Tähdellistä

Heipä hei. 
Toimituksen lounaisnurkan uudelleenorganisointiosasto on laatinut viikkoraporttinsa. Ei kolmena kappaleena, mutta kumminkin.
***
Viime viikon puheenaiheisiin kuului Kaari Utrion ajatus  ”kuolemapillereistä” :sen mukaan  jokaisella tulisi olla oikeus päättää lähtönsä hetki ainakin, jos sillä välttyy päätymästä viime metreillä laitoshoitoon.
Metakkahan tästä nousi ja kirjailija joutui tarkentamaan, että kyseessä oli ennemminkin hätähuuto kuin sanatarkka esitys:  pitää sanoa riittävän pahasti,  että joku reagoi.
Ja jokuhan reagoi.  Esimerkiksi radion ykkösaamussa oli  onni, että Utrio oli mukana lähetyksessä puhelimitse ja vain täysin eri laitaa edustava  professori Sirkka- Liisa Kivelä istui studiossa.  Muuten olisi kuultu aamun ratoksi radioitu nyrkkeilyottelu.
Menköön nyt keskustelunherättäjänä tuo, mutta entä sitten. Heitossa oli yksi ikävä yksityiskohta, johon  moni on  turhaan tarttunut.  Ei nimittäin olisi kannattanut ottaa mitään ikärajaa mukaan puheisiin.   Eihän se  70 vuotta ole kuin näyttää.  
Ensimmäisen esimerkin voi ottaa melko lailla ihailemastani Jörn Donnerista, joka selätti pari syöpää ja julkaisi juuri tässä uuden kirjan ja elokuvan  ja ennen seuraavia projekteja esittää yhä tutun teräviä mielipiteitä.  Mies täyttää seuraavaksi 77. 
Itse ajattelin olla yhtä vedossa  aikanaan.  Työikä tässä pitää pysyä edes joidenkin kanssa väleissä, mutta eläkkeellä pitää ehtiä aiheuttaa pahennusta senkin edestä.
Mutta miten keskustelua jatketaan.   Jos nyt sovitaan, että ei puhuta tietyn iän ohittaneista ihmisistä, niin minkä ohittaneista sitten.  Kuka sitten arvioi ja kuka päättää, että tämä tässä on riittävästi elänyt.     Eipä sitä elämisen velvoitetta voi kellekään antaa, mutta olisi se vähän likilaskuinen loppu tablettikin.
Jotenkin tässä alkaa kummasti olla sen Tanskan kotihoito- mallin kannalla.  Miksi ei sitä meillä osattaisi.
***
Tietty  voi jokainen vaikuttaa siihen, miten tämä maallinen tomumaja viime metreille asti kulkee.
Jotenkin ilahdutti alkuviikon tutkimustulos, jonka mukaan kevytmargariinit eivät ole se paras vaihtoehto.  Rasvaa on vähemmän, mutta se on kovemmassa eli huonommassa muodossa.  Voissakaan ne eivät ole parhaassa muodossa.  Rypsiöljy on  aika hyvä.
Jätetään nyt yleistykset vähemmälle, vaikka moni tunteekin teräskankia, jotka elävät satavuotiaiksi terveinä ja iloisina, vaikka kuitupitoisimmat asiat jääkaapissa ovat koskenkorva ja kuohukerma.    
Arvannen, että moni kevytkaman nimiin vannova nimittäin ulosmittaa hyödyn siinä, että määrät ovat sitten paljon isompia. 
Voileipähän tässä tietty on yksi malliesimerkki.  Miksi sille pitää läntätä kaikki mahdollinen ja vähän mahdotonkin joka kerta: jättileipomon  höttösämpylän päälle kasvirasvasössöä, muutama siivu  nollaprosenttista juustoa ja  seitsemän ohuenohutta leikkelettä.    Vaihtoehto b on pala kemiöläisestä ruisleivästä, mikä ei tarvitse päälleen edes margariinia;  viipale kunnon juustoa ja muutama kurkunkappale ja siinä se: maku on rehevä, elämäniloinen ja suutuntumakin kunnon ruoan. 
Se on sitten jo bonus, että tietää mitä syö.
***
Tämä tietty jaksaa puhuttaa, työttömyys ja työllistyminen ja uudelleenkoulutus ja kaikki sellainen.
No, ainakin telkkarissa osataan antaa ihmisille ihan itse kunkin  lahjoja vastaavia hommia.
Näin tässä eräänä päivänä vahingossa sen Big brother- ohjelman mainoksen, missä oli katkelma illan ohjelmaa. Siinä kilpailijoiden tehtäväksi oli annettu lappaa muovikauhoilla vettä ammeeseen.
***
Heip.


Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Heipähän hei.
Toimituksen lounaista lohkoa kynnetään jälleen. Käydäänpä rukiille.
***
Jonkinmoista kahden kerroksen väkeä  tässäkin maassa. 
Hesarin tiistaisessa kolumnissa pohdittiin, pitäisikö vanhustenhoito  rahoittaa toisin kuin parhaillaan; maksajana voisi olla valtio, joka keräisi kyllä rahat kunnilta mutta eri perustein kuin nyt.
Ensimmäisten joukossa ehti kommentoida  joku parempituloinen, joka oli sitä mieltä että kyllä jokaisella jää elämän aikana sukanvarteen rahaa, joten loppumetrien hoidon voi maksaa itsekin.
Tämä tietty kiitettävästi osoittaa,  että jos ei ole  tietoa kansalaisten talousasioista valtakunnanpoliitikoilla niin ei aina kanssaihmisilläkään.  Eihän tässä tarvitse ottaa esimerkiksi  kuin parilapsinen, noin keskipalkkainen ja tavallisen asunto- ja autovelkainen perhe.  Sikäli kun minä tiedän, niin kuun lopussa jos tällaisessa klaanissa on selvää rahaa  jäljellä kaikkkiaan satanen, se on jo hyvin.   Yleensä maksuun on sitten  tällaisessa vaiheessa tulossa dieselveroa tai muuta pakollista, eli sillekin rahalle on ottajansa. Tähän pääsee hyvin ilman, että ohjelmassa olisi isompia matkoja tai turhaa ostelua. Uudet farkut kerran vuoteen ei nimittäin vielä  ole ylellisyyttä.
Eläkevakuutusihmiset aina kehuvat, paljonko eläkettä kertyy jos joka kuu maksaa  työikänsä sen kolme- neljäkymppiä.  No, kertyyhän sitä mutta  monessa torpassa ajatus ei  lämmitä; neljäkymppiä per aikuinen on jo liki satanen yhteensä ja sepä voi olla tekemätön paikka ennen kuin ollaan viisissäkymmenissä ja vähintään potkittu tenavat omilleen.
No, tämä kaikki tietysti pätee vain, jos elämäänsä haluaa keskipalkkaisten työvuosienkin ajan jotain sisältöä.    Kai sitä saisi menoja tiristettyä, jos uskaltaisi täristellä paikasta toiseen vuoden 1991 japsilla ja kuluttaisi iltansa  ja viikonloppunsa television edessä lojumalla. 
Siinähän sitä olisi tietty ansainnut sen ihmisarvoisen vanhuuden, jos työikä meni muissa  tunnelmissa.
***
Priorisoidaan sitä kyllä muuallakin, ainakin bussifirmoissa ehkä.
Sarjassamme ”havaintoja moottoritieltä” voitaisiin tällä viikolla evästää, että oma ilmainen ajanvietteensä voisi olla seurata erimaalaisten turistibussien puuhia ja olemusta.
Olen joskus ajatusleikkinyt  ihan ennakkokäsitysten perusteella, missä maassa sitä Suomen lisäksi mieluiten joutuisi sairaalahoitoon.  Pohjoismaista kaikissa, Hollannissa ja miksei Saksassakin.  Kaikista on syntynyt jotenkin siistin ja säntillisen maan mielikuva, olkoon että joku Hollantikin tunnetaan myös  huimausaineista ja muista.
Mutta nämä linja-autot. En tiedä, saako siinä joku ennakkoluulo vahvistusta, jos kertoo että venäläiskilvissä olevat bussit tuppaavat olemaan eniten maantietä nähneitä, harmaimpia ja savuttavimpia.   Hollantilaisilla on sairaimmat väriyhdistelmät mutta aika siisti kalusto. Saksalaisilla on varman päälle molemmat, ja sikäli kun olen ohittaessani  ehtinyt katsoa, myös vakavin tunnelma.   Venäläisissä autoissa puolestaan on havaittu iloinen korttirinki jo aamukahdeksan jälkeen.   Paljon näkee myös perin siistejä, tanskalaisia autoja, joiden peräpeilin tekstejä en myöskään suosittele tavaamaan sataneljäkymppiä taulussa. 
