Tähdellistä

Hyvää,  aurinkoista huomenta. Toimituksen lounaissiiven lähimatkailuosaston talvirengasmatka kiepaistaan tähän.
***
Nytpä  on keksitty Tampereelle mustamakkarakojun väärti matkailuvaltti.  Viitisen vuotta sitten kuolleen Juice Leskisen jalanjäljissä pääsee  haahuilemaan pitkin kylää.

Hannu Hyttinen on suunnitellut kulttuuriraitin, jonka varrelle on koottu kymmenen Juicen tekemisiin  liittynyttä paikkaa kuten Tampere-talo, ravintola Tillikka ja matkan pää, Kalevankankaan hautausmaa.  Raitti avattiin sunnuntaina.

Raittiin tutustuminen ei voisi olla helpompaa; ohjeet  ja kartan saa tulostettua netistä.  Ei kun paperit plakkariin, patiinit jalkaan ja tassuttelemaan.

Pyhiinvaelluksen muodoista tuo tietty on kaikkein harmittomin.

Ei sillä, ettei edellytyksiä kierroksen laajentamiseenkin olisi vaikka miten.  Jo Juice omaelämäkerrassaan listasi talonnumeron tarkkuudella suunnilleen kaikki elämänsä asunnot.    Tietenkään ei voi suositella, että lähdettäisiin talojen porteille ja pihoille kuikuilemaan, ne ovat koteja yhä.

Nykytekniikka auttaa.  Netissä Googlen mainiolla katunäkymiä esittelemällä palvelulla pääsee syynäilemään aivan hyvin, miltä näyttää mikäkin kirjassa mainittu kulmakunta.

Suoranaista kotimuseota tuskin on synnyintalosta tai myöhemmistä asunnoista lupa odottaa.   Pikaiseen penkomalla selvisi, että synnyinkoteja on museoina vain kourallinen, muun muassa Sibeliuksen, Kekkosen, F.E. Sillanpään ja Aleksis Kiven synnyinmökit.  Mannerheimin ensiparkaisut kuullutta Louhisaarta ei ihan voi sanoa torpaksi.
Joku aika menee, ennen kuin suomi-rokkari lisätään tuolle listalle, arvaan ma.
***
Tässä on tullut  vastaan hiljan monta juttua joissa käsitellään vanhojen videonauhojen siirtämistä johonkin muuhun muotoon, nauhurit kun alkavat kerta kaikkiaan olla katoavaa kansanperinnettä.
 Asia liippaa sikäli liki, että videokasetteja on omassakin kellarissa varmaan satoja.  
Mitä niillä sitten on?  Ei enää aavistustakaan, yleensä etiketti kertoo vain osan totuudesta. Sitä en tiedä, saanko   koskaan aikaan siirtää noita kasetteja levylle. Vähemmän vaivaa voi olla siinä, että kaivaa komerosta sen nauhurin ja kytkee sen  telkkariin. 

Kasetilta katsominen on jutun juoni, juuri mitenkään ei voi yhtyä Mikro PC:n tosikkomaiseen juttuun, joka suositteli heittämään kasetit mäkeen ja ostamaan samat ohjelmat tilalle dvd:na jos mahdollista.
Hö.  Mitäs siinä  on jännää.   Harvoin se edes  on  itse se ohjelma, mikä vanhoja kasetteja kelatessa on ykkösasia. Paremmat naurut saa  kun näkee, mitä muuta kasetilla on kuin se mitä etikettiin  on kirjoitettu.  Vanhat mainokset, kuuluttajien kampaukset ja mainostauon välikuvat ovat vähintään yhtä iso asia.   

Vähän sama on  vanhoja lehtiä selatessa: kyllä ne jutuissa kerrotut tiedot saisi netistä kaivettua esiin aika nopeasti, mutta sitten jäisi kaikki vanhat ilmoitukset ja muu oheinen tirskumatta.  
***
Viikon synttärisankarillä on monta nimeä.  Roiskeläppänä ja kytkinlevynä tunnettu einespizza täyttää 30 vuotta. 

