Tähdellistä

Heippahan hei.  Toimituksen lounaisnurkassa kääritään hihat ja kalat mutta sanomalehtiä ei enää, kun kärpäsentappovehkeiden kysyntä näiltä helteiltä on ohi.
Vaan käydäänpä toimeen kumminkin.
***
Silakkamarkkinoita jo vietettiin Helsingissä ja parin viikon päästä sama tapahtuu Aurajoen rannassa.  
Tässäkin osaaminen löytyy lännestä, hankolaiset silakat olivat taas palkintosijoilla.

Ylipäätään tässä on jotain lämmittävää koko markkinaperinteessä.  Toisaalta ollaan kauhuissaan siitä että ei tee kala kauppansa, muu kuin kassilohi valmiina fileenä siis.  Vaan ainakin kiinnostusta mokomaan näyttäisi olevan, joskin ei jostain kuhasta tietty halpaa ihan äkkiä tulekaan.


Että pitäisikö sitä sitten vetää joku yhtäläisyysmerkki kauppapaikan ja kiinnostavan tavaran välille.  Ahdistavassa seitsemän hehtaarin Prismassa ihmisiä kiinnostaa megapussi läpinuijittua seitiä,  torilta tai markkinoilta taas voi ostaa jotain jonka vielä tuntee kalaksi.  Siellä ei ole kukkaronnyörikään ihan yhtä tiukassa.


Siitä tässä ei nyt osaa olla huolissaan, että tuoretta silakkaa ei markkinoilla myydä. Logistisesti homma lienee aika mahdoton. Pääasia, että saadaan pidettyä tie auki pöytiin tuolle maailman parhaalle kalalle.  
Jalosteista on helppo aloittaa.
***
Sitä paitsi ollaan näillä kalamarkkinoilla kumminkin jotenkin paikallisen ja pienen tuotannon äärellä, sellaisen mitä jossain ruokaohjelmassa ihailtaisiin silmin lasittunein.  
Toisessa reunassa esimerkiksi Tammisaaren perinteisillä markkinoilla on kyllä syysillan tunnelmaa ja myyjiä paljon.  
Hivenen vaan jää tyylipisteistä puuttumaan, kun samalla kentällä ovat koolla kaikki ammatikseen Suomea kiertävät laku-, paita- ja röhnäkauppiaat. Paikallinen tai edes uusimaalainen tuntuu jääneen vähemmistöön tai ainakin se pitää erikseen löytää.
***
Arvata saattoi, että kansanedustajien palkankorotuksista nousi haloo.
Eipä siinä, korotus onkin hurjanlainen vaikkei palkka yksityispuolen huippuhommiin verrattuna olekaan mitään. Eihän huippuhommista kyse olekaan.


Sekin teema on taas vedetty esiin, että koko porukkaa pitäisi vähentää. Siitä olen melkein kyllä eri mieltä: lisätä pitäisi, jos halutaan että homma sujuu edes kasiplussan arvoisesti.


Sattuipa silmääni näet parikin kansanedustajan päivästä kertovaa juttua hiljakkoin, ja kiirettähän siellä pukkaa jopa niin, että päivät ovat palaverista toiseen juoksemista, kokouksia jää kesken ja ruokapuolikin on enempi heikoissa kantimissa.  Paljonko väkeä tarvittaisiin siihen että  jokainen ehtisi edes istua kokouksensa loppuun, saati syventyä asioihin.  


Hinku tunkea vielä valtuustoihin ja mihinlie hallintoneuvostoihin on tietty aina siinä ahneuden rajoilla.
***
Sellainenkin asia kuin yhtenäiskulttuuri meillä oli, joskus 20 vuotta sitten tai niillä main.   Kahden telkkarikanavan ja yhtä monen radiokanavan aikaan kansalla  oli aika rajallinen määrä viihdettä yhdessä pällisteltäväksi.


No, sittemmin vaihtoehtoja on tullut mutta jostain kulmasta näyttää, että paluuta vanhaan olisi tapahtumassa.
Yle käynnisti Uusi päivä – nimisen draamasarjan maanantaina.  Taisi olla hesari, missä ohjelman tuottaja mietti, että ohjelmalla on edessään haaste:  pitää saada kaikenikäiset istahtamaan yhtä aikaa sohvalle ja vielä useamman kerran viikossa.
Siinä sitä tietty on fiilaamisen varaa. Kolme iltaa viikossa on aika paljon, kertaan nyt vielä voi vilpittömästi aikaa löytääkin.   


