Tähdellistä

Jaaha, ja hei vain.
Toimituksen lounaisen kotimaanmatkailuosaston  laarista kaivetaan tänään pannulle tuota  maantiedettä jonkun verran. 
Asiaan siis.
***
Ensin kohti Tammerkoskea.

Aamulehti kertoi maanantaina, että Tampere ottaa hyvänsorttisen askeleen taaksepäin: kouluissa syödään vastedes valmiiksikuorittujen kumipottujen sijaan jälleen kuoriperunoita. 

No, tästä asiasta ei voi sanoa kuin että kiitos ja ylistys. Loppui sekin tenavien pitäminen toistaitoisina.
En nimittäin usko, että muksut olisivat yhtään sen hölmömpiä kuin me  alakouluiässä reilut 20 vuotta sitten.  Kuorimme perunat  ihan itse, eikä siihen sen vertaa aikaa mennyt että kukaan olisi nälkään kuollut.  Jos en väärin muista, yksi ajatus oli, että viimeistään koulussa opittaisiin tämä perunankuorinnan taito. 

Aamulehden haastattelema Tampereen Aterian tuotekehittäjä Eeva Teuho kertoo jutussa, että  kuoriperunoita on jopa toivottu, kun oppilaat ovat tympääntyneet valmiiksikuorittujen vaihtelevaan laatuun.

Tamperelaislapsille pisteet tästä huomiosta, että toden totta: ruoan suhteen vaivattomin ei likikään aina ole parasta, eikä perunankuorinta sitä paitsi ole mikään vaiva.

Eeva Teuho huomauttaa, että perunat sellaisenaan keittämällä laatu pysyy parempana ja kaupungin perunoista maksama hintakin vähän halvempana.

Ensimmäinen ei yllätä yhtään, ja kun miettii montako työvaihetta jää välistä pois, ei välttämättä toinenkaan.
***
Viikonloppuna tuli tempaistua jokakesäinen parin päivän keikaus Mikkelin seudulle.

Jonkinmoisesta istumasuoritteesta voidaan puhua: mittariin tuli liki 800 kilometriä lisää, mikä tietää sitä että matkalle mahtui aika monta kuntaa ja maakuntaa. 
Paluumatka oli osoitus siitä, miten helppoa tämä tällainen elämysmatkailu on.  Juttua riitti autossa sen verran, että en hoksannut kääntyä jossain Taavetin tienoilla oikealle. Jossain kohdassa tuli vastaan kyltti ”Lappeenranta 30 km”, mistä tietysti syntyi ajatus, että kai se sielläkin olisi hyvä kerran vuosikymmeneen piipahtaa.

Kulttuurierot ovat jonkinmoiset.  Itärajan läheisyydessä ollaan Lappeenrannassa jo sen verran vahvasti, että aika moni  teksti  on myös venäjäksi, ja itäkilpistä autoa tulee vastaan tämän tästä.

Tietysti siinä on jo ihan sulatusuunin meininkiä, kun istuu Suomessa syömässä italialaista pizzaa ravintolassa, minkä mainoskyltti on silkkaa venättä ja puljun omistaja  on kotoisin Lähi-idästä.
***
Joku tolkku siinäkin varmaan on, että  samalla kun pääkaupunkiseudulla leikitään kaupungin rakentamista, muutaman tunnin matkan päässä näyttäisi edelleen elävän se sama Suomi, jota joku luulee säilötyn vain vanhoihin valokuviin ja Kaurismäen elokuviin.  
Melkein pahinta on se, että kovin kauas Helsingistä ei tarvitse ajaa, kun asumiseen käytössä oleva tila per perhe on jopa ylimielisen laaja, ja kuin sattumalta Hesarin pääkirjoituksessa viikonloppuna paruttiinkin siitä, että kaupunki antaa asumisväljyyden aina vain kutistua. 
***
Kierros päätetään maan vanhimpaan ja etelä-eurooppalaisimpaan kaupunkiin, missä Suomen naisjalkapalloilijat kohtaavat tänään Englannin.

Meni se peli miten vaan, lähetän sille porukalle taas kerran terveisiä.  Naisten pelistä jotenkin paistaa läpi sellainen riemu,  että otsasuonet pullistellen tappiota välttelevien miesjoukkueiden otteista ei juuri koskaan.

