Tähdellistä

Heipähän hei. Toimituksen lounaissiiven hyötyliikuntaosasto viikkaa viikkoraportin tähän alle.
Aloitetaanhan kulttuurilla.
***
Vähän pitää pyörtää puheita, mitä t ulee tähän lastenelokuva-asiaan. Olin jo aika varma, että sillä alalla paras osaaminen on pysyvästi pääosin Pohjoismaissa.
Eipä sentään. Amerikassakin tärppää noin kerran vuosikymmeneen. 


Kävinpä pyhäillan ratoksi syynäämässä tämän uutuuden, Toy Story kolmosen.  Siinä on enemmän ainesta kuin olisi voinut kuvitellakaan.


Tarina sinänsä olisi jo aivan hyvä. Andy-pojalla on laatikollinen leluja, joilla on hauska taipumus herätä henkiin aina kun ihmiset ovat muualla.  Lelut ovat  jäämässä vaille käyttäjää, kun omistaja on kasvanut isoksi ja muuttaa pois kotoaan.  Lelujen porukassa kasvaa huoli siitä, että kukas meillä sitten leikkii jos meidät ullakolle pakataan.  Laatikollinen lahjoitetaankin päiväkotiin, joka kuitenkin kohta osoittautuu muuksi kuin auvoisaksi kohtaloksi, ja loppulelokuva seurataan lelujen hurjaa pakomatkaa.


Tärkeintä tietty on se, miten tämä kaikki on toteutettu. Tietokoneanimaatio on nykyään valtavan hienoa. Parhaimmillaan maisemia ei oikeista erota. Leffassa on muutama omanluonteisensa tyyppi ja sitten juuri sopivan häijy paha kaveri, jolle pitää pistää yhteistyössä kampoihin.  Seitsemän vuoden ikäraja on siinä ja siinä, kolmikymppiselläkin tuppasivat rystyset valkenemaan siinä kaatopaikkakohtauksessa kun piti käsinojia puristaa.  Parituntinen ei ole pelkkää tehostetta.


Aikuisille riittää lisäksi höröteltävää neitimäisessä Ken-nukessa ja monessa muussa asiassa.
Unohtamatta sitä, mitä elokuva saa miettimään. Kasvaminen ja luopuminen ovat ilmiselviä asioita ja tietty hyvinkin rautalangasta väännettyinä.  
Sen lisäksi tässä on tietty elokuva, joka korostaa ihan vahingossa leikkimisen tärkeyttä, sitä että hyvässä leikissä tavallinen tienvarresta poimittu keppi voi olla ihan mitä vaan. 


Unohtamatta sitä, että leffa tietty on kaiken ohessa parituntunen mainos hahmoistaan tehdyistä kovanhintaisista muoviukkeleista.




***
No, jossain muussa mennään meren takana siitä missä aita on aika laho.
Dan Brown- niminen kirjanikkari väsäsi itselleen muutamalla historiaa ja salaseuroja ja kaikenlaisia hulluja yhdistelevällä kirjallaan lokoisat eläkepäivät.  Uusin miehen teos, Kadonnut symboli tarttui mukaan kirjastosta.


Jos tässä tulee joskus itseään toisteltua, niin onpahan melkoista kaavaan kirjoittamista tuokin. Taitavasti tehtyä kyllä: periaatteessa ei yhtään kiinnosta miten sankariprofessorille jossain washingtonilaiskellarissa käy,. toisaalta kyllä on pakko lukea läpi että tietää miten sankariprofessorille käy.