Jos turisteja joku mieli palvella, niin tämän otannan perustella joku muukin kieli kuin englanti voisi olla käypäinen.
***
Viikon ruoka-aiheessa yhdistyvät nämät talousasiat ja itärajan terveiset.
Erään uutisen mukaan  opiskelijat tinkivät taantumassa  ensin ruokamenoistaan.
Älkää hyvät ystävät sentään.   Kunnolla syöminen pitää mielen terässä.
Tämä nyt tietysti tuli mieleen, kun rakentelin karjalanpaistia tässä päivänä eräänä. Siinähän sitä kiireisen ja vähärahaisen opiskelijan sapuska on: kympin aineksista tekee sitä sellaisen panoksen, että siitä syö yksi ihminen viikon.  Lisäksi se on niin helppoa tehdä että jos siitä ei selviä, kannattanee harkita omillaan asumista uudestaan muutenkin.  Ja pikaistakin, periaatteessa:  lihojen käristämiseen menee se viisi minuuttia, minä aikana silvotaankin ne kasvikset, sipulit ja lantut ja muut.  Emmeet pataan, vettä ja suolaa ja pippuria päälle ja loppuehtoon paketti saakin muhia uunissa.   Kun homman tekee pyhäillan ratoksi kuntoon, onkin pitkälle arkiviikkoon päivälliset olemassa.  
Että lakatkaa nyt lässyttämästä siitä nuudelimuhjusta ja tonnikalasäilykkeistä.
***
Jossain luki juuri, että Tapani Kansalla on ollut jotain epäselvää esiintymispalkkioiden saamisissa.
Ymmärtäähän tuon, jos taiteilijaa jurppii.  Etenkin, kun iltapäivälehdessä kerrottiin  että joku kansanedustajaparikunta kävi etelässä kansan rahoilla.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipähän hei.  Toimituksen lounaisnurkka yrittää toipua viikonlopun kirveenviuhutuspuuhista.
Puiden kuivumista vartoillessa asiaan.
***
Viikon kiitokset menevät rovaniemeläissyntyiselle kirjoittajalle, jolla ainakin tähän asti on ollut sana kelpo lailla hallussa.
Tarkoitan tietysti Jari Tervon uutuuskirjaa, mistä riitti kauhistunutta juttua  loppuviikolla.
Harmi jotenkin, että teos nousi otsikoihin muutaman irtokohdan avulla, päähenkilönä pääministerin tapainen tyyppi ja mitä kaikkea.
Radion ykkösaamussa maanantaina kirjaa puitiin kriitikoiden toimesta, ja päätelmä  oli, että välityöhän se tämä. 
Mene, tiedä, kun en ole vielä koko kirjaa nähnyt.  Tuon lausunnon jälkeen teos ei vaan välttämättä monia  halutulla tavalla kiinnosta, vaikka siinä olisi ollut jotain sanottavaakin, kun kaikki helppo päiviteltävä napattiin jo otsikoihin viime viikolla.
Eipä sillä, etteikö kirjasyksyssä olisi muutakin seurattavaa ja  tärkeintä, että jokunen uusi lastenkirjakin.
Mutta se kiitosasia.  On sitä ansionsa tuollakin pikkukohulla.  Meni nimittäin monta päivää niin, ettei Big Brotherista ollut lööpeissä mitään.
***
Sitä taas on tullut pohdittua muutamaankin otteeseen, miksi tämän isoveliohjelman suhteen sietokyky on olematon.