Silti olisi väärin puhua, että kyseessä on pelkkä pelailu.  Harvemmin urheilu kiinnostaa siltä kantilta, että miten Suomi menestyy, mutta tämän illan pelistä toivon voittoa. Siinä olisi ukoilla mietittävää, että miten kaataa Englanti omissa mittelöissä.
***
Mutta eipä enempää liikunta-asioita tähän hätään.

Tiedättehän, miten todelliset urheilun ystävät merkitsevät muistiin tilastoja?
Tietysti urheiluruutuvihkoon.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.



Heipähän hei. Toimituksen lounaisen ravitsemusasiainkonttorin päivän listalla tänään vähän monennäköistä.  Käydäänpä  istumaan.

***

Metkaa sekin, mitä nyt puuhataan ruokakauppoihin.

Suuren kauppaketjun esimies kirjoitti Hesarin mielipidepalstalle sunnuntaina siitä, miten ikääntynyttä tavaraa myydään kauppojen palvelutiskeissä. Jutun mukaan esimerkiksi vanhaan porsaanlihaan lyötiin päälle marinadi, joka peitti epäkurantin olemuksen, ja kauppa kävi.

Reaktiota ei tarvinnut kauaa odottaa: elintarviketurvallisuusvirasto Evira ehti jo maanantaina miettiä kauppojen oviin liimattavia ”häpeätarroja”, jotka liike saisi, jos vanhaa tavaraa tarjolla on.

Mene, tiedä, paljonko hysterian aihetta yhdessä mielipidejutussa sitten on. Kyseessä on sittenkin vain yhden kaupan yhden tiskin yhden työntekijän tiedote asiasta, ja sikälimikäli sattuu olemaan huono päivä niin on sitä katkeruuspäissään ennenkin  muita mollattu.

Varmasti on niinkin, että jo  tilastotappiona tiskiin asti pääsee  oikeasti vanhentunutta tavaraa.    Kuitenkin kai varsin harvoin: jos milloin kuulee, että  jollain vatsa olisi ruoasta sekaisin mennyt, niin kai syy useammin on kylmäketjun katkeamisessa kaupan jälkeen kuin siinä, että ruoka olisi huonona kaupasta ostettu. 

Tietysti tässä on yksi hyvä syy lisää välttää noita valmiiksimarinoituja tuotteita, maku on muutenkin tympeä ja kyllä sen aromivahventeen käryn alle jää, jos liha itsessään on jo parhaat päivänsä nähnyt.

Mutta on tämä. Ensin tässä on vuosikaudet kehuttu, että miten on hyvä valvonta ja puhtaat ruoat. Seuraavassa hetkessä pitäisi muka  kaupat merkitä sen mukaan, mistä saa listerian ja mistä ei.  Jännää.

***

Paitsi että pitäisi varmasti kääntää se tarraidea vielä toisinpäin.  Mokomat laput kyllä tekevät sen, että ei siitä kaupasta haeta sitten muutakaan, jos heti ovella pelotellaan.  Tanskassa käytössä on systeemi, jossa tarralätkillä nimenomaan kerrotaan, jos kaikki on kaupassa tolallaan.

Tanskanmaalla on sitten ideaa muissakin asioissa kuin tuulivoimassa, juomapuolessa ja poliisisarjoissa.

***

Entä sitten tämä tällainen kaikki erikoisuudentavoittelu muuten. S e se voi joskus kääntyä itseään vastaan.

Tihrustin televisiota tässä erään sadeillan ratoksi, ja sielläpä mainostauolla kehuttiin uutta Volkswagen Golfia.  Mainos alkoi toteamuksella, että myytävänä 34 vuotta vanha auto.

No, tämähän tietty viittaa siihen että ensimmäinen Golf tuli markkinoille ammoin 70-luvulla. Sen jälkeen malleja on tullut muutama uusi, eikä suosiota tarvitse ihmetellä:  laite on aina ollut omassa luokassaan siitä tukevammasta päästä.

