Tähdellistä

Heipähän hei.
Toimituksen lounaissiiven kesädekkariosaston viikkoraportti isketään tiskiin tässä ja täten.
Asiaan siis.
***
Mitä kesälukemiseen tulee, niin onpahan tullut viime aikoina luettua koko lailla vanhaa tavaraa eli Agatha Christien jännäreitä.
Jonkinmoinen onnenpotku taisi olla, että osa löytyi vielä hyllystä noin 70 vuotta vanhoina suomennoksina.  Siinä on jo jotain nostalgista, jos Hercule Poirot lähtee etsimään todisteita tokaisten  että ”käykäämme makuusuojaan”.
Jännittävyydestä tämä ei vie piiruakaan, harvassapa ovat muuten olleet ne kirjat joita ei millään malttaisi laskea sivuun – vaikka viimeiseen viiteenkymmeneen sivuun ei olisi muuta kuin istuttu ja puhuttu, ja yleensä vielä loppuratkaisu säästetään aivan viime lehdille.
Jos kellä on tulossa mitta täyteen pullistelua ja vauhdikkaita tilanteita, niin tästäpä piristävä vaihtoehto.  Seitsemän Agathaa putkeen luettuna alkaa kyllä toistaa itseään, mutta rinnan tuoreempien kanssa maistuvat kummasti.  
Uudemmissa painoksissa on kieltäkin päivitetty.
***
Tietysti mikä vaan käy yliannostettuna tylsäksi.  
Täkäläinen mainio kirjasto tarjosi dekkarien vastapainoksi varastoista siivottua asiaa, nimittäin Tekniikan maailman 90-luvun alun vuosikertoja kansiokaupalla.  
Kieli on  tätä päivää, mutta asiat hyväntahtoisesti hymyilyttäviä.  Internetistä ei puhuta vielä paljon mitään, sähköposti esitellään ihan maailmanuutuutena.  Tietokonejutuissa ajan huippu-pc- myllyissä on kovalevytilaa sen verran että tätä nykyä käytössäni olevan kameran muistikortti vetää  tietoa äkkiä laskien 700-kertaisesti.
Jotain on tietysti toteutunut. Lehden pakinoitsija Viki povasi vuonna 1991, että vielä kolmas ydinvoimala tulee.
Tekeillähän se jo on ja maanantaisten uutisten mukaan jauhaa virtaa jo 2013.
***
Sitä odotellessa väsätään virtaa ja energiaa jostain muusta.  Tiistain hesarissa oli raportti kalareissulta, jolla kerättiin saavitolkulla lahnaa ja särkeä.  Ajatuksena on ollut väsätä lahnojen rasvasta dieseliä ja lopuista jämistä kaasuttamalla virtaa.
Varmasti. Kyllä vaan. Maaöljyn loppuessa pitää tämäkin niksi koettaa. Silti tässä ei voi välttyä miettimästä, meneekö koko homma ihan oikein päin. Joka pikkumarketti myy Vietnamista jäisenä tuotua pangasiusfilettä, samaan aikaan maukas lähikala lahna viedään ns. hyötykäyttöön.
Jutussa todetaan, että lahnalla ei vaan kalamies rikastu.
Eipä niin, mutta se ei ole pyytäjän vika vaan tietysti ensiksi meidän kuluttajien.  Ei lahnan kuhan hinnoissa tarvitsisikaan olla, mutta paljon auttaisi jo, jos arvostus olisi sillä tasolla että lahna ylipäätään vaihtaisi omistajaa rahaa vastaan kalatiskissä.  
Kelpaamattomuus ei ole myöskään kalan itsensä vika.
***
Kaiken grillaamisen vastapainoksi Kotipizza- ketju tuo tarjolle ajankohtaisia kampanjatuotteita.
Keskustan puheenjohtajavaalin tiimoilta on rakenneltu nimittäin muutama ns. Kepu-pizza. Esimerkiksi nimellä Pekkarinen myytävässä pizzassa on täytteenä listan mukaan työllisyyttä, pariloitua kananpoikaa, bbq-kastiketta ja ananasta. Vanhasessa taas on ahkeruutta, pekonia, kastiketta ja punasipulia.
Jotenkin tuon punasipulin olisi ymmärtänyt paremmin demaripizzassa, mutta hyvä näinkin.
Kotipizzan toimitusjohtajan mukaan johtopäätöksiä ehdokkaiden pizzamausta ja nimikkopizzasta ei voi tehdä.  Vanhastaan tiedettiinkin, että esimerkiksi juuri Vanhanen nauttii lättynsä juustottomana ja ilman sipulia.  
Synonyymimaakari kuvailisi sellaista pitsaa myös laatusanoilla ”veretön” ja ”hengetön”.
Virkavuosia on takana koko porukalla sen verran, että poliittisesta broilerista tuskin kannattaa näiden keksintöjen kohdalla puhua.
Toisaalta tässä tullaan siihen, että vanha, sitkeä lintu vaatii sitkeää keittämistä ollakseen miellyttävä.  Asiasta paremmin perillä olevat tahot voivat arvioida minua paremmin, onko sitkeä hiillostaminen esimerkiksi lautakasojen päällä tai muilla rovioilla toiminut.
Noin muutenhan syötävän kanalinnun iän kertovat lahjomatta hampaat.
Ei, kanoilla ei ole hampaita mutta meillä syöjillä on.
***
Itikkakesää vartoillessa, kyllä vaan. Jokakesäinen hittituote ovat erilaiset puikot, suihkeet ja muut käryttimet joilla saa pidettyä riivaajat loitolla.
Ilmeisesti kannattaisi kokeilla myös virkavaltaa.
Sikäli, kun tässä on mummu-uutisia lukenut, on käynyt selväksi että aika tehokas karkottaja on myös kotimainen poliisi.
***
Tämä on hetkeksi tässä. Seuraavat viikot menevät Saaristomeren rantoja mittaillessa. On se jotain sekin, ellei peräti paras konsti viettää lomansa.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Torstaita kaikille vuoden kahdettakymmenettäkolmatta kertaa.
Toimituksen lounaiskulman ohukaisosaston viikkokatsaus taitellaan tähän alle nyt juuri.
***
Nimittäin sellainenkin uutinen otti silmääni, että Painonvartijat lopettaa Suomessa.
Syy on tietty se yksinkertainen; markkina-alue on turhan pieni eli toiminta ei tuota kulujaan takaisin riittävässä määrin.