Yksi syy on varmasti  siinä,  että sääliksi käy televisiota:  lupaavaa välinettä on aina vaan hankalampi ottaa  vakavissaan.   Tekniikka on hienompaa kuin koskaan, mutta ainakaan tämän ohjelman suhteen en tiedä miksi: sikäli kun olen pätkiä nähnyt, esimerkiksi äänityksen taso on samaa luokkaa kuin kotimaisessa elokuvassa 30-luvulla ja vollotuksen tai jorinan aiheet selvin päin katsottuna yhtä olemattomia kuin taksijonossa kello neljä aamuyöllä.    
Sisältö tai sen puute suhteessa katsomiskalustoon on vähän sama kuin jos hankkisi puolen miljoonan euron veneen keskelle pohjalaista peltolakeutta.
***
Entä miksi tästä muka ei saisi marmattaa.  
Viime viikot on vaadittu ruokakauppoihin lähiruokaa vähän lähempää, maustamatonta kanaa ja tuoreempaa lihaa ja näin.  On toivottu, että tarjolle ei tulisi valmismarinadissa uivaa broileria ja muuta epäilyttävää.  Tämä kaikki on katsottu terveeksi hyvän tavaran vaatimiseksi ja kuluttajatietoisuudeksi.   
Sillä taas vaan ei tunnu kasvavan  kuin pöyhkeilijän maine, jos toivoo että telkkari tekisi saman perässä eli  jättäisi puhdasoppisimman soopan tuomatta asiakkaille asti.
***
Yksi aihe viime viikolla oli tämä ajokulttuuri moottoritiellä.  Melkoinen ylinopeuskeskittymä on Turun Kupittaalla, missä moottoritie saapuu kaupunkiin ja harva hidastaa vaikka nopeusrajoitus tippuu ensin kahdeksaan- ja sitten kuuteenkymppiin.
Tässä ei lie edes kyse ekologiasta, siis siitä että motarilla kerätyllä vauhdilla haluttaisiin rullata niin pitkälle kuin mahdollista.
No, sikäli kun olen kaksi vuotta liki päivittäin moottoritien elämää seurannut niin silmääni on ottanut muutakin. Neuvona uusia väyliä miettiville voisi antaa vaikka sen, että ne vaihtuvat nopeusrajoitukset tuntuvat vähän turhalta investoinnilta. Moottoritiellähän rajoitus muuttuu esimerkiksi kelin tai edessä olevien tietöiden mukaan, elukoiden ollessa ajoradalla tai muuta.  Hienoa on tekniikka, mutta tehotonta. Vaikkapa tietyön vuoksi 80:aan pudotettu nopeusrajoitus vaikuttaa nopeuksiin todella harvoin. Vasta rankka vesi- tai lumisade saa sitkeimmänkin volvomiehen vähän hölläämään.
Siinä tietysti on itsetutkiskelun paikka siinäkin, että siisteimmin ko. tieosuudella tuntuvat ajavan turistit ja etenkin Viron vieraat.
***
Mutta autoilusta ja viime viikon puheenaihe Esko Kiesistä ei sen enempää, kuin että möläytys mikä möläytys.
Toisaalta onhan siinä autoihin vertaamisessa alustaa oikeallekin kehumiselle.
Vaikkapa  70-luvun Jaguarissa voisi olla hyvinkin sellaisia ominaisuuksia, joita moni pitäisi läheisessä naiseläjässä varsin mukavina: esimerkiksi mielikseen kuunneltava ääni, ajattoman kaunis ulkonäkö ja pehmeä kulku.
Kaikkihan riippuu siitä, miten asioita tarkastelee. 
Toisaalta esimerkiksi takavuosien brittitekniikan toimivuus voi olla kiinni vähintäänkin mystisistä asioista, mutta tästä nyt ei kannattane alkaa sen enemmälle asialle tässä yhteydessä.
***
Mutta se jo olisi hivenen leimaavaa, jos sovittaisiin että seuraava sovinistien syysretki suunnataan Audi-arabiaan.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Jaaha, ja hei vain.
Toimituksen lounaisen kotimaanmatkailuosaston  laarista kaivetaan tänään pannulle tuota  maantiedettä jonkun verran. 
Asiaan siis.
***
Ensin kohti Tammerkoskea.

