Tähdellistä


Heippa hei.  Toimituksen lounaissiiven höytyliikuntasalin viikkotaivutus on vuorossa tässä nyt.
***
Tätä  on paljon veivattu,  että kodinkoneiden käyttöikä on tavallisen tulo-, kärsivällisyys- ja ympäristötietoisuustason perheelle sietämättömän lyhyt.  Uuden telkkarin, pesukoneen tai pakastimen ikä on pahimmillaan pari vuotta ja laitteen taru on usein kerrasta poikki. 
Tietysti on kauhisteltu tehtailijoiden ahneutta joka saa aikaan sen, että käyttöiästä ei yritetä tehdä pitkää ja koditonta  roinaa kertyy jessuksembal.
Toisaalta ei ole tarjontaa ilman kysyntää, ja varmasti kalustoa uusitaan turhankin kovalla tahdilla ja varman päälle.
Vai mitä siitä pitää päätellä, että muutaman vuoden ikäisiä, toimivia isoja putkitelevisioitakin  ovat kaikki nettihuutokaupat ja ekotorit  pullollaan. 
Ei siinä, että siitä osapäivävihreä osaisi olla ihan täysillä pahoillaan: tavaran kierto toimii edes jotenkin, vaikka en ihan  ymmärräkään ajatusta vaihtaa telkkari uuteen vain ostamisen ilosta. 
Yhtä kaikki isoon ruutuun ja hyvään kuvaan pääsee noissa tapauksissa kiinni rahalla, jolla ei saa olutlaatikkoa lähikaupasta, ja televisio kestää joka tapauksessa kauemmin.  
Jos ja kun uusiotelkkari sitten aikanaan hajoaa, sen kuskaaminen loppusijoitukseen ei tunnu niin pahalta kuin toimivan vehkeen vieminen jätelavalle  tai edes kierrätykseen.
Hep.  Kyllä noita joku tehtailee, jos kysyä osataan. Niin tekisitte itsekin.
***
 Sen jo joku arvasi, että vuodatuksen juuret ovat omassa olohuoneessa.
Tottahan.  Ruudultaan tenniskentän kokoinen putki-Sony tuli jumpattua neljänteen kerrokseen, ja antaapa olla enemmät kyselyt tykyttävästä otsasuonesta.
Tietää tulleensa vanhaksi, kun kaipaa jopa parin tunnin ähkimistä polvillaan uuden telkkarin edessä sormi kivistäen ja hioten. 
Analogisten lähetysten aikaan telkkarin virittämisessä nimittäin oli puuhaa.  Piti laskeutua verkkoon kytketyn toosan luo ja  etukannen alta pientä pyörää pyörittämällä tai nappulaa nitkuttamalla  hakea kanavat paikoilleen. Jos homman sai tehtyä alle kahden tupakkiaskin ja yhden hermokohtauksen, saattoi kokea hetkellisesti kunnon voittamisen riemua.
Nykyään senkin ilon ovat insinöörit vieneet. Uuden näköradion käyttöönotto oli lapsellisen helppoa, aparaatti hyllyyn, polvilleen sen taakse ja kaapeli digiboksista telkkarin persuksiin ja siinäpä se.
Toisaalta tietää tulleensa vanhaksi kun pelkkä telkun taa kurottautuminen tietää samaista ähkimistä ja ankaraa hikoilua.
***
Isolla putkitelkulla on tietty myös jotain yhtäläisyyttä puuhellaan.  Molemmat kertovat ilmanpaineista, hella vetämättömyydellä ja telkussa sen tekee sääennuste. Lisäksi kumpaakaan ei alle kolmen riutuneen rosvon kopla vie yön hämyssä sitten senttiäkään. Ähäkutti.
***
Heip.
Heipähän heip. Toimituksen lounaiskulman jatkoflunssaosaston  viikkokröhäisy  suoritetaan nyt tässä kyllä.
***
Yhdistelläänpä sitten vaaliasiat ja voimala-asiat sun muut.
Viime tiedon mukaan vihreät eivät mielikseen lähde ydinvoimaa ajavaan hallitukseen, eikä siinä nyt ole missään valossa juuri uutta.
