Tähdellistä

Heipähän hei.
Neljä viikkoa meni meriliikennettä seuratessa jotta hurahti. Nytpä käy kuitenkin niin, että halusitte tai ette,
lomat on lusittu ja toimituksen lounaiskulman jauhinkivet vapautetaan jälleen pyörimään.
***
Aloitetaan luonto- tai ainakin oikeamielisyysaiheilla.
Katselinpa viime viikolla televisiota sadepäivän ratoksi, kun ruutuun ilmestyi hätätiedote piippauksen kera.  Aloin jo katseellani haeskella suojaa sen varalta, josko olisi lahden toisella puolella taas ydinvoimala kössähtänyt, kapina alkanut tai muu oikea hätä tulossa.
No, eipä ollut tästä kyse: tiedotteen sisällys lyhykäisesti oli, että karhu on purrut lenkkeilijää Lappeenrannan laitamilla ja suunnannut sen jälkeen kohti kaupungin keskustaa.
Loppuilta oli sitä samaa hysteriaa mitä aina näissä tapauksissa. Otusta jahtaamaan oli valjastettu rajavartiolaitoksen helikopterit ja poliisit ja mitä lie paikallisia pyssymiehiä.
Ja arvaahan tuosta loput. Karhulta lähti henki ja sen pennuilta samoin.
En millään muotoa väheksy tapauksen harmillisuutta, lenkkeilijältä meni varmasti pilalle loppukesä ellei enempikin. Silti tapauksen hoidossa on piirteitä, jotka nostavat sykettä aika miehekkäästi.
Aloitetaanko tämän purkaminen vaikka siitä, että joku tolkku noihin hätätiedotteisiin. Ei voi olla valtakunnallisen kampanjan väärti tieto, että jossain liikkuu karhu, vallankin kun televisiomme nurkalta Lappeenrantaan on siinä neljäsataa kilometriä.    Valtakunnallisella hätäsanomalla ei lietsota kuin päivittelyä ja petovihaa.
Enempi tässä nyt taitaa kuitenkin  ottaa aivoon tämä tasa-arvottomuus.  Karhu kun puraisee jotakuta, siinä kyllä liikekannallepannaan puoli maakuntaa. Kun joku pikkukriminaali lääkepäissään puukottaa satunnaisia vastaantulijoita, rajavartiolaitoksen kopteri tasavarmasti ei nouse ilmaan kaveria yhyttämään.  Ensi kerralla kun Seppo Sekakäyttäjä iskee päähänpistosta torilla kanssaihmistään  puukolla,  vaadin joka kanavalle telkkariin tiedotteita tapahtumasta sekä lisäksi tietoa siitä, että  puukkomies liikkuu nyt sinne ja sinne, pysykää sisällä ja keittäkää juomavetenne, paitsi pyssynomistajat kokoontukaa paikkaan x.  Tasa-arvon nimissä jahti-ilta voitaisiin kruunata sillä, että sikäläisen hirviseuran jäsen ampuu junkkaria polveen. 
Vaihtoehto B on että seuraavan peto- ihmiskohtaamisen sattuessa suhtaudutaan asiaan vähän vähemmän ylimielisesti kuin nyt.
Näissä on  se sellainenkin ero, että karhu hyvin harvoin käy ihmisen kimppuun ihan syyttä, toisin on laita näiden huvikseen puukottajien kanssa.
***
No, eipähän tätä ole elukantapotta selvitty itsekään. Menneen neliviikkoisen opetuksiin kuuluu sekin, että ei sitä katiskaan uinutta haukea kannata suoralta kädeltä hyljeksiä vaikka moni niin tekisi.  
Aika hyvää tulee aika pienellä vaivalla: otus fileiksi ja uunipannulle. Niskaan  rusennetaan mehut yhdestä sitruunasta, ronskilla otteella suolaa ja pippuria ja hakattua persiljaa tasainen matto. Puukonlappeellinen voita per filee ja seiskööt näine hyvineen aluksi puoli tuntia.  Sen perästä pannu uuniin puoleentoistasataan asteeseen ja jahka väri on muuttunut, käydään kimppuun. Haittaa ei ole, jos pohjalle kertyneellä liemellä pari kertaa matkan aikana valelee kalaa.
Höpöpuheet hauesta huonona ruokakalana voidaan lopettaa tähän.
***
Siihen taitaa kyllä olla vielä jonkun verran matkaa, että haukea vielä juhlapöydässä nähtäisiin. Saariston jouluhauki on oma juttunsa, mutta koskas se sellainen ihme nähdään että otusta esimerkiksi häissä  tarjotaan.
***
Juhlatarjoiluista noin muuten ei enempää, kuin että rauhoittukaa toki. Tiemmä yksilläkään tasavuotispäivillä tai sellaisilla ei ole tarjoiltu kotipolttoista. Siinä on kyse jostain muusta, kun lehdessä ilmoitetaan että pannu kuumana koko päivän.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Heipä hei, me täällä jälleen, toimituksen lounaisimman kolman lokkientarkasteluosasto viikkoraportteineen. Toimeen siis.