Tohtisiko syksyn kotimaisesta uutuudesta, Matti Yrjänä Joensuusta odottaa tähän perään sellaista lukukokemusta josta jää jotain mieleenkin.  Pitkän linjan poliisin aiemmissa dekkareissa on ollut vahvasti itse koetun tuntu ja ihmisetkin ihan kokonaisia.
***
Sellainenkin uutinen, jonka mukaan alokkaista vähän harvempi taas keskeyttää palveluksen. Mene ja tiedä sitten, mitä tästä voi päätellä vai mennäänkö taas tilastoihmeen varassa.
Tämä yleinen asevelvollisuushan on sellainen asia, mistä on mielipiteitä vähintään monta.  Jokuhan jo väläytti koko kutsuntasysteemin alasajoa.  
Sitä tietty voisi pohtia vielä toistamiseen. Kun nyt tästä ennaltaehkäisystä ja puuttumisesta puhutaan, niin tässähän siihen on oivat saumat, kun koko ikäluokka käy ihmeteltävänä.  Moni karsiutuu psyyken tai muiden terveysongelmien vuiksi.
Vaan millä vaivalla olisi seulottavista porukasta tässä kohdassa orastavat ohitusleikkaustapaukset ja aloittelevat avohoitopotilaat,  kun kerran näytillä ovat.
***
Ei pääse hirmusti hehkuttamaan noiden pesäpalloilijoidenkaan elämäntavoilla.
Monihan keskittää juhlimisensa viikonvaihteisiin, mutta joku joukkueenjohtaja loihe lausumaan jo heti maanantaiaamun urheiluradiossa, että heidän avainpelaajansa ratkeavat lähiaikoina.
***
Heip.


Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Heipähän hei.
Toimituksen villipetoasiain osasto tällää viikkoraporttinsa tähän paikkaan, haluttiin eli ei.
***
Semmoistakin asiaa kuin elekieltä pitäisi kyllä vähän harkiten käyttää.


Sattuipa tässä iltana eräänä sellainenkin juttu, että palasin pyörälenkiltä.  Eihän siinä ole vielä mitään outoa, paitsi että tällä kerralla jäin räpläämään avaimia irti ovesta tavallista pidemmäksi aikaa.   Tarkemmin sanoen juuri siksi aikaa, että jo aiemmin tarinoissa seikkaillut kolme kiloa hyvin karvaista kissaa ehti livahtaa jalkojen lomasta ovenraosta rappukäytävään ja tietty sillä tapaa että en huomannut itse mitään.  Ei kun ovi kiinni, suihkuun ja sohvalle oikoseksi. 

Kolmen vartin päästä alkoi ihmetyttää, että missähän kissa. Vakiopaikat,  vaatehuoneen hylly, sohvan alunen ja parveke piti katsoa ensin läpi.  Sitten iski huoli : ei kai se perhana juossut sittenkin rappukäytävään oven kanssa sohlatessani.


Etsimäänhän sitä sitten piti lähteä. Housuja jalkaan kiskoessa soi ovikello. Uksen takana oli kerrosta alempana asuva tyttö huolestuneen näköisenä ja kysyi, että sattuisiko meiltä olemaan valkoinen kissa karussa.


Tässä tullaan siihen elekieleen.  Ehdin ähkäistä, että justiinsa ollaan lähdössä etsimään, kun likka löi kätensä yhteen eikä ilmeestä oikein ottanut selvää.  Ehdin varmasti valahtaa verettömäksi kun olin varma, että ele tarkoittaa sitä että otus on bongattu jossain pihalla ja harppoo jo pitkin puskia kovaa kyytiä kohti Paimiota.


Ajatuksetonta tilaa kesti noin kolme sekuntia kunnes  ovella seissyt naapuri laukaisi tilanteen.
–    Arvasinkin, että jostain täältä se on lähtenyt livohkaan. Tuolla se on meidän asunnossa tallessa.


Ei kun housut nappiin ja alakertaan. Siellä jo toisen naapurin toimesta oltiin väsäämässä löytymisilmoituksia, joita onneksi ei tarvittukaan.  


Pahaksi onneksi elekieltä osaavat myös kissat.  Sopeutumiskyvyn puutteesta ei sitä vastoin ole pelkoa.  Menin uppo-outoon asuntoon elikkoa hakemaan, ja mitä kohtasinkaan: sielläpä tuo oli jo makoillut sängyssä  ja antoi eleillään ymmärtää, että pienempääkin suuta voisi pitää.


Katti kainaloon ja ylitsevuotavat kiitokset naapurin neidille.  Kissa sitä vastoin pitää pistää tukiopetukseen: vaakasuuntainen laskento sujuu jo mutta pystysuunnassa ei.  Ryökäle oli kuulemma raapinut käytävän päästä laskien ihan oikean kämpän ovea, mutta siis väärässä kerroksessa.

Tai sitten se on lukutaidon puutetta, postiluukussa kumminkin lukee mikä se oma asunto onkaan.