Aamulehti kertoi maanantaina, että Tampere ottaa hyvänsorttisen askeleen taaksepäin: kouluissa syödään vastedes valmiiksikuorittujen kumipottujen sijaan jälleen kuoriperunoita. 

No, tästä asiasta ei voi sanoa kuin että kiitos ja ylistys. Loppui sekin tenavien pitäminen toistaitoisina.
En nimittäin usko, että muksut olisivat yhtään sen hölmömpiä kuin me  alakouluiässä reilut 20 vuotta sitten.  Kuorimme perunat  ihan itse, eikä siihen sen vertaa aikaa mennyt että kukaan olisi nälkään kuollut.  Jos en väärin muista, yksi ajatus oli, että viimeistään koulussa opittaisiin tämä perunankuorinnan taito. 

Aamulehden haastattelema Tampereen Aterian tuotekehittäjä Eeva Teuho kertoo jutussa, että  kuoriperunoita on jopa toivottu, kun oppilaat ovat tympääntyneet valmiiksikuorittujen vaihtelevaan laatuun.

Tamperelaislapsille pisteet tästä huomiosta, että toden totta: ruoan suhteen vaivattomin ei likikään aina ole parasta, eikä perunankuorinta sitä paitsi ole mikään vaiva.

Eeva Teuho huomauttaa, että perunat sellaisenaan keittämällä laatu pysyy parempana ja kaupungin perunoista maksama hintakin vähän halvempana.

Ensimmäinen ei yllätä yhtään, ja kun miettii montako työvaihetta jää välistä pois, ei välttämättä toinenkaan.
***
Viikonloppuna tuli tempaistua jokakesäinen parin päivän keikaus Mikkelin seudulle.

Jonkinmoisesta istumasuoritteesta voidaan puhua: mittariin tuli liki 800 kilometriä lisää, mikä tietää sitä että matkalle mahtui aika monta kuntaa ja maakuntaa. 
Paluumatka oli osoitus siitä, miten helppoa tämä tällainen elämysmatkailu on.  Juttua riitti autossa sen verran, että en hoksannut kääntyä jossain Taavetin tienoilla oikealle. Jossain kohdassa tuli vastaan kyltti ”Lappeenranta 30 km”, mistä tietysti syntyi ajatus, että kai se sielläkin olisi hyvä kerran vuosikymmeneen piipahtaa.

Kulttuurierot ovat jonkinmoiset.  Itärajan läheisyydessä ollaan Lappeenrannassa jo sen verran vahvasti, että aika moni  teksti  on myös venäjäksi, ja itäkilpistä autoa tulee vastaan tämän tästä.

Tietysti siinä on jo ihan sulatusuunin meininkiä, kun istuu Suomessa syömässä italialaista pizzaa ravintolassa, minkä mainoskyltti on silkkaa venättä ja puljun omistaja  on kotoisin Lähi-idästä.
***
Joku tolkku siinäkin varmaan on, että  samalla kun pääkaupunkiseudulla leikitään kaupungin rakentamista, muutaman tunnin matkan päässä näyttäisi edelleen elävän se sama Suomi, jota joku luulee säilötyn vain vanhoihin valokuviin ja Kaurismäen elokuviin.  
Melkein pahinta on se, että kovin kauas Helsingistä ei tarvitse ajaa, kun asumiseen käytössä oleva tila per perhe on jopa ylimielisen laaja, ja kuin sattumalta Hesarin pääkirjoituksessa viikonloppuna paruttiinkin siitä, että kaupunki antaa asumisväljyyden aina vain kutistua. 
***
Kierros päätetään maan vanhimpaan ja etelä-eurooppalaisimpaan kaupunkiin, missä Suomen naisjalkapalloilijat kohtaavat tänään Englannin.

Meni se peli miten vaan, lähetän sille porukalle taas kerran terveisiä.  Naisten pelistä jotenkin paistaa läpi sellainen riemu,  että otsasuonet pullistellen tappiota välttelevien miesjoukkueiden otteista ei juuri koskaan.

Silti olisi väärin puhua, että kyseessä on pelkkä pelailu.  Harvemmin urheilu kiinnostaa siltä kantilta, että miten Suomi menestyy, mutta tämän illan pelistä toivon voittoa. Siinä olisi ukoilla mietittävää, että miten kaataa Englanti omissa mittelöissä.
***
Mutta eipä enempää liikunta-asioita tähän hätään.

Tiedättehän, miten todelliset urheilun ystävät merkitsevät muistiin tilastoja?
Tietysti urheiluruutuvihkoon.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.



Heipähän hei. Toimituksen lounaisen ravitsemusasiainkonttorin päivän listalla tänään vähän monennäköistä.  Käydäänpä  istumaan.

***

Metkaa sekin, mitä nyt puuhataan ruokakauppoihin.

Suuren kauppaketjun esimies kirjoitti Hesarin mielipidepalstalle sunnuntaina siitä, miten ikääntynyttä tavaraa myydään kauppojen palvelutiskeissä. Jutun mukaan esimerkiksi vanhaan porsaanlihaan lyötiin päälle marinadi, joka peitti epäkurantin olemuksen, ja kauppa kävi.