No, tässä eräänä aamuna sitten taloyhtiön parkkipaikalla katse tavoitti muutamankin eri-ikäisen Golfin ja mieleen tuli, että taisi mainoslause pitää paikkansa:  Golf on eräs niitä harvoja automalleja, jotka edelleen tunnistaa vaikka vähän kauempaa ja   hämärässäkin – ja silti  siinä on niin vähän krumeluuria kuin mahdollista.  

No, toisista tehtaista markkinoille pukataan kaikenlaista autonkuvaa, missä on annettu kolmelle jakomieliselle kynä käteen ja kehotettu piirtämään jotain yksilöllistä, ja silti niistä pitää käydä lukemassa  perän leimasta, minkämerkkinen kärry on kyseessä.

Hullua näin, että kaikkein tavallisin onkin äkkiä kaikkein omintakeisin.

***
Jo nyt on kuninkaallista jos vaikka miten. Televisio näytti tiistai-iltana mainion The Queen-elokuvan, jota voi kyllä suositella.  Päälle päätteeksi nämä Ruotsin kruunupäät piipahtivat Suomessa. Vierailu alkoi Turusta, ja sitten siinä oli vaikka mitä Naantalia ja muuta rannikkoseutua nähtävänä. 

Tampereelle pariskunta kärrättiin kai ihan sisämaan kautta, ja turhaa närän herättämistä se olisikaan ollut Rauman kautta kiertää. Siellä kun olisi kuitenkin jouduttu soittamaan tämä Porilaisten marssi.

***

Heip.



Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipähän hei.
Toimituksen lounatuulen laulu soi heljyen jälleen.  Aloitetaanpa sitten säkeistöstä yksi.
***
Ja otetaan heti kärkeen se iloisempi aihe. Iltapäivälehdestä otti silmääni vääntö siitä, onko ollenkaan passeli juttu, jos tuhkatusta vainajasta puristetaankin timantti.
No, kirkko pistää vastaan  omasta vinkkelistään:  timanttien tekoa ei kielletä,  mutta hautaustoimilakia pitäisi noudattaa, ja laki taas kieltää tuhkan luovuttamisen jos sitä ei haudata tai sirotella yhteen paikkaan.

Mene, tiedä. Jonkun mielestä tuo voisi näyttää ihan vaan huolelta siitä, että hautuumaille ei jatkossa enää olisi tulijoita. Toisaalta on outoa, että siitä pitää huolta kantaa: olisin olettanut että asiakkaita ennemminkin timanttipuristamon suuntaan ei oikein käy.   Jotenkin kun  en vielä  ole oikein vakuuttunut siitä, onko timantin teettäminen itsestä tai omaisesta  ihan hienostunutta.  Itsestään timantin teettämisen vielä voi hyväksyä jotenkin: se on sitten jo  niin reippaan leuhkaa että melkein pitää antaa pisteet.    Vähän kuin teettäisi itsestään patsaan vastaisen varalle.

Mutta entä sitten ajatus teettää timantti vuorten taa poistuneesta läheisestä. Siinä on jotain ylimieliseltä haiskahtavaa, tuntu siitä että yritetään jallittaa itse kuolemaakin ja jättää ammoin tallustaneesta ihmisestä jäljelle  niin paljon kuin mahdollista eikä päästää irti ollenkaan.

Toinen ja kolmas juttu on se, että on aika makaaberi ajatus tuhkatimantista kirjahyllyn kulmalla: ensin siinä hyllyssä on perinteen mukaan pitkä rivi ylioppilas- ja hääkuvia ja seitsemäntenä pikku rasiassa  Väinö-setä.
***
No, tästä tulee aika herkästi mieleen ihan toisenlaiset kivet ja niistä jatulintarhat.
Jatulintarhahan on kivistä tehty eräänlainen labyrintti. Suomen jatulintarhoista useimmat ovat juuri saaristossa ja rannikolla. Tarhojen tarkkaa käyttötarkoitusta ei tiedetä, yksi epäilys on että ne olisivat liittyneet johonkin rituaaliin.  
Vanhimmat ovat keskiajalta,  ja pian niitä on kai uusiakin.  Maskun kunta haastaa rakentamaan omat jatulintarhansa vuonna 2011, kun Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki. Hankkeen koordinaattorin mukaan aikeena on haastaa mukaan esimerkiksi kunnat, kylät, koulut, päiväkodit ja muut yhteisöt. Samalla  levitetään tietoa tarhoista ja järjestetään ideakilpailu uusista käyttötavoista.
Eihän tämä soraäänittä käy.   Paimiossa ansiokkaasti muun muassa kaava-asioista meteliä pitänyt arkkitehti Viri Teppo-Pärnä on lehdissä todennut, että hanke luo ”tekohistoriaa” paikoille, jonne se ei kuuluisi. Hän on saanut ymmärtäjiäkin.  Yhtenä pelkona on ollut, että oikeiden muinaiskohteiden ja uudisrakennelmien erot hämärtyvät ja kohta on väärennöstä joka paikka täynnä.