Saarioinen toi ensimmäiset mikropizzat kauppoihin vuonna 1981 ja sen jälkeen niitä on syöty satoja miljoonia, yksin Saarioisten Valkeakosken tehdas teki viime vuonna 20 miljoonaa kiekkoa.


Valmispizzan ollessa 25 vuotta nuorempi, noita tuli silloin tällöin koulun jälkeen syötyä.  Kokemusta melkein odotti, kun jokapäiväinen tai edes jokaviikkoinen se ei ollut.
Sittemmin moiset ovat jääneet aika sivuosaan, hätähätäpikaeväänä kerran vuodessa keksintö on paikallaan. Maku on yhtä muovinen kylmänä kuin kuumanakin, mokomaa voi murrella tuulensuojaan ilman työkaluja eikä hinta päätä huimaa.

Sitä hälyttävämpää on huomata, että joku einesruoka kerta kaikkiaan on viipale oman lapsuuden makumuistoja, pieni mutta palauttaa maullaan hyvin jonnekin syksyyn 1986.  Silläköhän sitä reseptiä ei juuri ole tässä alkuperäisversiossa juuri muutettu?


Pizzan kanssa mokomalla ei tietty ole paljon tekoa,  alansa klassikko siitä voi jonain päivänä tulla tölkkihernesopan ja maksalaatikon rinnalle.
Parhaimmillaan se on jatkossakin vain pieni viipale tämän päivän ipanoiden makukokemuksista.
***
Vaalikuumetta pukkaa, kyllä vaan.   Tämä maahanmuuttoasia on varmaan yksi asia joka kurmottaa vallankin persujen ollessa äänessä.  

Uumoilla voikin, että kampanjassa varoitellaan mamusedistä.



Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipähän hei.
Toimituksen lounaissiiven langankehruuosaston viikkorukki pyörähtää käyntiin tässä nyt juuri.
***
Paitsi että langatontahan tämä oleva on.

Junamatkustajia saattaisi ilahduttaa esimerkiksi langaton sähköjuna, joka ei jäisi pakkasella välille. Johtovikoja kirjataan tämän tästä vaikka johtoa on yhtiössä myös viime vuosina vaihdettu.

Pallopoikien jalkoja menestyksellä korjannut Sakari Orava voisi olla seuraava mestari junayhtiön vetoon, häneltä kun käy tämä kokoonkursinta.  Puhelinlankain lailla riittävästi laulaneen ajolangan äänijänne vaatinee sekin eheytyäkseen osaavaa miestä.  Oravista ihan kaikki eivät jyrsi.
***
Vaan asiaan.

Tästähän viime viikolla puhuttiin, Nokiasta,  joka lyöttäytyy yhteen Microsoftin kanssa .   
Pomomiehet kehuvat, asioista mielestään perillä olevat ihmettelevät mitä tolkkua on kahden mammutin pistää hynttyyt yhteen – etenkin, kun jo molemmista yksinään kuulemma ajettiin ohi oikealta ja vasemmalta. 


Maallikon silmään uudet kuviot tietty näyttävät hivenen kohtalokkaalta:  joku miettii Amerikassa ohjelmia ja joku toinen rakentaa kapulat jossain halvassa maassa.   Jännäksi jää katsoa, mitä tässä puolimatkassa väsätään.


Loppuviimeksi tämä ei välttämättä edes kulminoidu siihen, millaisia puhelimia tuolta tulee, vaan siihen että miten kopean  kuvan koko pulju  kohta antaa itsestään.  
Viime viikon tiedotustilaisuus oli yksi esimerkki;  Salohallin ikkunat teipillä umpeen, vartijat ovelle ja muita kuin työntekijöitä ei kuulolle päästetty.


Metka ajatus kyllä.  Mitä sellaista kerrotaan työntekijöille, jota ei periaatteessa voisi huutaa keskellä toria. Tarkoitan sitä, että kovat  saavat olla ukaasit joilla varmistetaan, että liikuntahallillisesta työläisiä joku ei puhu suutaan puhtaaksi jo samana iltana kulmakuppilassa.
Ei voi mitään, mutta ensireaktio on se että mitä ylimielisempi kuva koko firmasta jää, sen pidemmin hampain enää nokialaisen hankkii, jahka nykyinen luuri joskus heittää henkensä.  