No, kaippa se naiivia olikin ajatella että toiminta tähtää ihmisten terveenä pitämiseen,ei liikevoittoihin. Ymmärtääkseni vartijoiden systeemi oli kuitenkin siitä tehokkaammasta päästä, mitä uusiin ruokailutottumuksiin opetteluun tulee.

Pistää vaan miettimään, että millaisenahan piraattitoimintana tämä sitten jatkuu. Virallisia Painonvartijoiden pistelaskukuponkeja ja –taulukoita on tässä vuosien mittaan kuitenkin jaettu ryhmissä mukana olleille paali jos toinenkin.  Eiköhän kohta skannerit ja kopiokoneet laula ja pisteidenlasku jatku ilman ryhmääkin.  Ei kai siihen joka vuosi uusia planketteja tarvita ja vaakakin varmaan on jollakulla kotona.


Siinä tietysti ollaan sitten jo omaehtoisen painonhallinnan paikkeilla ja jos näin Painonvartijat teki itsensä tarpeettomaksi, niin mikäs toisaalta sen parempi.
***
Ilahduttavaa on sekin, että vanha musiikki se tuntuu kelpaavan hyvin.  Jos kuka kuuntelee kaupallisia radiokanavia, ei ole voinut välttyä kuulemasta kappaletta nimeltä Jos sä tahdot niin. Radiosoittoon nousseen version esittävät Samuli Edelmann ja elämäntapahuokailija Jippu.

Mahtaako tässä pilata monenkin ilon jos muistuttaa, että tälle pariskunnalle ei kuulu kunniaa kuin henkäilystä, itse laulu on Hectorin liki neljännesvuosisata sitten tekemä.