Ellei kyseessä ole puhtaasti se, että alakerran ovenraosta tunki paremmat sein aromit kuin meiltä.
***
Eikä seiti huono kala olekaan. Ainakin parempi kuin poliisitalon hernekeitto, mikä tiemmä on ihan pelkkää lientä. Se taas johtuu siitä, että rikospoliisit kuulemma eivät usko sattumiin.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipähän hei.
Toimituksen lounaissiivessä ihmetellään tänään itäistä luontoa.  Toimeen siis.
***
Ottipahan tuossa näkööni juttu Kuhmossa ketunhäkkiin eksyneestä karhunpennusta.

Virkavallalle oli tehty ilmoitus metsästä kuuluvista äänistä ja asiaa oli lähtenyt selvittämään rajavartiolaitos yhdessä  metsämiesten kanssa.   Laillisesta  ketunloukusta olikin sitten löytynyt karhunpoika, joka kuvassa killitti häkistä pelastajiaan.  Rajamiehet olivat päästäneet pennun vapaaksi ja se olikin kirmannut vähän matkan päässä nähtyjen emonsa ja toisen pennun seuraan.


Siinä se.  Menisikö tästä nyt kehut Kainuuseen sitten joltisenkin luontevasta suhtautumisesta. Aseet pidettiin piilossa, pentu pääsi sinne minne kuuluukin ja metsähän on karhun koti.  Voi vain kuvitella miten sama olisi toiminut lähempänä ruuhka-Suomea: valtakunnallinen varoitus telkkariruutuihin ensin ja sitten joka kylän John Waynet pössyköineen liikkeelle.


Kukas sen sanoo, ettei otus kainuulaistaajamaankin voisi eksyä.  Lähtökohtaisesti  ei nyt kuitenkaan oltu oitis nallea nahaksi nykäisemässä.
***
Miten silloin sitten sanotaan, jos ei oikaisua jostain uutisesta voi vaatia mutta silti tuntuu että kerrottu asia on ihan muualta kuin tästä maailmasta.


Sellainen olo tuli maanantain Hesaria lukiessa. Siinä kerrottiin, että alueen kouluihin tehdään maanantaiksi aina enemmän ja tukevampaa ruokaa kuin muulloin. Syynä on jutun mukaan se, että monessa kodissa ei tehdä lämmintä ruokaa viikonloppuna ja maanantain puoleenpäivään mennessä alkaa jo olla nälkä.


Eihän nälästä tietty saisi puhua tässä yhteydessa, kun samaan aikaan Chilessä koko joukko kaivosäijiä riutuu pelastusta odottaessaan.  Silti.  Onko vihdoin kiirehditty siihen pisteeseen, että kotitaloukset ulkoistavat koko lapsiasian jollekin.  Pitkäänhän  on peljätty, että koulu saa liian ison vastuun tenavien kasvatuksesta, vaikka hyvä on  jos jollain on vastuu. Onko nyt tultu askeleeseen kaksi, jossa yhteiskunta myös ruokkii ipanat.

Jos tämän jälkeen  vielä saa lukea uraputkivanhemmista, jotka vanhempainilloissa pitävät kiinni tenaviensa oikeudesta tehdä ihan mitä vaan, niin onpa yhtälö.


Noin muuten tietty pistää miettimään, että miten sitä se viikonvaihde oikein sitten kuluu? Itsellä jos menee lauantaiaamu kämppää siivotessa, mökillä pihahommia tehdessä tai vaan pitkin maakuntaa taivastellessa niin on se nyt nälkä jo ennen kuin Top Gear alkaa. Jos aamu menee ihan vaan oleillessa niin sitten puhutaan vaan mieliteosta mutta yhtä kaikki pannaan uuni lämpiämään ja  ryhdytään perunankuorintaan.

Sinänsä on kivaa olla 70-luvun lapsi. Harva omanikäisistä välttyi näkemästä arkielämää makaronilaatikon veivaamisineen. Eipä sitä sitten ollakaan ihan niin avuttomia, että pari päivää poissa valmiista pöydästä tietää nälän uhkaa.
***
Metkaa myös katsoa, mikä ihmisen elämän perusperusasia seuraavaksi ulkoistetaan, jos syömisestä ollaan jo luopumassa. Vessassakäynti, lapsien teko tai edes sen harjoittelu? Tylsäksi menee.
***
Alkavat esitellä myös tämän Salo-Espoo –oikoradan ympäristövaikutuksia yleisölle.