Mutta eihän tuossa mitään muuta merkillistä ole, tuota se oli töllönkatsominen vielä pitkälle 90-luvulla.


Jotenkin helppoa tuo mennyt aika tietty oli, tiesi suurin piirtein mitä katsottavaa tai kuultavaa milloinkin tulisi.  Nyt tarjontaa on niin paljon ettei sen rajoja viitsi opetella edes, kaikki päivittäin paisuvat Youtubet sun muut.  Kysymykseen, onko sitä tullut nähtyä se tai se, ei välttämättä tiedäkään vastata oikein.


Jos sitä vastoin joku vanhaan hyvään aikaan kysyi,  että oletkos nähnyt viimeisen Spede shown, saattoi aina vastata että toivottavasti.
***
Heip.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tervepä jälleen.
Toimituksen lounaiskulmassa ollaan tänään aika epäkeskustalaisia: luvassa jopa joitain muistikuvia  ja jotain keittiönpöydänkin äärestä.  Käydäänpä siis toimeen.
***
Sellainenkin haikea uutinen otti silmään hesarista, että Ylen kuunnelmasarja Knalli ja sateenvarjo päästetään ansaituille eläkepäiville.   Vuodenvaihteen jälkeen ei enää radiosta kuulla englantilaisten valtion virkamiesten kohelluksia.


Ansaituille eläkepäiville sikäli, että yleensä yli aikansa venyvät ohjelmat tuppaavat kulumaan loppuun.  Knallin uusimmatkin jaksot ovat olleet aivan hyviä, mutta yli 30 vuoteen tietty mahtuu jokunen toistunutkin vitsi.   Alkujaan sarja on brittiläistä perää ja britit jos ketkä ovat osanneet lopettaa sarjat ajoissa.


Siitä pitää Yleä kehaista, että ohjelma siirretään historiaan kun ydinryhmän alkuperäisistä näyttelijöistä on rivissä jokunenkin.  Tästä ohjelmasta ovat tehneet hyvän hyvät näyttelijät, vanhasta kaartista viimeisinä  mukana  ovat olleet mainiot Aila Svedberg ja  Pekka Autiovuori.    Suuri aukko ohjelmaan jäi Kauko Helovirran kuollessa vuonna 1997 ja vuonna 2001 eläkkeelle siirtyneen, osaston pyrkyrimäistä esimiestä Sir Henryä esittäneen Yrjö Järvisen mylvintää ei voi korvata kukaan.


Kyllä  tässä yhden sukupolven yksi tapa katkeaa. Itselle lauantai-iltapäivässä tullut Knalli ja sateenvarjo on ollut vähän kuin moderni versio ehtookelloista – ja Big Benin kellojen äänellä jaksot muuten alkavatkin. Nauhalle ja sittemmin levylle kopioituina jaksoja on tallessa toistasataa, ja noita on  tullut kuunneltua niin sairaspäivän ratoksi  kuin pitkillä automatkoillakin ja kuunnellaan varmaan jatkossakin.  


Vastaavaa kestohittiä tuskin tulee  mutta uutta kuunnelmasarjaa Knallin ja sateenvarjon tilalle  jutun mukaan on  tulossa.   Yhtä kaikki luvassa on siis edelleen oikeaa radio-ohjelmaa, sellaista jota pitää tosiaan kuunnella.   Ilonaihe sekin.
***
Puolituhmien brittijuttujen perään voidaan puhua rasvaisia.  
Jonkinmoinen rasvasota kytee, kun joku otti  puheeksi että vuosikausia parjatut kovat rasvat eivät olekaan se pahin tappaja.  Selustasta hyökkää  vielä hiilihydraattiuskovaisten porukka ja heitä vastaan taas iskee se jengi, joka muistelee että isoisä pelkällä perunalla, jauhokastikkeilla ja punaisella Nortilla satavuotiaaksi ja kuoli sittenkin bussin alle jäätyään.


Kohtuuden nimiin vannovat ovat tietty ihan varmasti oikeimmassa. Määrissä taas pysyy kohtuus samalla konstilla kuin ammattikeittiöissä, eli pitää budjetoida. Viidelle ihmiselle keitetään se kolme perunaa per nuppi ja enempää ei ole ostettukaan.  Täyteen sullotun kaapin ja heikon lihan yhdistelmä se pahin riskitekijä tässä hommassa taitaa olla.




