksen.
Amanda Sundholm, Paulus Salmelin, Onni Vigg ja Helmi Pietinalho osallistuvat perjantaina itsenäisyyspäivän kynttiläkulkueeseen. Amanda ja Paulus antavat kulkueen jälkeen kirkossa seikkailijoiden lupauksen.
Itsenäisyyspäivän kynttiläkulkueella sekä partiolaisten lupauksenannolla on pitkät perinteet Perniössä.
– En tiedä tarkkaa vuotta, mutta ainakin 40 vuotta tämä on ollut perinne. Alkuaikoina kuljimme hautakynttilöiden kanssa, jotka sammuivat jo alkumetreillä. Nyt meillä on ollut jo vuosia käytössä oikeat tallilyhdyt, kertoo Pyhän Laurin Ritareista ikäkausijohtaja Kati Isotupa-Erjala.

Kynttiläkulkueeseen saavat osallistua muutkin kuin partiolaiset, sillä kulkue matkaa Osuuspankin edestä kohti kirkkoa ja sankarihautausmaata, johon lukuisat kynttilät lasketaan.Tilaisuuden jälkeen kirkossa on sudenpentujen ja seikkailijoiden lupauksenantotilaisuus.
– Ehkä vähän jännittää, kertovat Pyhän Laurin Ritareista seikkailijat Amanda Sundholm ja Paulus Salmelin, jotka antavat lupauksensa perjantaina.
– Ei siinä ole mitään jännitettävää. Kävelet vaan kynttilän kanssa, katsot mitä muut tekevät ja kirkossa lausut muiden seikkailijoiden kanssa lupauksen, neuvovat konkarit Helmi Pietinalho ja Onni Vigg, jotka antoivat lupauksensa jo viime vuonna.


Lupaus ja sankarihautausmaalle laskettavat kynttilät saavat nuoret miettimään itsenäisyyspäivää.
– Puhuimme juuri koulussa siitä miten pieni Suomi on voinut voittaa valtavan ison Venäjän sodassa, kertoo Helmi.
Varsinaisia itsenäisyyspäivän perinteitä nelikolla ei ole, mutta jotain samaa joulukuun kuudes tuo joka vuosi tullessaan.
– Lippu nostetaan aina salkoon itsenäisyyspäivänä, kertoo Onni.
– Joskus voidaan katsoa linnanjuhlia ja jos ollaan mökillä, niin laitetaan lippu salkoon, jatkaa Helmi.

Itsenäisyyspäivän juhlat eteläisessä Salossa eli Perniössä, Kiskossa ja Särkisalossa alkavat jumalanpalveluksilla klo 10.  Kirkosta siirrytään seurakuntakoteihin varsinaisiin juhliin. 

Koko juttu painetussa lehdessä. 

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Myrskyn jälkiä rannalla
  • Kuvaus: Särkisalolainen Matti Lindqvist lähetti kuvan rannalta, missä sotkua riittää. Korkea vesi ja tuuli on saanut ilmeisesrti vanhoista ponttonilaitureista irtoavat styrox-pallerot leviämään pitkin rantoja. Lindqvist kantaa huolta linnuista; nokkimisjäljistä päätellen ehkä lokki on pistellyt styroxia.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20