Pelkään, että sama ajatus leviää niissä piireissä joissa muutenkin vältellään kaikkea ylikansallista ja isoja firmoja ja kaukana tehtyä.

Sääli, mieluusti sitä tukisi pienellä panoksella vaikka vaan kaikkia niitä tuntemiaan jotka tuolta vielä leipänsä saavat – vähän kuin lähipuhelimen ostaisi siis.



Vaan eihän tämä sellaisesta ole kiinni.  Tuommoinen valinnanvapaus on vain vakavaraisilla suomalaisilla. Kulmahuoneissa ei kiinnosta muutama kotimainen ärripurri, jos samaan aikaan puhelintehtaan katveessa jossain Intiassa on satoja miljoonia ihmisiä jotka eivät paljon kysele vaan ostavat kapulan, kun siihen nyt varaa on ja tehdaskin melkein pihassa.  Ja sitten vähän paremman ja sitten taas vähän paremman.  
***
Hesarissa taloussivulla väitettiin sellaistakin, että Microsoft on yhtiö josta kovin moni ei pidä.
Siinä kai viitattiin kanssayrityksiin, mutta en tiedä onko tuolla käyttäjäpuolellakaan loppuviimeksi suuria ihailijoita. Se on vähän kuin valmiiksimaustettu broileri tai harmaa japsiauto:  ei missään mielessä mieleenpainuvan erinomainen tuote mutta kauppa käy, kun sopivasti uskotellaan että tätä kuluttajat haluavat.


Osakekurssit ovat toinen asia jota tässä nyt on vatvottu. Pörssien liivipukukaverit  ovat olleet hysteerisinä Nokian hinnan laskusta  ja  myymäänkin on usutettu.
Vaan entä jos hätähousuilla meneekin veikkaus aivan metsään.  Hankkisiko kaukonäköinen kohta riisin tai pari, jos hinta kumminkin sattuisi pompsahtamaan.  Jos ei, niin säästääpä piirustuspaperin ostoissa sitten joskus.
***
Puolustusvoimien yksi ongelma on Yle uutisten mukaan se, että ”firmalla” on käytössä koko joukko hyvin huonokuntoisia rakennuksia.


Sikäli kun tässä armeijajuttuja on saanut kuunnella, niin hätä ei ole tämän näköinen. Vuoden -94 saapumiserällä sitä vasta kehnokuntoiset tilat oli ja  1987 ihan ennätyshuonot.   

Joku 60-luvulla ruotuväkensä käynyt muistelee jo, että heillä ei ollut edes ikkunalaseja ja pakkasta tietysti se sama ennätys mikä joka saapumiserällä.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipähän hei.
Toimituksen lounaissiiven pintaliito-osaston viikkosilpaisu heitetään nyt tähän.
***
Nimittäin tämähän alkoi viime viikolla, Idols-kilpailu, missä taas haetaan hyviä laulajia maineeseen ja mammonaan astumaan.  Tai jos ei astumaan niin ainakin muuta touhuamaan.
Metkaa on.  

Ohjelma kertoo viiltävällä tavalla syrjäytymisestä nykypäivän Suomessa. Niin paljon nuoria ja kauniita ihmisiä ilman ystävää.
Tarkoitan tietysti sitä, että jos näillä kaikilla yrittäjillä olisi ystävä tai pari, olisi sitten myös ollut joku joka pitää huolta että älä mene laulamaan televisioon kun et kerran yhtään osaa.
***
Mutta sitten on se toinen puoli.   Sivusilmällä seuratessa tuli mieleen, että melkoinen harrastajalaulajien työnhakuilmoitus tuo ohjelma on samalla.  Ollenkaan kaikki eivät ohjelmassa vetäise sillä kuuluisalla ammuvainaan nuotilla.
Ensimmäisestä jaksosta jäi mieleen eräskin kaveri, joka näpelöi kitaraa hyvin ja lauloikin varsin mukiinmenevästi – ei ehkä ainutlaatuisesti mutta niin, ettei tullut yhtään kiusaantunut olo kuunnellessa.
Jos vaikka taival kilpailussa ei järin pitkälle veisikään, niin luulisi että tyypin kotikaupungissa kaikki laulajaa vailla olevat orkesterit  ovat ihan kilvan hinkumassa saadakseen kundin solistikseen.  
***
Viikon viihdyttäjä-palkinnon saa postuumisti Esa Pakarinen, jonka syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta.