Tietysti tässä voisi olla hyvät saumat vaikka mihin kunnianpalautukseen, jos kappaleen alkuperä alkaisi kiinnostaa enemmänkin.
Jos sä tahdot niin julkaistiin nimittäin ensimmäisen kerran Hectorin albumilla Varjot ja lakanat vuonna 1988.  Rohkaisuksi voin vaan kertoa, että tutustukaa ihmeessä:  tämä nyt uuteen loistoon päässyt laulu ei ole edes likimainkaan parasta mitä tuolta erinomaiselta levyltä löytyy.
***
Ei siinä, monenmoiseen on Hectorkin ehtinyt eikä kytkös Edelmannin kanssa ole ensimmäinen. Samuli lauloi itsensä vuonna 1991 euroviisukarsintoihin laululla Peggy.  Sen sanat oli tehnyt eräs herra Harma.  Tiistaiaamuna Peggy puolestaan soi radiossa ja kappaleen päätyttyä toimittaja makusteli laulun nimeä jotensakin, että ”siinä soi Peggy eli Pegasos”.

No, Pegasoksesta lauloi puolestaan aikanaan Pepe Willberg kappaleessa Hermes ja kappas, tämänkin Procol Harumin vanhan teoksen  on todella suomeksi sanoittanut Hector.  

Siinä sitä oli kesäaamu harvinaisen Harmaa.
***
Rahojen lopulliselle menetykselle sitä sitten onkin hetken aikaa vähän vähemmän mahdollisuuksia, katsastusasemat kun ovat lakossa.
Radion uutisissa näistä yrityksistä käytettiin ainakin minulle ihan uutta käsitettä ”katsastamo”, joka tietysti onkin mainio ilmaisu ja sovellettavissa ties miten.

Hummia hoidetaan ja esteitä ylitellään tietysti ratsastamossa ja sopisiko ravintolain tupakkikoppia kutsua natsastamoksi.

Jälkimmäinen tietty voisi olla myös tilanne jossa ylennettäville aliupseereille jaellaan lisää merkkejä olille.
***
Lomakauden ollessa ensimmäisillä aluillaan ovat tietysti myös ensimmäiset ammattihuolestujat nousseet koloistaan.  Sinänsä aiheellinen huolenaihe onkin esimerkiksi, millaiseen mittaan lomatissuttelu etenee ja käykö paluu töihin vasta katkon kautta.
Tosiongelmainenhan yrittää peitellä,  että mitään juomista olisi tapahtunutkaan.
Koeteltu konsti on juoda kossuvissyä. Sillä todellakin pitää tehokkaasti huolen siitä, että hengitys ei haise yhtään vissylle.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Torstaitapa taas.  Toimituksen lounaissiiven valtuustoseminaariosaston viikkokatsaus pistetään kattaen tähän alle.

Käydäänpä toimeksi.
***
Tulipahan nimittäin tässä sateisen illan ratoksi purettua digiboksilta katsomattomia ohjelmia.
Jo toisen tallenteen kohdalla tärppäsi.  Lamastalgia-niminen dokumenttisarja käsitteli yhdessä osassaan lama-ajan nuorten elämää ja kuin sattumalta ohjelmassa käsiteltiin myös koulujen sulkemisia. Aivan 1990-luvun alkuvuosilta olleessa tv-uutisten pätkässä mainittiin, että lähiakoina Suomessa suljetaan jopa satoja alle 20 oppilaan kouluja.

No, tapetilla tämä asia on kaiken aikaa.  Salossa koulu joutuu suurennuslasin alle, jos oppilasmäärä huitelee pidemmän aikaa karvan verran alle 40 oppilaassa. Aika näyttää,  tohtiiko joku vielä tehdä aiheesta päätöksiäkin.

Pisti vaan miettimään, että jos 18 vuodessa raja kiipesi sen 20 oppilasta ylöspäin, niin entä kierros numero kolme.  
Kannattaisi alkaa haalia noin 55 oppilaan kouluihin jokunen muksu lisää ennen kuin ollaan vuodessa 2028, vai mitä.
***
Viikon ruoka-aihe liittyy varusmieselämään.  Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on tutkittu varusmiesten ruokailutottumuksia.  Tutkimuksessa saatiin selville sellainenkin ihme, että varusmiehet syövät munkin jos toisenkin metsäleirien aikana, jos milloin vaan sotilaskotiauto saapuu metsän laitaan.