Siinä on taas sellainen hanke, että hivenen vaikea suhtautua. Tässä on toivon mukaan siirrytty jo täysipäiväiseksi silakanpaistajaksi eli eläkkeelle hyvinkin, ennen kuin maastoon ensimmäistäkään linjakeppiä sille radalle isketään.  Samalla rata kuitenkin ohjaa satavarmasti jo nyt sitä, mihin mitäkin lähivuosina rakennetaan ja missä taas ei ei kannata enää ennen Pendolinon tuloa paljon sutia maalia seinään.


Aika on rahaa-käsittettä hokeville tämä tietty on mustaa valkoisella. Radan hinnaksi on laskettu nyt pyöreät 1,3 miljardia.  Minuuttihintaa tulee aika hyvin, jos matka-aika Turusta Helsinkiin  lyhenee sen parikymmentä minuuttia.


Ei siinä, ettei hanke puoltaisi paikkansa. Se lyhentää matka-aikaa Helsingistä Turkuun.
***
Taas pukkaa uutta vampyyrisarjaakin televisiosta, sikäli kun olen mainoksia katsonut. Inflaationhan nekin kokevat, kun vähän joka kanavalla ollaan parhaillaan hampaat tanassa. Paitsi Big brother-kanavalla missä on tanassa kuulemma joku ihan muu.


Takavuosien brittiläisen Hammer-yhtiön Dracula-pätkiin verraten nykyiset vampyyrit ovat tietty ihan kiiltokuvapoikia.


Sitä paitsi ei tavan autonomistaja tarvitse noita sarjoja mihinkään. Tässä kun oikein ohjelmoi, saa samalle päivälle osutettua dieselveron maksamisen, tankkaamisen ja vuosikatsastuksen.  Siinä sitä on verenimentää yhden viikon tarpeisiin.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipähän hei.
Toimituksen lounaisen käytävänpään syyskalastusosaston viikkolakana viikataan tähän nyt juuri.
Käydäänhän toimeen.
***
Tietty tämä elokuun loppupuoli on  elämänkatsomuksien löytämisen aikaa ja jopa käsityksiä maailman synnystä alkaa pyöritellä.
Seurasin puolivahingossa televisiosta ohjelmaa, jossa esiteltiin Big brother- ohjelmaan pyrkiviä. Monenmoista ipanaa siinä oli ja useimmilla heistä eli haave siitä, että jos julkisuuteen pääsisi.
Eipä siinä mitään. Tietysti julkisuushingun taustalla keskimäärin ei ole muuta kuin vinoutunut käsitys omasta tärkeydestä.  Vaan jos hinku on, niin pitäisikö saman tien nykäistä luulot pois ja alkaa kohdella näitä yrittäjiä kuten pintajulkkiksia yleensäkin. Suomeksi sanottaisiin, että saa lyödä kuin mätää kukkoa. Joko loppuisi tunku framille.
Mitä maailman synty-asiaan tulee, niin ehdokkaita seuratessa sitä vaan alkoi miettiä että evoluutioteorian kannattajat saattavat sittenkin olla väärässä.
***
Tietysti siinä on jotain metkaa, että tekele herättää tv-sivujen kolumnistit halki maan. Väljästi tulkiten voi miettiä onko se edes televisio-ohjelmaa.


Surullisenhauskoilla komedioillaan kansan ruudun ääreen haalinut Neil Hardwick mietti tätä laatuohjelman käsitettä kirjassaan Hullun lailla.

 Hardwickin mukaan laatuohjelma ei automaattisesti ole hienoa ja vakavaa mutta kevyempäänkin pitäisi tekijöiden käyttää taitojaan; suunnitella, kirjoittaa, harjoitella ja muutenkin valmistella ohjelmaa. Lisäksi ohjelmissa pitäisi olla joku idea, jonka vuoksi ne  on yleisölle päätetty tehdä.  
”Ajatukseni lähtee siitä, että miljoonien televisiota katsovien ihmisten joukossa esiintyy tunnistettavia elämänmuotoja joihin on ainakin teoriassa mahdollista saada yhteys. En tarkkaan muista, milloin televisiossa alettiin puhua katsojille kuin heidän ymmärryksessään olisi jotain vikaa, kuin he olisivat pikkulapsia, seniilejä tai vähä-älyisiä”, kirjoittaa Hardwick.