Työministeri Anni Sinnemäen piti viime viikolla piipahtaa Salossa.  Reissu peruuntui ja Anni jäi näkemättä, mutta piskuinen ahaa-elämys löi läpi saman päivän iltana, kun pengoin levyhyllyäni.   
Jos kuka muistaa, Sinnemäki teki ennen politiikkaan sotkeutumistaan tekstejä muun muassa veikeälle Ultra Bra-yhtyeelle.   Sen ensimmäisellä täysipitkällä puolestaan on Sinnemäen sanoittama kappale nimeltä Kahdeksanvuotiaana.  Laulun päähenkilö on tiedostava ipana ja varma siitä, että maailma tuhoutuu ”taistelussa suurvaltojen”.   
Niinpä laulun tekstissä ensin haetaan kartalta paikkaa, joka välttäisi laskeuman.   
Ei vaan pääty hyvin sekään: ”Kumitossut ja huppari päälläni, otsa kurtussa, löysin Pääsiäissaaret Tyyneltämereltä.  Myöhemmin tuli ilmi että juuri sillä merellä tehdään ydinkokeita missä on Pääsiäissaaret”, laulettiin vuonna 1996 tällä albumilla Vapaaherran elämää.
Hep. Vanha vakaumus siis tämä tämmöinen jo, ainakin jos hiukan puolivelmusti asiaa ajattelee.
***
Ja sitä kulttuuria.   Turun taidemuseo on pistänyt jokseenkin komean kattauksen Suomen taiteen kultakaudelta.  Yli sadan teoksen näyttelyssä on  töitä niiltä kaikkein nimekkäimmiltä tekijöiltä, Shjerbeckit ja Haloset ja Edelfeltit ja mitä kaikkea.
Lauantaina piti lentsua uhmaten kiivetä museonmäelle, mikä ehdottomasti kannatti.  
Sillä leuhkiminen on tympeää, että on nähnyt nyt ihan sen ja sen teoksen omin silmin, mutta tuolla kyllä kannattaa poiketa ihan joka tapauksessa.    Kultakauden maalaukset ovat palasia historiasta ja samalla niin hykerryttäviä maalaustaidon näytteitä, että oksat pois.   Viimeistään Victor Westerholmin isot maisemakuvat todistavat väitteen todeksi.   
Se väittämä sitä vastoin on ihan puppua, että museoon ei kannata mennä kun samat kuvat näkee netistä.
Ei näe.  Näköispainokset korkeintaan ja  esimerkiksi wikipediaan isketty kuva Westerholmin maalauksesta Lehmiä koivumetsässä on  surkea.  Paikan päällä koettuna puolestaan tuntuu, kuin astuisi itse yli sadan vuoden takaiseen maisemaan hetkeksi itsekin.  Siinä noiden maalausten teho ja taika.
***
Viime viikolla tässä jo veisteltiin laajasta Pohjanmaasta.  On se, jopa niin että Vaasa ei olekaan enää edes pitkän päivämatkan päässä vaan vielä pidemmällä. Vai mitä siitä pitää päätellä, että tavaratalosta matkaan tarttunut Vaasan-merkkinen patonki onkin kääreen mukaan leipaistu Puolassa.
Äkkiseltäänhän ihan hullulta tuntuu,että sellaista pilaantuvaa kamaa kuin leipää kannattaa uittaa yli itämeren.
Samasta paketista toki selviää logiikka ja se, miksei leipä ole pahentunut.
Sähköiset laskut ja muut kulkevat lankaa pitkin äkkiä pitkiäkin matkoja.
Tuoteselosteen mukaan tässäkin on kyseessä varsinainen e-patonki.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tervepä vaan.
Toimituksen lounaissyrjän luonnontuho-osasto viikkopällistelee tässä nyt.
***
Ei ole Japanin asioista vääntänyt vitsiä vielä juuri kenkään, vaikka yleensä  suuronnettomuuksien jälkeen ei kauaa tarvitse vartoilla että joku alkaa veistelyn.