Joopahan joo.  Eihän tämä poikkea huonompaan suuntaan monestakaan tutkimuksesta, yhtä lailla tässä kerrottiin virallisilla planketeilla jotain mikä jo tiedettiin ennestään.
Hesarissa tuloksia esitelleen tutkijan mukaan munkki on varusmiehelle lohturuokaa jolla palkita itsensä kun muutakaan lohduketta ole.

Jännä homma, miten tuonkin perinteisen päivänpäätöspullan saa näyttämään oikeilla sanavalinnoilla aika sosiaaliviranomaismaiselta.  Jos tässä nyt pitäisi jostain olla huolissaan niin siitä, että munkinpureminen jatkuu vielä varusmiespalvelun päätyttyäkin, vaikka ympärillä luulisi olevan muutakin lohduketta ja sitä paitsi harva munkki siviilipuolella on yhtä hyvä kuin sotkun.

Vaan eipä tyrmätä ihan täysin: osaksi  kyse on siitä, että toden totta: päivän kun on pitkin metsiä ryöminyt, maistuu illalla hillomunkki aika kepoiselta.  Kalorivajeen täyttämisestä siinä on myös kysymys, joskin yhden possun joulet on aika äkkiä juostu sileäksi.
Ja varrotaanpa vaan, kyllä tähän kohta joku terveysvalistaja iskee ja uusii sotilaskotiautojen valikoiman turvatestatuksi ja kuitupitoiseksi.    
***
Munkin turmiollisuudesta tulee tietysti mieleen tämä hyötyliikunta tai sen puute.  Jälkimmäinen tuli eräänä iltana mieleeni salolaisen marketin pihalla. Niillä  erottuvat selvästi natiivit ja muualta tulleet. Olenkin laatinut tähän pisteytystaulukon, jonka mukaan voi kätevästi tarkistaa salolaisuusasteensa. Mitä enemmän pisteitä, sitä lujemmat juuret Uskelanjoen penkassa.
Kysymys yksi.
Pysäköin auton  marketin pihassa
a.    vapaaseen parkkiruutuun mahdollisiimman lähelle ovea
b.    invapaikalle oven viereen
c.    vapaaseen ruutuun, vaikka joutuisi vähän kävelemäänkin
d.    oven eteen,  on siinä ruutu tai ei
e.    yritän ajaa jopa tuulikaappiin
Pisteytysvaihtoehdot
a)    5 pistettä
b)    10  pistettä
c)    miinus 50  pistettä
d)    15 pistettä
e)    bingo!
***
Tätä kirjoittaessa onkin vielä auki, miten käy Suomen renkutuksen Euroviisukarsinnoissa.
Sanokaa mitä sanotte, mutta hiukan selitystä se edelleen vaatisi. Missään esimerkiksi ei ole mainittu, että kuka se sitten on se Työlki, joka ellää.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Heipähän hei.

Toimituksen tolppa-apinain osasto on laatinut viikkoraporttinsa, joka tuossa alempana sitten aukeaakin.

***

Otetaanpa kunnallispoliittinen katsaus heti alkuun, niin on sitten sekin hoidettu.

Maanantai-ilta meni Salon valtuustossa, missä puhuttavana oli likipitäen pelkkää roskaa – jätepoliittista työryhmää ja jäteyhtiön taloutta ja mitä kaikkea.

Mutta olipa jotain muutakin, ja tämä jäi vaivaamaan.

 Keskustan valtuutettu Reijo Tuominen teki jokin aika sitten aloitteen siitä, että Paukkulakodin henkilökunnalle asennettaisiin autojen lämmitystolpat.

Idean torppasi alkuunsa tekninen lautakunta.  Määrärahojen puute on syy numero ykkönen, toinen ja kauniimmalta kalskahtava on tasapuolisuusperiaate:  siis että Paukkulakodin väki ei voi saada tolppia kun sitten ne pitäisi kaikkien muidenkin saada.