Pettymyshän Big brother oli jo aikanaan alkaessaan. Ennakkotietojen perusteella olin olettanut, että kyseessä on lähes tieteellinen, jopa Ylelle kelpaava ohjelma, jossa tutkitaan suljetun tilan vaikutuksia ihmisiin.


Huoneistontäysi oikkuilevia ikäteinejä sohvilla lojumassa ei ihan täytä vaatimuksia.


Toisaalta toosanhan saa kiinni ja aina paranisi, jos tekele pysyisi siellä.  Jostain syystä asukkaiden toilaukset halutaan kuitenkin  nostaa juorujulkaisujen kautta puheenaiheiksi.  


Outoa. Oma elämä on hyvin keskivertoa: loppuvia rahoja, pientä selkäkremppaa, horteisia aamuja  ja hajoavia kodinkoneita.   Silti menee kaiketi hyvin, jos puheenaiheeksi ei tarvitse talollista siideripullon nähdessään kirkumaan alkavia lieveilmiöitä.
Säästyyhän sitä tietty vaikeampien aiheiden käsittelyltä, jos mokoma jollekulle riittää.
***
Onhan mukana toki ammatillistakin ihmettelyä.   Lehti-ihmisiä  patistetaan miettimään uusia vinkkeleitä, tiivistämään ja näkemään vaivaa.   Yritystä ei ole puuttunut ja tuloskin on sen mukainen; rimanalituksia ei kevyissäkään  jutuissa sanoma- ja aikakauslehdissä juuri näe, enkä nyt puhu Seiskasta.
Sikäli pistää ihmettelemään, miten yhdessä joukkotiedotusvälineessä ei sitten ole väliä millä väli kymmenestä yhteentoista täytetään.
***
Onneksi meillä on nämä kunnalliset peruspalvelut.  Kotimaista kirjastolaitosta ei voi paljoa liikaa kehua, ja kun on näitä eri kirjastojen yhteisiä kortteja, niin kiinni pääsee jokseenkin rajattomaan tiedon ja viihteen määrään.
Omassa lompakossa on viisi korttia, joilla pääsee lainaamaan pikaisesti laskien neljäänkymmeneen kirjastoon.
Yksin Salossa on saman kortin takana kymmenen laitosta, Turussa 13, Raaseporin alueen kortilla pääsee kuuteen kirjastoon ja Hämeenlinnan kortilla käytävissä olevia  kirjastoja on kahdeksan.  Päälle tulevat vielä Kemiönsaaren kolme mainiota kirjastoa.

Tällä tietty voi ohittaa telkkarista paljon muutakin kuin Big brotherin.
***
Sellainenkin ruoka kuin hapansilakka oli aiheena eräässä lehdessä. Tämä on vielä itseltä kokeilematta, jotenkin on aina jäänyt eikä kielto tuoda purkillista kotiin asti ainakaan helpota testin suorittamista.  

Olipa kumminkin järjestetty Helsingissä tilaisuus, jolla jutun mukaan oli pyritty hankkimaan hapansilakalle lisää näkyvyyttä.


Eikä se mitään, vaikka tavoitteeseen ei olisi päästykään.
Sikäli kun mitään ymmärrän, herkun luo kyllä löytää vaikkei suoraa näköyhteyttä olisikaan.
***
Heip.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipähän hei.
Toimituksen lounaissiiven maakuntaosasto nostelee taas mukulia viikon uutissannasta.  
***
Olisiko jotenkin nyt sekin liikaa vaadittu, että ei  syyllisiä aina ja joka kerta haettaisi ensiksi.

Viikonlopun lehdestä otti silmääni juttu, jonka mukaan  Asikkalan koululaisista valtaosa oli aloittanut lukukauden vähän karulla ruokalistalla: sämpylällä ja salaatilla ja näin.
Syynä on se, että osassa koulukeittiöistä on remontti kesken ja myrsky katkoi sähköjä niin että käytössä olevista viidestä keittiöstäkin  neljä on virrattomia. Viides keittiö puolestaan on pieni eikä sieltä voida koko kunnan koululaisia muonittaa.


Lopunhan  arvaatte:  eikö joku vanhemmista ollut jo ilmoittanut tekevänsä asiasta valituksen.


Sanokaa mitä sanotte,  mutta kyllä minä hiukan otan lämpöä jos valituksen väsääjä on sähkötöntä koulua käyvän oppilaan isä tai äiti.     Oletus siitä, että sähköt eivät myrskyssä voi katketa, ei kerro kuin omaa kieltään luonnosta erkanemisesta.