Reaktiota ei tarvinnut kauaa odottaa: elintarviketurvallisuusvirasto Evira ehti jo maanantaina miettiä kauppojen oviin liimattavia ”häpeätarroja”, jotka liike saisi, jos vanhaa tavaraa tarjolla on.

Mene, tiedä, paljonko hysterian aihetta yhdessä mielipidejutussa sitten on. Kyseessä on sittenkin vain yhden kaupan yhden tiskin yhden työntekijän tiedote asiasta, ja sikälimikäli sattuu olemaan huono päivä niin on sitä katkeruuspäissään ennenkin  muita mollattu.

Varmasti on niinkin, että jo  tilastotappiona tiskiin asti pääsee  oikeasti vanhentunutta tavaraa.    Kuitenkin kai varsin harvoin: jos milloin kuulee, että  jollain vatsa olisi ruoasta sekaisin mennyt, niin kai syy useammin on kylmäketjun katkeamisessa kaupan jälkeen kuin siinä, että ruoka olisi huonona kaupasta ostettu. 

Tietysti tässä on yksi hyvä syy lisää välttää noita valmiiksimarinoituja tuotteita, maku on muutenkin tympeä ja kyllä sen aromivahventeen käryn alle jää, jos liha itsessään on jo parhaat päivänsä nähnyt.

Mutta on tämä. Ensin tässä on vuosikaudet kehuttu, että miten on hyvä valvonta ja puhtaat ruoat. Seuraavassa hetkessä pitäisi muka  kaupat merkitä sen mukaan, mistä saa listerian ja mistä ei.  Jännää.

***

Paitsi että pitäisi varmasti kääntää se tarraidea vielä toisinpäin.  Mokomat laput kyllä tekevät sen, että ei siitä kaupasta haeta sitten muutakaan, jos heti ovella pelotellaan.  Tanskassa käytössä on systeemi, jossa tarralätkillä nimenomaan kerrotaan, jos kaikki on kaupassa tolallaan.

Tanskanmaalla on sitten ideaa muissakin asioissa kuin tuulivoimassa, juomapuolessa ja poliisisarjoissa.

***

Entä sitten tämä tällainen kaikki erikoisuudentavoittelu muuten. S e se voi joskus kääntyä itseään vastaan.

Tihrustin televisiota tässä erään sadeillan ratoksi, ja sielläpä mainostauolla kehuttiin uutta Volkswagen Golfia.  Mainos alkoi toteamuksella, että myytävänä 34 vuotta vanha auto.

No, tämähän tietty viittaa siihen että ensimmäinen Golf tuli markkinoille ammoin 70-luvulla. Sen jälkeen malleja on tullut muutama uusi, eikä suosiota tarvitse ihmetellä:  laite on aina ollut omassa luokassaan siitä tukevammasta päästä.

No, tässä eräänä aamuna sitten taloyhtiön parkkipaikalla katse tavoitti muutamankin eri-ikäisen Golfin ja mieleen tuli, että taisi mainoslause pitää paikkansa:  Golf on eräs niitä harvoja automalleja, jotka edelleen tunnistaa vaikka vähän kauempaa ja   hämärässäkin – ja silti  siinä on niin vähän krumeluuria kuin mahdollista.  

No, toisista tehtaista markkinoille pukataan kaikenlaista autonkuvaa, missä on annettu kolmelle jakomieliselle kynä käteen ja kehotettu piirtämään jotain yksilöllistä, ja silti niistä pitää käydä lukemassa  perän leimasta, minkämerkkinen kärry on kyseessä.

Hullua näin, että kaikkein tavallisin onkin äkkiä kaikkein omintakeisin.

***
Jo nyt on kuninkaallista jos vaikka miten. Televisio näytti tiistai-iltana mainion The Queen-elokuvan, jota voi kyllä suositella.  Päälle päätteeksi nämä Ruotsin kruunupäät piipahtivat Suomessa. Vierailu alkoi Turusta, ja sitten siinä oli vaikka mitä Naantalia ja muuta rannikkoseutua nähtävänä. 

Tampereelle pariskunta kärrättiin kai ihan sisämaan kautta, ja turhaa närän herättämistä se olisikaan ollut Rauman kautta kiertää. Siellä kun olisi kuitenkin jouduttu soittamaan tämä Porilaisten marssi.

***

Heip.



Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20