Eipä naureta, mutta ihmetellä sopii.   Lähinnä  tsunamin jälkeisten sotkujen siivous pistää miettimään.   Tavalliselle ihmiselle jo yhden pihalle tipahtaneen laivan siivouttaminen muualle olisi loppuiän projekti. Kun niitä laivoja ja asuntovaunuja ja  ties mitä on kasapäin pitkin kaupunkia, niin ei pistä kateeksi.

Jossain jo luki, että Suomesta ei nyt tällä haavaa lähdetä auttamaan.
Ehkä kannattaisi. Täällä sitä on tehty keksintö jos toinenkin, ja miksei kohta joku oivalla juuri tähän tarkoitukseen sopivaa siivouslaitetta. 

Tai kun nyt viime tietojen mukaan ydinvoimala on kertakaikkisen kössähtämisen partaalla, niin eikö täältä jo pakata koneellista viisaita viisaamaan.

Meillä ydinvoima-asiassa kuulemma ollaan erehtymättömiä.
***
Loistokkain munaaja  ovat olleet sadat amerikkalaiset, jotka viikonloppuna ehättivät ilakoida  facebookissa, että tsunami ja tuhot ovat  jumalinen kosto Pearl Harborin maihinnoususta.

Ei siinä, etteivät japanilaiset olisi tehneet osuuttaan raakuuksista historiassa, mutta ketkäpä eivät.  Kamaluuksia ei tarvitse hakea kauempaa kuin Tammisaaren vankileireiltä alle sadan vuoden takaa, ja siellä vielä kiusattiin omia.
***
No, suomalaisten osa Japanissa vaikuttaa jopa petollisen hyvältä. Väkeä ei ole juuri kateissa, voimalan pölläykset eivät tänne asti yllä. Mazda-kulkuneuvoja mainostettiin lehdessä ainakin maanantaina, ja vastalahjaksi lähetetään saarelle suomalaista puuta jahka alkaa jälleenrakennus.

Että keskitytäänkö vaan tähän omaan taaperrukseen, missä viranomaistoimintakin on enempi ilkivallantekijöiden ja muiden yksisoluisten kiinnijuoksemista.
Tai mistä minä tiedän, edelleenkin on virkavallan arki pimennossa vaikka jo viime viikolla ehdin olla toiveikas, kun tuli postiin näiden työvuosien aikana varmaan 48131. poliisitiedote.

Ylimpänä  luki lupaavasti ”Turun pääpoliisiaseman tapahtumia”.

Mahtiotsikko.  Siitä tulee heti mieleen, että vihdoin saamme lukea mitä verovaroin päivät pitkät laitoksen seinien sisässä touhutaan:  ”Kello 9.15. Konstaapeli Kemppainen hakee kahvin ja pienen pullan kanttiinista. Kello 9.18. Komisario Reinola aukaisee radion.  Kello 9.23 siivooja pyyhkii ovenpieliä aulassa”.
Ja tätä rataa. (Nimet edellisessä keksittyjä).
Mutta njäh.  Rikoksista ja rötöksistä kertoi sekin.  

Mielenkiintoista kyllä, nyt on parinakin viikkona tullut myös tiedote, jonka mukaan poliisi tehostetusti valvoo liikennettä – tällä viikolla risteysajoa.

Metkaa, että yleensä näiden kampanjoiden aikana poliisia ei tunnu koskaan tien päällä näkyvän, heti niiden jälkeen kyllä.  Maantietä tulee päivässä katseltua se kaksi-kolme tuntia joten luulisi jo tilastojen valossa nasahtavan. Moneen viikkoon ei ole näkynyt sitä nopeuskamera-autoakaan. Eikä se toivottavasti ole nähnyt minua.
***
Jaha, ja työn puolesta pääsisi myös missien talvipäivään.   Ilmeisesti tästä  tuoreesta Miss Suomesta on kyse.
En minä siitä niin. On niitä muitakin kauneuskisoja.
Miss aukee laaja Pohjanmaa, esimerkiksi.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Heipähän hei.
Toimituksen lounaiskatveen taloustyöosaston viikkosyynäys tehdään tässä nyt kyllä.
***
Alkaa näet olla niitä aikoja, kun moni voihkii kevätaurinkoa.  Se kun kuulemma paljastaa armotta sen, että siivoukselle olisi aikansa.

Vaan ei siihen toisaalta aurinkoa tarvita, että pistää imurin ujeltamaan. Käytännöllisten lahjojen päälle ymmärtävä anoppi ja seikkailunhaluinen kissa riittävät oikein hyvin.
Imurin kitkuttamiseen johtavat tapahtumat alkavat,  kun kaksikosta ensin mainitulla on kylään tullessaan tuomisina sellaiset suurperhepaketit talous- ja vessapaperia, että kahden hengen taloudessa ne riittävät seuraaviin olympialaisiin asti.
Kun tilasta on aina pulaa, varastoidaan paperipaalit tietty vaatehuoneeseen, josta aukeaa ovi makuukamariin.


Tähän asti on kaikki selvää, paperit ovat jemmassa, vaatehuoneeseen kätketyn paperipaketin muovi on helppo repäistä auki ja aina tarvittaessa käydä hakemassa yksi-kaksi rullaa kyökkiin tai kylppäriin.


No. Herätäänpä sitten yhtenä yönä merkilliseen ääneen.  Kriipskraaps, khahh, khahh, fum fum fum fum fum ja niin edelleen.   
Tätä jatkuu jonkin aikaa.

Valo päälle napsauttamalla selviää loput: kissanpiru on saanut yön hiljaisuudessa kiskottua vaatehuoneesta ei vain yhden,  vaan kolme rullaa talouspaperia.  Kaksi rullista on suolistettu rankaan asti, kolmannen kanssa on vielä taistelemista.  
Siinä jää sinänsä uljaiden metsojen soidin vauhdissa toiseksi kun elikko pyörii rullaan tarrautuneena edestakaisin makuuhuoneen lattiaa.  Yölampun heikossa kajossa näky naurattaa jopa neljältä aamuyöllä: kissa ja rulla ilmestyvät valoon, kierivät pois, palaavat valoon.  Paperisilppu leijuu ilmassa.