***
Mielenkiinnolla odotan, miten käy näissä eeuu-vaaleissa kyllä.
Tarkoitan muun muassa sitä, käykö tämän isä Mitron kohdalla pitkään jatkunut juupas saa jatkaa pappina – eipäs saa jatkaa- vääntö vaalityöstä ja kaveri menee läpi että heilahtaa.  Viimeisin käänne on tieto, jonka mukaan mies ei saisi ehkä koskaan eläessään enää toimia pappina, jos nyt ryhtyy vallan politikoimaan.
Mene, tiedä. Olen tässä miettinyt muutenkin kuka tuossa kuviossa saa ja kenelle ei anneta ja jääkö parlamentin käytäville ihmisestä jotain.
Mitron vakioteema on ollut, että hän on pienen ihmisen asialla.   Se on kaunis ja kannatettava ajatus, mutta entä siellä ne muut tyypit.  Pahoin pelkään, että suomalaismepin ensi  homma uuden kauden alkaessa on napata koko joukkoa ranskalaisia pillistä kiinni ja kiristää juurikastuet takaisin vähintään entiselle tasolleen. Sen jälkeen tapellaan jostain muusta isosta.    Paljonkohan pitää ensikertalaisten itseään kovettaa, jotta Brysselissä pärjää.
***
Automiehille alkaa olla  nähtävää, kun sakki on ottanut kesäautoja ajoon.  On jenkkiä ja mersua ja kuplaa ja pikku-fiiattia ja vaikka mitä neuvostoliittolaista sotilaskuorma-autoa päälle. 
Eipä tuosta tohdi kuin ilahtua. Ilmastoon mokomalla on varmaan osapuilleen sen verran vaikutusta, että sen kuitannee takaisin käymällä talven mittaan kaupassa autolla muutaman kerran vähemmän.
Nyt olisi muuten oikea aika ostaa kesäauto vuodeksi 2060. Maanantain uutisten mukaan amerikkalaisen autojätti GM: n valikoimista nipistetään pois muutama merkki, jatkossa esimerkiksi Pontiacia ei enää valmisteta.
Tuppaa aina ilahduttamaan, kun näkee nykyään jonkun ammoin kadonneen automerkin liikenteessä;  viime kesänä bongasin ainakin brittiläisen Wolseleyn ja ranskalaisen Simcan. Hankkikaas nyt joku rohkea vaikka joku GM:n kohta lopetettavista merkeistä yksi kärry talteen ja taluttakaa kadulle aikanaan.
***
Tosin parhaat kesäpaikat ne ovat niitä, joihin ei autolla pääse likimainkaan.
***
Viikon häkellyttävin tähän asiaan liittyvin uutinen on tilastoitu sekin. Erään otsikon mukaan turvavyötä ei käytetä etenkään auton takapenkillä;  jopa neljännes väestä matkustaa vyöttä.
Sama kääntäen tarkoittaa varmaan sitä, että joka neljäs toivoo liikenteessä paluuta vanhoihin hyviin aikoihin, kun Anglialla painettiin vöittä sorateillä ihan niin lujaa kuin sielu sietää ja paperossi huulessa mennen tullen.
Vakavasti puhuen.  Jos itse olisin Liikenneturvassa tai tiehallinnossa töissä niin kyllä hakkaisin päätäni seinään.    On pidetty kampanjat ja tietoiskut ja peloteltu ja yritetty perustella hyvällä. On tehty erilaiset  turvakaiteet ja kuskin herättävät reunaesteet ja herra tietää montako miljardia itse autotehtailla on pistetty palamaan, että kärryistä saadaan aina vaan paremmin törmäyksen kestäviä. 
Ja kaiken tämän jälkeen joka neljäs ei osaa kiinnittää turvavyötä.  
Ei tässä ole varaa ketään tyhmäksi haukkua, mutta paremman adjektiivin löytäminen ei ole vaikeaa.
Nähdäkseni tämä tällainen täysi välittämättömyys toisten vuosikausia näkemästä vaivasta on ihan vaan kiittämätöntä.
***
Turun puolessa  tämä sairaalapuoli on ollut aika hyvin hallinnassa ja Tyksiä peräti ei kun laajennetaan vaan.
Sellainenkin tiedote tuli postiini, että T-sairaalan ideakilpailun ensimmäinen kierros on ratkaistu.
Ideana siis on ollut kilpailun avulla hankkia taidetta uusia tiloja elävöittämään.
Tässä kieltämäti on ideaa.  Tosin yleensä ne kaikkein rajattomimmat ideat on esitetty B-sairaaloissa.
***
Konkurssiuutisia. Manselaisen lätkäjoukkueen lämärimiehet ovat käyneet organisaatiolle yllättävän kalliiksi. Lehdessä luki, että ilveksen ampujille tuhat euroa sakkoa.
***
Toimituksen tämä pääty hiljenee seuraavaksi neljäksi viikoksi, joiden aikana yritämme harrastaa lomailua ja muuta sellaista tervehenkistä.
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 
Heipähän hei.