Pekka Puupään hahmosta vääräleuka tunnetaan, mutta se ei ole ollenkaan koko totuus. Koomiset hahmot ovat vain yksi osa jäljelle jäänyttä perintöä.

Helpolla eivät lentävät lauseet ja sutkaukset miehen matkaan tarttuneet, elämään mahtui järjetön määrä maantietä (silloin vielä sorapintaista), iltamia ja tilapäismajoitusta.
Erinomaisen kuvan Pakarisen elämästä ja viihteentekemisestä sodanjälkeisessä Suomessa antaa Maarit Niiniluodon toimittama elämäkerta Hanuri ja hattu.

Siitä nyt oppii senkin, että ei se ole vain tämän päivän asia, että raskaat ovat huvit raskaan työn päälle.
***
Koukuttavimmasta päästä kilpailuja ovat nämä ruokakisat.  On huippukokkien Top chef ja parhaiden kotikokkien Master chef ja mitä kaikkea.


Jälkimmäinen voisi olla lupaava sekoitus uhoamista, säheltämistä ja todella hienoa osaamista.  Kiirettä vaan on sen verran, että oksat pois.  Tai en tiedä muista mutta ainakin itseä kiinnostaisi totta vie kuulla, miten joku tietty annos syntyy, mitä tehdään millekin aineelle ja miksi.   Nyt tuntiin yritetään mahduttaa ison porukan kokkailut, alkulöpinät ja loppuarvostelut ja julmasti tuotesijoittelua sinne tänne. 


Ei siinä, ettei opettavaista olisi katsoa miten noin periaatteessa tavan tallaajankin on mahdollista rakennella jonkun huippuravintoloitsijan nimikkoannos, kunhan ohjeet annetaan valmiiksi. Tekniikka ja niksit ovat hallussa.


Sitä suuremmalla syyllä leukani tippui lattiaan asti, kun tiistain jaksossa kävi ilmi että osalle kilpailijoista silakka oli ihan ennen näkemätön saati valmistamaton raaka-aine.
Erilaiset mousset ja muut kyllä hallitaan.


Ei voi mitään, mutta tuo on hiukan sama kuin jos joku olisi taitoluistelun maailmanmestaruusmies mutta ei osaisi kävellä.
***
Se jääköön nyt ratkaisematta, onko syynä ruokaohjelmat vai tämä vetinen vuodenaika mutta homejuuston kulutus kylillä on kai kasvanut.
Aura-auto on kuulemma nähty asioilla vähän siellä täällä.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipähän hei.
Toimituksen lounaissektorin kahakointiosaston viikkonujakka käydään nyt tässä kyllä.
***
Tuostahan nyt tietoja tipahtelee tämän tästä, Egyptin erimielisyyksistä.  Turisteja tuodaan kotiin eikä uusia tilalle viedä. 

Luulisi tietty jännittävän sen kotimatkankin sitten.   Kun nyt kerta kriittiset ajatukset leviävät ja vihan palo roihuaa, niin kuka sen sanoo ettei joku natiiveista keksisi ampua ihan väärään maaliiin ja antaa nokille matkailijoillekin.  Turistibussin kuski keksii koukkaista ojaan ihan vaan aatteen vuoksi vaikka, tai lentokoneen tankkaaja pistää sokeria tankkiin.

Toivottavasti ei, mutta yhtä kaikki riskinsä varmasti on jo evakuontimatkassa.
***
Monenlaiset ovat tavat tuoda tyytymättömyyttä julki.  Kuuntelin radiota kävelylenkillä pyhänä, ja siinä tulivat aika hyvin ilmi nämä erot. Ensin tuli erästä pitkän linjan puhelinohjelmaa ja sen perään uutiset.

Jälkimmäisessä ykkösaiheena olivat Egyptin levottomuudet.