Sämpylät ja jugurttihan sitä paitsi ovat ihan hyvä hätäapu  siinä kohtaa, kun lyhyellä varoitusajalla ruokalan ovella on satakunta nälkäistä ipanaa ja hella pysyy kylmänä.  Kyllä niillä aina iltapäivään asti menee:  ollaanpa hyvät ja tehdään illansuussa kotona vähän tukevampaa evästä niin eiköhän se sillä tasaannu.

Enempi sitä olisi voinut  riehua jostain ihan muusta: miten pelasivat koulussa esimerkiksi paloturvallisuuteen liittyvät sähkövehkeet, sammuttimet ja keskusradiot ja muut.
***
Kuin sattumalta tulikin viikonloppuna tempaistua pari päivää hämäläismaisemissa.

Hullun ammatillisesti sitä vaan  katsoo maisemia vapaapäivilläänkin:  autossa istuttujen kilometrien tärkein anti oli havainto siitä, että vielä eivät ole puinnit ihan samassa vauhdissa kuin lounaisrannikolla.  Jokunen pelto kyllä oli parturoitu, mutta jossain tuo toistasataa kilometriä välimatkaa näkyy.
***
Maailmanvaltiuutta ilmeisesti hamuavien kissojen ansiota on sitten sekin, jos tässä terapiauintiharrastus jotenkin lisääntyy tuntuvasti.
Edellä oleva varmaan näyttää taas ihan käsittämättömältä, joten selittämiseksi menee.


Ajelimmepa näet halki etelä-Suomen sunnuntaina, sitä Hämeen kierrosta pääteltiin.

Perheen arjen lässytyskeskipiste, kolmisen kiloa karvaista kissaa  oli  puolestaan viettänyt isovanhempiensa huomassa mökillä viikonvaihteen, siellä herkkukattaus on päällä pihassa kaiken aikaa: sisiliskot  ja sen sellainen.


Seitsemän jälkeen, hämärtyvässä sunnuntai-illassa soi puhelin autossa jossain Rengon kohdilla.  Viesti  oli selvä: kissankutale on löytänyt jostain niin hyvän jemman, ettei tullut mukaan mantereelle. Kolmen tunnin hakemisen jälkeen otuksesta ei ollut havaittu juuri jälkeäkään.

Huolihan heti  hiipi puseroon:  missä kissa.  Ettei käärmeen puremaksi tullut tai kotkan ahdistelema.


Kissanhakuun siinä piti lähteä: rivakasti yli lääninrajan ja saman tien sai matkaa jatkaa Kemiönsaaren eteläreunalle asti.  
Sinnikäs polkeminen tuotti tulosta: ennen  puolta kymmentä oltiin jo hyvinkin veneessä matkalla pitkin Saaristomerta.


Lopun arvaa jokainen tätä elämää nähnyt: vene saatiin kiinni saaren rantaan ja ehdittiin huikata kis kissit kerran.  Saunan verannalta kuului vastaukseksi  vaimea mjau.   Verannalle kurkistamalla saattoi nähdä juuri sellaista venyttelyä, jota vain monta tuntia samaisella verannalla sikeästi nukkunut kissa voi suorittaa.   Elikon ilme oli jotain loukkaantumisen ja paheksunnan välimailta: ensin hyljätään, sitten tullaan herättämään eikä edes herkkuja  mukana. 


Muodollisen motkotuksen jälkeen otus nostettiin koppaansa. Itselle riitti melkein neljä tuntia kuumassa autossa huolestumista:  kissan löydyttyä omat  housut putosivat kuin haavan lehdet ja loikka mereen oli tosiasia. 


Hikoilu ja hermostuminen hävisivät mereen kuin flunssaoireet avantoon, vaikka vesi vielä ylilämmintä onkin.
Että jos tätä  mökkiviikonlopun pidentämistä nyt aletaan kissain parissa enemmänkin viljellä, niin eiköhän plumpsahtelu kuulu vähän sieltä täältä.


Viimeistelyhoitoon, siihen kotiin päästyä suoritettuun, ei yksin uskalla panna toivoaan. Jos vaikka aineet loppuvat. Ohrasadosta on kuulemma tulossa kehno.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20