Mene, tiedä.  Totta se on, että eivät nämä sisämaahan kuulu, mutta noin muuten.  Paljon kaikenlaista muuta vanhan tapaista esimerkiksi juuri koululaisilla teetetään  itse ja ihan oppimisen nimissä.   

Jotenkin tässä on sellainen tuntu, että  suurin piirtein koululaisten puuhaksi tämä tarhojen rakennus jääkin vuonna 2011, ja varmasti vielä tällä Turun tienoon rantakaistaleella. 

Jos nyt pidetään huoli siitä, että uudistarhat merkitään erotukseksi vanhemmista, niin mahtaneeko olla tolkkua kantaa paljoa enempää huolta siitä, että lapset kantavat kiviä labyrinteiksi koulun lähimetsikköön.
***
Entä sitten nämä urheilukisat.  Yleisurheilun mm-pytyistö kilpaillaan Saksan suunnilla.

Suomen toivona kuulemma ovat  erilaisten keppien kanssa sohlaajat, keihäänheittäjät tai seiväshyppääjät. Jossain lehdessä sitä sitten jo ihmeteltiinkin, miksi etenkin  heittolajeissa menestystä tuntuu olleen ihan hyvin.
Vaan ihmekös tuo.  Yhtä heittelyähän tämä elo alusta lähtien on, alusta lähtien.  Vanhemmat saavat jo varhain tottua heittämään nuoria rientoihin kylille. Siellä heitetään vapaalle.  Moni kuluttaa puolestaan vanhemmalla iällään vapaa-aikansa lestin heittoon, joka taas vapauttaa heittämään huulta. Moni heittää pois myös turhan sovinnaisuuden ja samalla vaatteet.  Tarpeeksi monta heittäytymistä taas johtaa siihen, että moni heittää ennen aikojaan myös lusikan nurkkaan ja saa näin heittää pitkäkseen ihan pysyvästi. 

Tämän perusteella analogia on ihan selvä.   Jos nykyinen tyyli työelämässä kaikkine pätkähommineen ja paikasta toiseen siirtoineen jatkuu, Suomella on ihan selvää menestymisen paikkaa tulevaisuuden koripallokentillä.

Niillä  on eduksi, jos on hyvä pompottelemaan.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Jaahas ja heipä vainen.
Toimituksen lounaisosastolla pistetään taas viikkoa pussiin.

***
Sanokaa mitä sanotte, mutta harva viisikymppinen yh-äiti kai saa aikaan sitä, minkä Madonna viime viikolla, että liki satatuhatta henkeä pakkautuu yhtä rouvaa katsomaan  samalle pläntille  syrjäisen  rannikkokaupungin yhteen niemeen.

Madonnan konsertti täytti lehdet viime viikolla, ja eipähän tuo ihme ole.   Esitys oli paikan päällä nähtynä omalla tavallaan hieno,  varmasti  alansa huippua tällä hetkellä ja sitä sarjaa, mitä yleensä näkee vain televisiosta.

Mutta miksikö sitten jäi vähän valju olo illan päätteeksi.  Ehkä samasta syystä;  kun se on alansa huippua. Samalla katoaa tietty inhimillisyys, juurikaan  pelivaraa tuon luokan esityksessä ei ole, vaan kaikki on mietitty viimeistä askelta myöten millilleen.   Enemmän sitä kuuluisaa tappamisen  meininkiä ja hauskanpitoa oli Tuomari Nurmion keikassa  pienessä turkulaiskapakassa viime talvena.
***
No, eipä tämä mitään. Kun yhdelle niemelle tunkee vajaat parituhatta linja-autollista väkeä, niin siinä kuulkaa on hilpeää seurattavaa muussakin kuin yhdessä laululintusessa.  Oma logistinen ongelmansa esimerkiksi on, miten saadaan illan aikana myytyä olutpurkki jos toinenkin kaikille, kun myyntitiskiä on x metriä ja väkeä vähän enemmän, ja pitäisihän koko porukka tietty vielä pissattaakin.