Kontrasti aiempaan ohjelmaan oli melkoinen. Egyptissä hallintoon tyytymätön pistää pystyyn mielenosoituksen ja siinä sivussa tuikkaa muutaman auton tuleen.  Suomessa hallintoon tyytymätön soittaa sunnuntaina Kansanradioon.
***
Tulipa käväistyä maanantaina Kemiössä, kuten ohjelmaan pitäisi säännöllisesti kuulua.
Kemiönsaarella kevättalveen kuuluu piskuinen filmifestari, Fix film festival. Säännöllisesti saarella pyörii myös kunnallinen elokuvatoiminta.  Pääosin Bio Fix pyörittää filmejä Kemiön keskustassa ja Taalintehtaalla, mutta joidenkin kanssa mennään kauemmaksikin.

Annonsbladetin ilmoitus kertoi, että viime kuussa esimerkiksi tätä uutta Harry Potteria on käyty näyttämässä Rosalassa asti.


Siinä on sitä vastakkainasettelua taas.
Rosala on vajaan sadan asukkaan saaristokylä, talvella ihan varmasti pimeä ja hyinen kuten oikein onkin.  Lähin kaupunki Rosalaan on Hanko, minne välimatkaa jäitä pitkinkin on pitkälti toistakymmentä mailia.   Lähimmät mainosvalot ovat yhteysalusmatkan päässä Kasnäsissä. Harry Potter on taas jotenkin toinen ääripää, tietokonetrikeillä kuorrutettu kappale pop-kulttuuria.

Siitä ei tietysti ole pientäkään epäilystä, etteikö Rosalan lapsissa olisi koko liuta heitä, jotka Harryn seikkailut haluavat nähdä. Tietysti, kuten miljoonat lapset pitkin maailmaa muutenkin. Saaressa ollaan vähintään yhtä kiinni maailman menon syrjässä ja samoilla vehkeillä kuin kaupungissakin, ja ollaanhan sitä Rosalassa jo paljon lähempänä Tukholmaa kuin jossain Helsingissä.


Sitä tässä vaan nyt jäi kerrassaan miettimään, että miltä se sitten mahtaa tuntua istua hämärässä seuratalossa ulkosaaristossa uusinta uutta toimintarymistelyä seuraamassa, ulkona lumen pöllytessä pimeällä jäälakeudella.
***
Liukastahan se nyt pukkaa, kaduilla ja jalkakäytävillä ja talojen harjoilla.  Vanhaan hyvään aikaan keli tuotti työtä talkkareille, jollainen oli vähän joka talossa.


Ilman vahinkoja ei kai aina selvitty; livakkaa paikalta poistumista kuvaamaan joku koiranleuka kehitteli lauseen jossa talonmies lipeää.

Tähän päivään päivitettynä se lause on tietty kömpelö kuin mikä.
Vai miltä se nyt kuulostaa sanoa, että ”lähti kuin kiinteistönhuoltoyhtiön vuokratyöntekijä jäiseltä peltikatolta”.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tervepä taas. Toimituksen lounaissiiven kansanterveysosaston viikkoannos lusikoidaan nyt tähän.
***
Mainokset telkkarissa ovatkin  totta. Tiedättehän, nämä joissa ihmiset valittavat kun on kiire, paljon lapsia, harrastuksia tai muuta joka aiheuttaa sen että tulee syötyä huonosti ja kiireessä ja senkin ruoan ovat tehneet ”äidit”.
Totta vie.   Asia todella taitaa olla niin.   Viime viikolla tupsahti postiin tiedote, jonka mukaan alle puolet suomalaisista laittaa lämpimän ruoan päivittäin kotona.  Joka toinen päivä tekee ruokaa joka kolmas ja viidennes jollain ilveellä selviää hengissä, vaikka laittaa lämpimän ruoan kotona vain kerran viikossa tai harvemmin.

Puhutaanpa ravintoarvojen tai maun sijaan hetki tunnelmasta.   Eikö vain luokin kummasti lämmintä henkeä ja kodin tuntua, kun saapuu päivän pimeänä olleeseen, hiukan viileään asuntoon ja kohta alkaa keittiöstä tulla ruoanlaiton tuoksua, kolinaa ja vähän lämpöäkin.