Ei tässä olla kenenkäään asiaa ajamassa enkä edes tunne ketään Paukkulakodista. Silti tuo tasapuolisuusperiaate on joskus ennenkin saanut aikaan tahattoman koomisia tilanteita, joskus se on ihan vaan nykyisen tilanteen säilyttämisperiaate niin kuin nytkin.

Maanantaina saadun selvityksen jälkeen pikkupiru itsessäni hiipi ajatuksiin ja ajelin tiistaiaamun ratoksi vähän pitkin eteläistä Saloa.

Pikainen tilannekatsaus antoi tulokseksi seuraavaa: Perniökodin pihassa lämmitystolpat on, samoin Perniön vanhainkodin parkkialueella ja Särkisalossa palvelukeskuksen sekä koulun  pihassa myös. Perniön kirkonkylän kouluissa on myös tolpat lukiota lukuun ottamatta, samoin kotisairaanhoidon talon pihassa.

Luonnollisesti tasapuolisuusperiaatteesta on pidettävä kiinni, mikä kai sitten tarkoittaa, että eiköhän katkaista virrat näistä tässäkin luetelluista tolpista ennen syksyä. Säästyvällä sähkörahalla saa varmasti jotain, esimerkiksi ensi vuonna muutaman tolpan vaikka Hintan vanhainkodin pihaan Suomusjärvelle.

Virtaahan niihinkään ei tarvita, kun se muualtakin jo katkaistiin.

Tasa-arvoa, eiksvaa.

***

Samaisessa kokouksessa oli myös tämä IVA-menettelyn käyttöönotto puheena.

Se onkin totta, että IVAn merkeissä pitäisi kokoontua useammin,  keskiolut  tuppaa olemaan nykyään suositumpaa.

***

Kaikkea sitä kanssa löytää itsensä lueskelemasta.

Lätkän MM-kisoissa Kazakstanin joukkueen pelit eivät nyt menneet ihan parhaalla mahdollisella tavalla.

Kiinnostus silti jollain tapaa heräsi; mikäs se tämä tällainen Kazakstan sitten oikein on.  Internet päästi vähän jäljille: viimeiseksi itsenäistynyt neuvostovaltio, pikkuhiljaa nouseva maa Keski-Aasiassa. 

Pahin puoli lienee, että kyseessä on sisämaavaltio eli merinäköalasta on turha haaveilla – kiipesi sitten miten korkeaan taloon vaan. Sikäli kun olen ymmärtänyt, jokunen aika korkea torni onkin jo tekeillä.

Toisaalta osa maasta on ilmeisesti edelleen siinä tilassa kuin …no, alle 20 vuotta sitten itsenäistynyt neuvostovaltio on.   Jollain tapaa olisi jopa ajatellut, että siellä nyt muutakin puuhaa on kuin kiekonpeluu. 

***

Ja samoissa kisoissa ei tykätty hyvää, kun venäläisjoukkueesta levitettiin tupakinpolttovideota julkisuuteen.

Nuuskahan se tosin on ollut kiekkoilijoiden suosima tupakkituote, mutta tässäkin ovat muoviset korvikkeet astuneet kehiin.

Vai mitä se meinasi kun jonkun tiedon mukaan joukkue tykkää nailon –biitistä.

***

Kevät tietty näkyy silläkin tapaa, että paljon on pelastuslaitoksen keikkoja ollut viime aikoina.

Lapsilukijoita voidaan lohduttaa, että sirkuksen auto ei ole ajanut ojaan vaikka eräässäkin ulosajojutussa luki, että osa auton  pelleistä kolhiutui.

***

Heip.

 Aku Poutanen

 

 

Toimituksen kevätallergiaosasto palautuu työnteon juhlasta ja tässäpä sitten viikkoraporttia.
***
Jos ihan toiveen saisi esittää, niin tällä tavallahan kotoisen jääkiekkokauden ja vapun pitää niveltyä toisiinsa.
Säästyy paljon vaivaa vapun juhlimisesta, kun koko ilointikiintiö tuli käytettyä jo viime viikolla kun tepsiläiset hakivat voittopystin sinne, minne se kuuluukin.
***
Vaan kaikenmoista etuutta sitä kyllä.