***
Eipä tässä tietty mitään uutta ole. Selailin tuossa Jussi Talven ruokakirjaa vuodelta 1972.

Terveystietoisia on oltu jo silloin.  Tuttuun tapaan kirjassa varoitellaan lisäaineista, kaupan leivistä ja limsoista.   40 vuotta myöhemmin aiheena ovat E-koodit, kaupan leivät ja energiajuomat.  Kovin kauas ei ole päästy.
***
Viikon toinen ruoka-asia on sellainen iloinen asia kuin lihakeitto, joka ei pitkän kaavan mukaan tehtynä tarvitse juuri e-koodeja.   Vaiheessa yksi isketään uunissa pinnastaan tummiksi paahdetut metrin pätkä luullista naudankylkeä ja pilkottuja juureksia kymppilitran kattilaan, lasketaan päälle yli puoli padallista vettä , kourallinen merisuolaa ja puoli pivoa maustepippuria. 

Tämä keitos saakin hiljaa kiehua seuraavat kahdeksan tuntia. Puolessavälissä iltaa lisätään joukkoon toista kiloa naudanlapaa. Iltamyöhällä siivilöidään makunsa antaneet juurekset pois liemestä, renssataan kylkipaloista lihat liemeen, paloitellaan kypsynyt  lapa sekaan ja lisätään soppaan illan mittaan pilkottu toinen kierros juureksia ja perunat sekä saksitaan mukaan vielä kimppu persiljaa.  Niiden kypsymiseen ei sitten enää ihmeen kauan menekään.


Liemikuutiosta soppansa keittävälle voi vaan suositella: homma ei vaadi raketti-insinöörin taitoja kuten yltä huomataan, mutta maun ja tuoksun puolesta kyseessä on täysin eri kama.  Kympin kattilasta riittää pariksi päivää, ja tämä ei kun paranee lämmityskierroksilla jahka homma tehdään hellalla.  Mikronkäyttäjät tuomitaan Guantanamoon.
***
Sellaisen muusikon kuin Palefacen puuhat ilahduttavat.  Kaveri tekee jonkinmoista rap-musiikkia suomeksi ja nokkelasti sittenkin. Kielenkäytössä on jotain Helismaa-Leskis-Vainiomaista oivallusta tämän tästä.


Mutta sitä Fintelligentsiä ei saa päästää ainakaan risteilykeikoille, ne kaverit hukkuvat jos sattuu onnettomuus. Hitissään jannut laulavat olevansa messissä, mitä ikinä tapahtuukin.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipähän hei. Toimituksen lounaissiiven virtuaali – ja lähimatkailuosaston valitut palikat tässä taasen jakoon.
***
Tämä on tietty osaltaan valtavan kiinnostava homma, jotta mitä saadaan aikaan ahvenanmaalaisesta hylystä nostetuista maailman vanhimmista oluista.


Samasta paatistahan nostivat sukeltajat yhtä iäkästä samppanjaa, mutta se nyt on tuoreeltaankin lähinnä hapanta vissyä.


Tavan market-lagerien käyttäjää olut-asia sitä vastoin kiehtoo. Jossain  ihan hiljakkoin uumoiltiin, että pulloista saadaan vielä sen aikainen hiiva uudelleen kasvamaan, ja näin ehkä voidaan valmistaa toisintoa tuosta parisataa vuotta vanhasta juomasta.

Metkaa.  Ennestäänhän jo tiedettiin, että esimerkiksi keskiajalla juotiin olutta koko lailla määrättömästi.   Kiinteä ruoka oli suolaista ja olutta meni. Se oli myös ruoan jatke.  
Keskiajan ruoastahan ollaan aika hyvin perillä. Kirjoja asiasta on tehty enemmänkin kuin yksi ja kaksi ja jäljittely aika helppoa.  Juomapuolenkin suhteen sama olisi lystiä: saada tietää, mitä maistoi talonpoika 700 vuotta sitten tuopista hörpätessään.
***
Jännä  mahtoi toissa-aamu olla eräällekin kanadalaishepulle. Tämä Stephen Elop aloitti nimittäin tiistaina Nokian peräsimessä, ja antaahan katsoa miten äijän käy. 

