Eteläisen Salon historiallisista kohteista voi nousta yksi tai useampia valtakunnallisesti merkittävien arkeologisten kohteiden listalle.Museovirasto on aloittanut kolmivuotisen hankkeen, jossa inventoidaan ja päivitetään tietoja muinaisjäännöksistä. Tarkoituksena on, että valtioneuvosto hyväksyisi  listan vuonna 2021. 
–Ennen sitä kuullaan vielä tietysti esimerkiksi maanomistajia, kuntia ja muita tahoja, sanoo projektipäällikkö Teija Tiitinen Museovirastosta. 
–Suomessa on yli 30 000 muinaisjäännöstä ja listalle pääsee muutama tuhat, joten karsinta on kovaa.


Tarkoituksena on löytää listalle kullekin paikkakunnalle leimallisia kohteita.  Teija Tiitinen nostaa Kiskosta esimerkiksi Orijärven vanhan kaivosalueen, Perniöstä muun muassa Karpinmäen pronssikautisine hautoineen ja Särkisalosta samaa aikakautta edustavan Puosinkallion. 
–Nostaminen valtakunnallisesti merkittävien arkeologisten kohteiden listalle ei automaattisesti muuta mitään, mutta se voi jatkossa tarkoittaa esimerkiksi entistä tiukempaa suhtautumista vaikka ympäröivään maankäyttöön, Tiitinen puntaroi.