Ainoa oikea tapa tässä kohtaa on suhtautua asiaan vanhemman valtiomiehen tyyneydellä: paiskata vaatehuoneen ovi kiinni ja  olettaa että ääni loppuu jahka rulla on varmasti vainaa.
Päätä tyynyyn ja nukkumaan.

Tietysti koko totuus paljastuu vasta aamun valossa ja silmälasit päässä.


Siitä nyt ei sen enempää, kuin että pitää oikein ääneen ihmetellä, miten mielikuvituksettomasti talouspaperiakin markkinoidaan.  Aina vaan se pituus tai palojen lukumäärä on valttina.   Vaan ottakaapa käyttöön tilavuusmitta. Kolmen rullan paperit puolen sentin silppuna peittävät 12 neliön makuuhuoneen lattian siinä kahden tuuman paksuudelta.
Pappilan salia ei tuolla vielä peitä, mutta jos ken haluaa kokeilla montako rullaa siihen vaaditaan niin meiltä kyllä saa työvoimaa lainaksi.  Myös yötyöhön.

***
Semmoisenkin asian kertoi Maaseudun Tulevaisuus, että ihmiskauppa leviää Suomessa.
Kyse on tällä kertaa työhön tulevien kohtelusta. Vanhastaanhan jo tunnetaan maksulliset seuralaispalvelut ja tällaiset.
Siinä touhussahan on  voitu käyttää maksuvälineenä jopa mallasjuomaa.

Vai mitä se meinaa, kun vanhassa kappaleessa lauletaan että heili Karjalasta.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipähän hei. Toimituksen lounaissiiven juhlapäiväosaston viikkomerkinnät raapustetaan nyt tähän.
***
Maanantai  oli monenlaisen kulttuurin päivä. Elokuvapalkintoja jaettiin kaukana Ameriikassa. Kaiken olennaisen sai selville aamun uutisista, siis että kuka on voittanut mitäkin.
Tärkeintä minusta  tietysti oli, että täysimmän palkintorepun kanssa paikalta poistuivat britit.  Samoin tanskalaisten saama tunnustus toki lämmitti.

Sitäkin on ihmetelty, että miksi mokomaa palkintoseremoniaa sitten pitää televisioida suorana Suomeen asti.

Toisaalta se on vallan perusteltua.  Useimmilla meistä on hiukan niin ja näin unenpäästä kiinni saamisen kanssa pyhäiltaisin.   Palkintogaalaa riittää vartti, kun jo saa löytää itsensä sikiunesta, vaikka vaan sohvannurkasta.
***
Ja sitten sitä toisenlaista. 
Kalevalan päivää vietetään kansalliseepoksen kunniaksi, ja tämäkin näkyi eri välineissä pitkin päivää.

Kirjailija  Hannu Raittila tuumi Turun radiossa aamusella, että ei pistäisi pahakseen vaikka Kalevalasta tehtäisiin jälleen vähän pidempikin pitko pakkopullaa kouluissa.


Mene, tiedä sitten.  Tuli tuosta elokuva-aiheesta mieleen että on senkin kirjan markkinointi opettajalle epäkiitollista puuhaa.
Kalevalahan  on noin periaatteessa juonenkulultaan ja yksityiskohdiltaan kuin parempikin fantasiakirja: on mystistä taikakalua ja valkopartaisten pappojen taistelua usvaisessa ikimetsässä miekat kolisten. Välillä manataan ja jäädään mutanttihauen saaliiksi.  On kostoa ja hukkumakuoloa, voi veljet.

Periaatteessa tämän siis pitäisi mennä yleisöön kuin häkä, vallankin jos luku-urakka aloitetaan jostain kuvitetusta laitoksesta.


Toisaalta taas vastaus voi olla hyvinkin nuiva. Kaikki vastaava on jo nähty valkokankaalta sen seitsemän kertaa, monipisteäänellä ja popcorni-sanko kädessä.


Kukas tietty estää veivaamasta Kalevalasta elokuvaa. Saisi  rymistellä sen minkä jaksaa.

Tappioksi jää kieli ja mitta.
Leffa-Väinämöinen, jos mokoma joskus nähdään, puhunee leveää teksasilaista.
***
Uudenlaisista lampuista riittää myös väännettävää.   Vasta hiljan kerrottiin uutisissa, että edelleenkään ei oikein tiedetä, mihin nämä pienoisloistelamput tulisi niiden sammuttua toimittaa.

Sinällään on edelleen ratkaisematta, mikä on se viimeinen viisaus tässä lamppuasiassa, sellaistakin kun  joskus kuulee väitettävän että ei näillä uusilla mitään säästöä saavuteta.

Totta onkin, että ainoa kuluttamaton lamppu on sammutettu lamppu.


Energiansäästäminen se kyllä on sellainen harraste, joka jättää jälkensä ihmiseen.  Monestahan näkee jo kauas, että on pidetty vintti pimeänä pari iltaa viikossa.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20