Entisen kumitehtaan nykyisistä lonkeroista muut kuin leluosaston tuotteet ovat olleet viime aikoina kiintoisimpia:  Hai-saapasta saa taas ja Hakkapeliitta on hyvä talvirengas.  Merivettä ja autolla yli ajamisen kestävää puhelinta, jonka akku kestää kuusi viikkoa ja jonka voi ostaa 40 eurolla, ei vielä ole valikoimaan tullut.


Yhtä kaikki Ylen Läntisen aamuohjelmassa kerrottiin, että Elop aikoo asettua pääkaupunkiseudulle. Siinä sitten ounasteltiin, että olisiko kaverilla varaa ostaa jopa autonkuljettaja Räikkösen entinen luukku. Toimittaja arveli, että Nokian johdon palkoilla kyllä on mahdollisuuksia muuhunkin kuin punavuorelaiskaksioon.


Mene, ja tiedä.  Sikäli kun tässä ollaan hintatasosta perillä niin niihinkään ei ole varaa muulla kuin Nokian johdolla.
***
Elopin edeltäjä Kallasvuo pääsi tässä otsikoihin tietty lopputilinsä ansiosta kahdessakin mielessä. Työsuhteen loppuminen on asia ykkönen ja lopputilin suuruus, lehtitietojen mukaan reilu neljä miljoonaa, se toinen.

En ole oikein saanut selville, miten se neljä miljoonaa sitten tässäkin tapauksessa käyttöön tulee. Antaako vahtimestari Kallasvuon kouraan shekin tämän lähtiessä. Toimitetaanko hinta silkkana rahana vai saako vaan talousosasto ohjeet suorittaa maksu ja sen seurauksena Kallasvuo yhtenä aamuna pankkitiliään vilkaistessaan huomaakin yhtenä aamuna saldoa olevan joku miljoona enemmän kuin vielä eilen.
***
Mitä businekseen tulee, niin seurasinpa iltana eräänä tätä Diili- ohjelmaa televisiosta.


Siinähän Harry Harkimo hankkii itselleen toimitusjohtajaa Hankoon vireillä olevaan rakennusprojektiin.  Kilpailija kerrallaan tippuu pois rivistä.
Varmasti ohjelma on ihan soopaa kuten nämä tosi-teeveet yleensäkin.  Ruutuun leikataan pahimmat rähinät ja herra tietää miten käsikirjoitettuja nekin ovat.  Kieltämättä sillä on oma viihdearvonsa, kun Harkimo löylyttää näitä englanninkielisellä tittelillä siunattuja, läpisliipattuja kommunikaattori-hanuja kitarisat suorana.


Eipä siinä, Harkimoa itseään on pakko jostain kohtaa arvostaa.    Jotenkin öykkärimäisen Jokerit olisi voinut jättää pelastamatta, mutta muuten kuvaksi on jäänyt että lässyttämisen sijaan mies arvostaa sitä, että jotain tapahtuu. 


Saahan nähdä, miten sujuu hankolaisilta kiirehtiminen, jahka projekti niemellä joskus alkaa.

Tietty arvostuksen alku on jossain paljon kauempana.  Moniko Diilin katsojista on kuullut esimerkiksi Harkimon purjehtijanurasta: Whitbread –kisassa porukalla kahdesti ja lisäksi BOC- Challenge kisassa Harkimo purjehti maailman ympäri yksin ensimmäisenä suomalaisena.  Se jos mikä ei ole ihan jokapojan puuhaa.
***
Sellainenkin uutinen tuli maailmalta, että muotitalo IvanaHelsinki on joutunut pikku vaikeuksiin.


Juuri ennen talon esiintymistä muotinäytöksessä päätti Ivana Trump- niminen julkkiseukko haastaa rättifiman oikeuteen, koska tämä yritys rouvan mukaan käyttää hänen nimeään ilman lupaa.

Logiikka on tietty saumaton, sikäli että jos tällä kaavalla alkaa saada rahaa niin eiköhän panna toimeksi.  
Aloittaisiko tässä vaikka yhdestä kotimaisesta, keskiviikkoisin ilmestyvästä sarjakuvalehdestä jossa housuttomat ankat temmeltävät.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipähän hei. Toimituksen lounaissiiven hyötyliikuntaosasto viikkaa viikkoraportin tähän alle.
Aloitetaanhan kulttuurilla.
***
Vähän pitää pyörtää puheita, mitä t ulee tähän lastenelokuva-asiaan. Olin jo aika varma, että sillä alalla paras osaaminen on pysyvästi pääosin Pohjoismaissa.
Eipä sentään. Amerikassakin tärppää noin kerran vuosikymmeneen. 