Viime viikolla uutisoitiin, että tämä kansanedustaja Maria Guzenina –Richardson on saavuttanut yhden kyseenalaisen paalupaikan eli ajanut taksilla talven aikana yli parintuhannen euron verran.

Eihän tässä mitään ihmeellistä ole. Listan kakkos- ja kolmossijoille kirineet pirssissäistujat ovat keränneet hekin saldoa l melkoisesti  ja onpahan tuossa toisaalta edes kuskeilla ajoa.

Aivan varmasti matkoissa olisi itse kullakin karsimisen varaa, tai ainakin valinnan varaa siinä millä päästelee menemään.

Jotain tökeröä tämän kisan voittajan toiminnassa kyllä omaan silmään on.  Tarkoitan lähinnä sitä, että Guzeninalla on säännöllinen kolumnipaikka Iltalehdessä. Uutisesta ei mennyt kamalan kauaa, kun ko. edustaja sitten käytti kirjoitusvuoronsa hyväkseen ja naputti palstan täyteen perusteluja sille, miksi on tullut ajeltua taksilla hiukka enemmän kuin aiemmin ei.

Tietysti koko kolumni oli tietty vähän kuin oikaisun vaatimista uutisesta, jossa ei ollut virhettäkään. Moni on vähemmän herkkänahkainen.

Vaan eihän se vielä ole ylipursuavaa etuoikeuksien käyttöä, jos kiirepäivinä posottaa pirssillä – niin tekee moni muukin.
Se sitä vastoin on, että käyttää vakio-kirjoituspaikkansa omien tekemistensä selittelyyn parhain päin.
***
Lisää päivänpolitiikkaa ja ulkomaita.

Kreikkalaisia ei tietysti saisi nauraa. Vaan kun tässä nyt on sikäläisen talouskurimuksen syitä avattu niin mieleen tulee hakematta brittiläinen sketsisarja Ruuvit löysällä ja sen kuvitteelliset uutiset "rebuplica"-rantavaltiosta.


Kovin kaukana ei olla siitäkään, millä englantilainen Knalli ja sateenvarjo- kuunnelmasarja on naurattanut. Sen pääosassa olevat kuvitteellisen ministeriön virkamiehet saapuvat työmaalle lähempänä puoltapäivää ja valtionhallintoa kuormittavat mitä merkillisimmät komiteat. Johtajille maksetaan hyvin hataria bonuksia eikä virkailijoita voi erottaa vaikka olisivat töpeksineet miten -- korkeintaan siirtää arkistotehtäviin Ulko-Hebrideille.

Se, mikä radiossa on naurattanut, ei tietty hymyilytä Pohjan perillä kauheasti.

Tosin ainahan näitä voi suhteuttaa. Esimerkiksi Suomen Kreikalle lainaama puolitoista miljardia on siinä kolmesataa euroa per suomalainen. Iso summa äkkiseltään annettavaksi mutta toisaalta joku ostaa samalla hintaa jonkun pelikonsolin silmää räpäyttämättä.
Tähän tietysti liittyy toive jostain paljon paremmasta kuin typerästä pelivehkeestä. Takaisinmaksun ajan koettaessa voitaisiin sopia että miksikä ei suoritusta myös hyödykkeinä, jos ei riihikuivaa löydy.

Lootallinen retsinaa ja toinen sitä mainiota sikäläistä fetajuustoa riittäisi käsirahaksi ainakin meikäläiselle. Sellaista isoina paloina peltipurkissa myytävää.
***
Lääkärivenekin partioi nähtävästi taas saaristossa kesän tullen.
M/S Caritas on tuonut avun monenlaiseen akuuttiin vaivaan.
Kesäaikaan telmiessä riskit tietysti ovat monenlaiset, ja osa olisi ehkäistävissä.
Siinä ei ole mitään perää, että tätä ennaltavalistustehtävää hoitamaan olisi valjastettu S/Y Filis.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20