Tottahan sen hengenpitimiksi tarvittavan energian saisi kylmän juustoleivän rakentelemalla, mutta jäisi siitä semmoinen olo että tässä nyt jotain odotellaan kylmässä parakissa kärvistellen.


Tuoreen tutkimuksen mukaan lämpimän ruoan kokkaaminen vastaajista tuntuu aikaavievältä tai riskialttiilta ja vaihteluakin halutaan.

Niin kai sitten.  Logiikka ei oikein aukea, jos halutaan vaihtelunhalua, jonka jälkeen ostetaan tasaisesti aromivahventeelta maistuvia eineksiä.

Ei sillä, että se kovin monimutkaista olisi omassakaan kyökissä ruoka-asia.  Mutta joku halpa  jauhelihakin arkisin taipuu moneksi;  monen sortin kastikkeeksi, keitoiksi, laatikoksi tai kiusaukseksi. Eikö siinä ole ensi alkuun.  Lopullinen valinta tehdään aikataulujen ja sen perusteella, mitä komerosta löytyy.

Ajan kuluminen on vielä poskettomampi väite.  Jotain tolkun hommaa kun  on elintarviketeollisuuskin saanut aikaan, arki-iltaisin Nobelin palkintoa sitä on tullut mielessä usein ehdotettua pakastevihannesten keksijälle. 

Eihän jotain purjoa tai paprikaa tavan ihmisellä ole varaa talviaikaan tuoreena ostella. Pakasteena hinta on olematon ja käyttö ei voisi olla helpompaa, kunhan pussin saa auki.  Pakastepaprikasta, possunsuikaleesta ja sipulista rakentaa mojovan kastikkeen, jonka valmistamiseen juuri viime viikolla meni – tämä on tutkittu juttu – seitsemän minuuttia.  Saman määrän tekee kahdelle tai kahdeksalle syöjälle, valmistaminen ei vaadi korkeakouluopintoja ja halpaakin tuo oli.


Nykyisen pakkaustekniikan tietäen jo einespakettien auki repiminen koko perheelle veisi helposti aikaa saman.
***
Ja kaiken tämän jälkeenkin paikkansa pitää vanha väittämä: valhe, emävalhe, tilasto.


Puretaanpa näet hiukan.  Siis että alle puolet suomalaisista tekee lämpimän ruoan päivittäin kotona.


No jaa.  Meillä kahden ihmisen taloudessa ruoanlaitto on useimmin yksillä harteilla. Kun ne harrastukset ja velvollisuudet eivät ole tuntematon asia, ei joka päivä tehdä ruokaa.  Maanantaina rakennetulla makaronilaatikolla mennään joskus niin, että samaa lämmitetään vielä keskiviikkonakin.   Ja katso: siinä on meikäläinen innokas kotikokki jo tipahtanut luokkaan C) tekee ruokaa kerran kolmessa päivässä.   

Viikonloppuna saa totta vie väsätä neljän ruokalajin illallisia molempina päivinä jos tässä kisassa mielii pärjätä.


Jospa siinä onkin ihan vaan tästä kyse. Keskiverto arki on tilastoiksi väännettynä ihan epäkeskivertoa.
Lohdullista tässä on edes se, että jos näin touhutaan muuallakin, tehdään ja syödään omatekemiä, ei mikromussakaa muoviruukusta.
***
Kuin sattumalta tähän sopii se, että Turun kouluissa esitellään oman maakunnan elintarvikkeita.Tiistaina ruokalistoilla oli juustomunakasta, kuten tällä munantuottajain kulmakunnalla oikein onkin.
Mitenhän mahtaa olla sitten tämän sopivuus, kun nykyään pitää ottaa nämä erilaiset uskonnot sun muut huomioon. 

Jossain päin maailmaa pidetään jo vissi huoli siitäkin, että esimerkiksi juutalaisille on tarjolla kosher-teurastettua eli uskonnollisen lain mukaan oikein valmisteltua lihaa.

Se on jo toinen ääripää tämä tämmöinen. Tähän asti on oltu huolissaan siitä että kaikki karkkisäkit ja sipsipussit ovat nykyään ihan jumalattomia.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20