Toimituksen lounaisosastolla ollaan taas niin kieroutunutta, että.
Käydäänpä ruuvaamaan.
***
Viikon surkein uutinen heti kärkeen, ja se tulee Raisiosta.
Tarkoitan tietysti tämän Sig- mies Matti Inkisen löytymistä kuolleena merestä. 
Homma on aika kitkerän makuinen, Sig oli sympaattinen yhtye ja varmaankin pitkälti Inkisen luomus.   Jotenkin tähän nyt tulee vielä ikävää lisähöystettä siitä, mikä tämän katoamisen ja ehkä menehtymisenkin aiheutti.  Alkulähde ymmärtääkseni on  suunnilleen siinä,  kun Seiska-lehti ehti kertomaan taattuun tyyliinsä, että Inkistä epäillään jostain. Juttua en ole lukenut, mutta Seiskaa tietäen sen todenperäisyys ja lähteet voivat olla ihan mitä vaan ja sitten  ne kaikki luetaan täytenä totena.
Ja niinpä tuotakin juttua  tietty luettiin ja tulkittiin hyvin kyseenalaisesti monessa talossa ja taas mentiin: netin keskustelupalstoilla Inkistä varten oli varattu jo viikkoja sitten tervat ja höyhenet moneen kertaan vailla varmaa tietoa mistään.
Hävettävää kansaa tämä on joskus.  Tai olisiko voitu yrittää olla fiksuja ja miettiä hetki asioiden painoarvoa:  ottaako johtotähdeksi roskalehden juttu vai antaako sen olla omassa arvossaan ja antaa toipumisrauha vakavan aivokasvainleikkauksen läpikäyneelle miehelle.
Pistää miettimään, montako uutta Sig- helmeä vanhojen rinnalle nyt jäi tulematta ja sekin on aika itsekäs ajatus. Lähipiirihän sitä taas enemmän on menettänyt.
***
Entä sitten päivän teema kaksi, tämä tällainen sosiaalitätimäinen kielenkäyttö.
Se se saa aortan kiristymään ja tukan lähtemään aika tahdilla.
Hirmusti ei tarvitse esimerkiksi ihmetellä, miksi sellaisesta aika luonnollisesta asiasta kuin kuolemasta on vieraannuttu, kun jo monta vuotta  ennen aletaan olemukselle  keksiä kaikkia peiteilmaisuja.
Tässä päivänä  muutamana seikkailin nimittäin ohimennen Helkaman polkupyörätehtaan sivuilla.  Siellä tietty oli  miesten pyöriä ja naisten ja lasten mankeleita ja sitten yhtenä osiona ikäihmisille laadittu valikoima. 
Lähtöjään se onkin hyvä idea, mutta arvannette, että tuotevalikoima  kulkee nimellä senioripyörät.
Tämä nyt ei ole fillaritehtaan vika mutta  silti.  Jos tässä itse tulee selvittyä vanhainkoti- ikään niin eikö siitäkin voisi puhua melkein oikealla nimellä.  En minä ainakaan joskus 45 vuoden päästä halua tulla kutsutuksi senioriksi tai muuta lällyä vaan voisin olla  ihan reilusti vanha mies tai äijänkäppänä  vaan.
Mutta pitäkää silti ne pyörät tuotannossa, osa näytti aika päteviltä.
***
Sitten tämä kieli muuten on sellainen asia, että pikkuharkinnalla lauseen merkitys muuttuu joskus aika helposti.
Yhtenä aamuna radiossa puhuttiin, yllättäen, näistä eurovaaleista ja tietty är-koo-peen asemasta niissä kisoissa. 
Se nyt vähän otti korvaan, että senkin puolueen homma jutun mukaan on pitää huolta ruotsinkielisten eduista.
Njaa. Voi olla, mutta entä jos sitä ei sanottaisikaan että etuja. Siinä meinaan kyllä nousee niskavillat fennomaaneilta  pystyyn, jos eduista aletaan puhua; ei niitä saa kellekään antaa jos eivät toiset saa kanssa.
Sovitaanko, että jokainen parlamenttiin hakija vastedes lupaisi ihan vaan pitää huoli siitä, että saadaan mikä meitille kuuluu eikä sen enempää eikä etuja ainakaan.
***
Sellainenkin tieto, että Ilmatieteen laitos alkaa varoittaa rankkasateista ja ukkospuuskista.
Mahtavaa.  Monta kertaa onkin käynyt niin, että hyvä ukkonen tai monsuuni menee ohi eikä ole edes kameraa hollilla, kun ilmiö on jo kohdalla.   Eivätpähän nuo nyt viihdyttävyydessä hyvälle syysmyrskylle pärjää mutta aina teeveeviihteen pesevät.
***
Joopajoo. Kesä ja kesän kisat.  Oluenjuonnissakin tiemmä mitellään. Tulevan kesän sen lajin kisoissa otetaan pitkästä aikaa.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.



Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Joki kauneimmillaan
  • Kuvaus: Talvipäivän tunnelmaa Perniönjoella kuvasi Terttu Rantanen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20