Kävinpä pyhäillan ratoksi syynäämässä tämän uutuuden, Toy Story kolmosen.  Siinä on enemmän ainesta kuin olisi voinut kuvitellakaan.


Tarina sinänsä olisi jo aivan hyvä. Andy-pojalla on laatikollinen leluja, joilla on hauska taipumus herätä henkiin aina kun ihmiset ovat muualla.  Lelut ovat  jäämässä vaille käyttäjää, kun omistaja on kasvanut isoksi ja muuttaa pois kotoaan.  Lelujen porukassa kasvaa huoli siitä, että kukas meillä sitten leikkii jos meidät ullakolle pakataan.  Laatikollinen lahjoitetaankin päiväkotiin, joka kuitenkin kohta osoittautuu muuksi kuin auvoisaksi kohtaloksi, ja loppulelokuva seurataan lelujen hurjaa pakomatkaa.


Tärkeintä tietty on se, miten tämä kaikki on toteutettu. Tietokoneanimaatio on nykyään valtavan hienoa. Parhaimmillaan maisemia ei oikeista erota. Leffassa on muutama omanluonteisensa tyyppi ja sitten juuri sopivan häijy paha kaveri, jolle pitää pistää yhteistyössä kampoihin.  Seitsemän vuoden ikäraja on siinä ja siinä, kolmikymppiselläkin tuppasivat rystyset valkenemaan siinä kaatopaikkakohtauksessa kun piti käsinojia puristaa.  Parituntinen ei ole pelkkää tehostetta.


Aikuisille riittää lisäksi höröteltävää neitimäisessä Ken-nukessa ja monessa muussa asiassa.
Unohtamatta sitä, mitä elokuva saa miettimään. Kasvaminen ja luopuminen ovat ilmiselviä asioita ja tietty hyvinkin rautalangasta väännettyinä.  
Sen lisäksi tässä on tietty elokuva, joka korostaa ihan vahingossa leikkimisen tärkeyttä, sitä että hyvässä leikissä tavallinen tienvarresta poimittu keppi voi olla ihan mitä vaan. 


Unohtamatta sitä, että leffa tietty on kaiken ohessa parituntunen mainos hahmoistaan tehdyistä kovanhintaisista muoviukkeleista.




***
No, jossain muussa mennään meren takana siitä missä aita on aika laho.
Dan Brown- niminen kirjanikkari väsäsi itselleen muutamalla historiaa ja salaseuroja ja kaikenlaisia hulluja yhdistelevällä kirjallaan lokoisat eläkepäivät.  Uusin miehen teos, Kadonnut symboli tarttui mukaan kirjastosta.


Jos tässä tulee joskus itseään toisteltua, niin onpahan melkoista kaavaan kirjoittamista tuokin. Taitavasti tehtyä kyllä: periaatteessa ei yhtään kiinnosta miten sankariprofessorille jossain washingtonilaiskellarissa käy,. toisaalta kyllä on pakko lukea läpi että tietää miten sankariprofessorille käy.


Tohtisiko syksyn kotimaisesta uutuudesta, Matti Yrjänä Joensuusta odottaa tähän perään sellaista lukukokemusta josta jää jotain mieleenkin.  Pitkän linjan poliisin aiemmissa dekkareissa on ollut vahvasti itse koetun tuntu ja ihmisetkin ihan kokonaisia.
***
Sellainenkin uutinen, jonka mukaan alokkaista vähän harvempi taas keskeyttää palveluksen. Mene ja tiedä sitten, mitä tästä voi päätellä vai mennäänkö taas tilastoihmeen varassa.
Tämä yleinen asevelvollisuushan on sellainen asia, mistä on mielipiteitä vähintään monta.  Jokuhan jo väläytti koko kutsuntasysteemin alasajoa.  
Sitä tietty voisi pohtia vielä toistamiseen. Kun nyt tästä ennaltaehkäisystä ja puuttumisesta puhutaan, niin tässähän siihen on oivat saumat, kun koko ikäluokka käy ihmeteltävänä.  Moni karsiutuu psyyken tai muiden terveysongelmien vuiksi.
Vaan millä vaivalla olisi seulottavista porukasta tässä kohdassa orastavat ohitusleikkaustapaukset ja aloittelevat avohoitopotilaat,  kun kerran näytillä ovat.
***
Ei pääse hirmusti hehkuttamaan noiden pesäpalloilijoidenkaan elämäntavoilla.
Monihan keskittää juhlimisensa viikonvaihteisiin, mutta joku joukkueenjohtaja loihe lausumaan jo heti maanantaiaamun urheiluradiossa, että heidän avainpelaajansa ratkeavat lähiaikoina.
***
Heip.


Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Heipähän hei.
Toimituksen villipetoasiain osasto tällää viikkoraporttinsa tähän paikkaan, haluttiin eli ei.
***
Semmoistakin asiaa kuin elekieltä pitäisi kyllä vähän harkiten käyttää.


Sattuipa tässä iltana eräänä sellainenkin juttu, että palasin pyörälenkiltä.  Eihän siinä ole vielä mitään outoa, paitsi että tällä kerralla jäin räpläämään avaimia irti ovesta tavallista pidemmäksi aikaa.   Tarkemmin sanoen juuri siksi aikaa, että jo aiemmin tarinoissa seikkaillut kolme kiloa hyvin karvaista kissaa ehti livahtaa jalkojen lomasta ovenraosta rappukäytävään ja tietty sillä tapaa että en huomannut itse mitään.  Ei kun ovi kiinni, suihkuun ja sohvalle oikoseksi. 

Kolmen vartin päästä alkoi ihmetyttää, että missähän kissa. Vakiopaikat,  vaatehuoneen hylly, sohvan alunen ja parveke piti katsoa ensin läpi.  Sitten iski huoli : ei kai se perhana juossut sittenkin rappukäytävään oven kanssa sohlatessani.


Etsimäänhän sitä sitten piti lähteä. Housuja jalkaan kiskoessa soi ovikello. Uksen takana oli kerrosta alempana asuva tyttö huolestuneen näköisenä ja kysyi, että sattuisiko meiltä olemaan valkoinen kissa karussa.


Tässä tullaan siihen elekieleen.  Ehdin ähkäistä, että justiinsa ollaan lähdössä etsimään, kun likka löi kätensä yhteen eikä ilmeestä oikein ottanut selvää.  Ehdin varmasti valahtaa verettömäksi kun olin varma, että ele tarkoittaa sitä että otus on bongattu jossain pihalla ja harppoo jo pitkin puskia kovaa kyytiä kohti Paimiota.


Ajatuksetonta tilaa kesti noin kolme sekuntia kunnes  ovella seissyt naapuri laukaisi tilanteen.
–    Arvasinkin, että jostain täältä se on lähtenyt livohkaan. Tuolla se on meidän asunnossa tallessa.


Ei kun housut nappiin ja alakertaan. Siellä jo toisen naapurin toimesta oltiin väsäämässä löytymisilmoituksia, joita onneksi ei tarvittukaan.  


Pahaksi onneksi elekieltä osaavat myös kissat.  Sopeutumiskyvyn puutteesta ei sitä vastoin ole pelkoa.  Menin uppo-outoon asuntoon elikkoa hakemaan, ja mitä kohtasinkaan: sielläpä tuo oli jo makoillut sängyssä  ja antoi eleillään ymmärtää, että pienempääkin suuta voisi pitää.


Katti kainaloon ja ylitsevuotavat kiitokset naapurin neidille.  Kissa sitä vastoin pitää pistää tukiopetukseen: vaakasuuntainen laskento sujuu jo mutta pystysuunnassa ei.  Ryökäle oli kuulemma raapinut käytävän päästä laskien ihan oikean kämpän ovea, mutta siis väärässä kerroksessa.

Tai sitten se on lukutaidon puutetta, postiluukussa kumminkin lukee mikä se oma asunto onkaan.


Ellei kyseessä ole puhtaasti se, että alakerran ovenraosta tunki paremmat sein aromit kuin meiltä.
***
Eikä seiti huono kala olekaan. Ainakin parempi kuin poliisitalon hernekeitto, mikä tiemmä on ihan pelkkää lientä. Se taas johtuu siitä, että rikospoliisit kuulemma eivät usko sattumiin.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivätNew
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20