Tällä kertaa tämä puoli oli hoidossa niin hyvin, kuin kohtuudella voi vaatia.  Tokihan tuohon porukkaan silti  sopii jokunen, jotka katsovat että jonotusta piristää, kun julistaa kuuluvalla äänellä omia oikeuksiaan saada juomansa heti eikä hetken päästä. 

Ilmeisesti valtaosa oli ostanut itse omat lippunsa, kun oikeita öykkäreitä ei juuri ollut. Perin useinhan nämä ilmaislipuilla sisään tulleet pikkupäällikkötason kaverit tuntee kaavasta "parhaat vaatteet, huonoin käytös".
***
Onneksi aamulehtiin voi luottaa: niiden arvioissa ja katsojakommenteissa oltiin vähintään varovaisen kriittisiä.
Jotenkin oudolta maistui lukea esimerkiksi iltapäivälehtien hehkutusta seksintäyteisestä illasta ja mistä kaikesta.  Tosiasiassa mahdollisesti ainoa tähän  vivahtava juttu Jätkäsaaressa oli, kun eräs pariskunta sulkeutui kahdestaan vessaan.  

Osasta uutisointia nyt jäi vähän kumma tuntu, että ihan kuin mokomaa olisi ollut ihan  pakko hehkuttaa ja vielä päälle keksiä jotain perinteisen alemmuudentuntoista siitä, että tähtönen ehkä piti Suomesta.

Ehkä piti, jos sen perusteella voi jotain päätellä, että rouva oli tiemmä konserttien välipäivinä piipahtanut Suomenlinnassa ja Marimekon myymälässä, mutta pakkohan sitä toisaalta on Madonnankin jossain olla.
***
Jännää tämä kadonneen laivankin tapaus.   Arvokkaassa puulastissa ollut Arctic sea-alushan on joutunut teille tietymättömille, ja jopa merirosvousta epäiltiin jossain vaiheessa.

Eihän tätä saisi nauraa, kun vakava asia on kyseessä mutta silti aika metkaa että näinä lentokoneiden ja gepsien ja tutkien ja ties minkä aikoina porukka on ihan hiilenä siitä, että kohta isoveli valvoo joka pysäköintiruutuakin, mutta samaan hengenvetoon hukataan vaatimattomasti rahtilaivan kokoinen kapine.
***
Lopuksi ajankohtaista asiaa.  Jos ja kun nyt henkilöstöä taas kouluissa leikataan, niin biologian ja musiikin opetusta voitaisiin hyvin vähän yhdistelläkin.
Tiistain Hesarin mukaan koululaiset tuntevat nimittäin perin huonosti kasveja.


Eipä hätää, ensi alkuun avuksi käy vaikka tuttu kansanlaulu, josta oppii heti neljä lajia.
Ne ovat orvokki, lehdokki, vuokko ja monimuu.
***
Heip.



Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipä vaan.
Toimituksen etelälounaisen hääkuvaamon  vinttiä tuuletetaan taasen.  Käydäänpä sanalle.
***
Manselaisilla ei päätä palele, mitä tulee kouluruoka-asiaan.
Vasta laantui viime meteli edellisestä säästöyrityksestä, kun uutta pukkaa.  Puhun tietysti Tampereen aikeesta poistaa opettajilta ”ilmaiset” ruoat, mikä tarkoittaa sitä että jatkossa kansankynttilät joutuisivat joko ihan selvällä rahalla maksamaan ruoastaan tai sitten syömään eväitä.
Kovin kauaa ei tarvitse verkossa pyöriä, kun löytää mitä pöyristyttävimpiä  keskusteluja asiasta. 
Se nyt ainakin tuntuu jäävän vähälle monelta vaahtoajalta, että kyllä verottaja tai palkanlaskija niihinkin muka ilmaisiin ruokiin säännöllisesti puuttuu ja ottaa oman siivunsa.  
Yksi ihan tolkun näkökulma on ollut se, että opettajien olisi tärkeää syödä oppilaiden kanssa samassa ruokalassa, jotta käytös pysyy asiallisena kuten ruokailussa kuuluu.   Totta varmaan onkin, että yksi virallinen valvojaopettaja ei ihmeitä järjestykselle tee, jos ja  kun pöytätavat ovat hakusessa.
Mene, tiedä, jotenkin sympatisoisin opettajia hiukan tässä. Ihan täydestä ruokarauhasta tuskin voi puhua, jos hommaan kuuluu tietty määrä silmälläpitoa ja opastamista; paljonko siitä vasemmalla kädellä hotkitusta  ateriasta sitten kehtaa rahaa vielä pyytää.
Metkaa sekin, että enempi tästä ovat pitäneet meteliä kaikki paitsi ne, joita asia suoraan koskee.  Ehdin jo herkutella ajatuksella, että entä jos ammattijärjestössä tempaistaisiin pystyyn pieni eteläeurooppalais-henkinen reaktio asiaan; jos nakkimakkarankaan vertaa muuttuu maksulliseksi niin se on kuukauden työnseisaus heti.
Ainakaan se kuuluisa kateus ei ole vieläkään ihan selätetty luonnonvara. Tähän asti on oltu huolissaan siitä, että kouluruoka on liiankin säästettyä ja nipistettyä ja suurkeittiöt kumiperunoineen tiedetään. Nyt kun joku pukkasi julkisuuteen, että sekin ruoka on joillekin muka ilmaista, niin vähän moni onkin äkkiä sitä mieltä että kyllä siitä ravintolatason ateriasta maksaa pitää. 
***
Sekään tilastojuttu ei yllättänyt, minkä bongasin sanomalehdestä tiistaiaamuna.
Sen mukaan järviin hukutaan helpommin kuin mereen, mistä tekisikin omiin havaintoihin perustuen tehdä muutama yleistys. 
Yksi syy on varmasti siinä, miten siihen ympäristöön suhtaudutaan. 
Näin rannikolla kasvaneen vinkkelistä  järven rannassa oleminen on vähän kuin pesuvadin laidalla istuisi, ja sepä siinä taitaa hämätä monet muutkin.  Järvessä harvemmin on juuri huomioon otettavaa, edes sen vertaa aallokkoa ettäkö siitä soutuvenettä isommille veneille haittaa olisi, ja senhän voi aina kiertää.  Veneilyssä tämä näkyy ihan siinä, että järvillä liikutaan pahimmillaan maantiekartan avulla.  Merellä vastaavaa harva toiste kokeilee, siellä liikutaan ja sen rannassa toimitaan luonnon  ehdoilla ja pahimmilla keleillä ei liikuta  ollenkaan. 
Liekö sitten sillä lailla, että pienemmät vesistöt mielletään niin puhtaasti huoletonta virkistyskäyttöä varten olemassa oleviksi, että  vääränlainen huolettomuus hiipii käytökseen rannoillakin kuin varkain.
Joku on hukkunut kylpyammeeseenkin.
***
Se taas on toinen ja kolmas asia, että paatissa hyvällä kelillä lähtee ajatus hyvään lentoon ja lakkaa ahdistamasta.
Ettei voisi jopa sanoa, että henki kulkee vetten päällä.
***
Heip.


Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Harvinainen isotoukohärkä Lintilässä
  • Kuvaus: Lindilässä käenrieskojen keskellä kulki suuri koppakuoriainen viime viikolla. Syken dosentti Samuli Korpinen tunnisti lajin harvinaiseksi isotoukohäräksi, jonka luultiin jo hävinneen. Viime vuosina lajia kuitenkin on tavattu Hämeessä ja läntisellä Uudellamaallakin. Isotoukohärkää ei tule kuitenkaan ottaa käteen, sillä se ruiskuttaa uhattuna ärsyttävää myrkkyä. –Lindilän luontopäiväkirjaan saatiin mukava lisä, iloitsee kuvan lähettänyt Sakari Korpinen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20