Tähdellistä

Tervepä terve. Toimituksen koilliskaavan viikkomuistutukset tehdään tässä seuraavaksi.
***
Silmään otti sellainenkin uutinen, jonka mukaan kaivosalan ammattilaiset pitävät Helsingin ja Tallinnan välille pohdittua tunnelia toteuttamiskelpoisena.

Mene ja tiedä, mutta minä kysyisin muiltakin. Alan ammattilaiset olivat varmoja siitäkin, että Talvivaara toimii.
***
Sitten sivistyspuolta. Koilliskulmassa ollaan lukemisen ja kirjastojen asialla. Uusi Oodi on vielä käymättä, mutta oikeastaan ei ole vastaani tullut kirjastoa, jossa vieraileminen ei olisi ollut jotensakin mukava kokemus. Käynnit tahtovat aina venyä ja mieli rauhoittuu.

Uutistyössä pitäisi pitäytyä puolueettomana, mutta myönnettäköön, että esityslistoja selaillessa tuli syksyllä osa-aikaiselle västanfjärdiläiselle pientä eteislepatusta, kun Kemiönsaarella viriteltiin ajatusta kylän kirjaston lakkauttamisesta. Sittemmin hanke torpattiin, joten toistaiseksi kaikki hyvin.

Mieleen tuli sanapari ”valoa ikkunassa”. Samanniminen iskelmä on monelle tuttu, ja olipa tuonniminen radio-ohjelmakin joskus.
Mielikuvahan on selvä: talvi-ilta, pelto, tummaa taivasta vasten vielä mustempana erottuva metsänreuna ja sen laidassa torpan ikkunasta tuikkiva valo, joka kertoo, että joku muukin sentään on valveilla kylmässä maailmassa. Valo ikkunassa on lohdullinen ilmiö.

Kunta ei tietysti voi törsäillä, mutta kirjasto ei kai koskaan ole syypää siihen, että säästölistoja joudutaan tekemään. Kirjasto on varmasti halvin tapa, millä kunta asumisviihtyvyyttä pitää yllä. Ankeudenpoistajana on vertaansa vailla, jos edes kirjaston ikkunassa tuikkii valo talvi-iltaan.

Se on sitten eri asia, onko siellä oltava henkilökuntaa koko aikaa: omatoimikirjasto on helppo ja joustava ja aukioloajat saa rukata vapaasti vaikka miten pitkiksi. Turun puolessa omatoimikirjastot ovat auki joulunakin aamuseitsemästä iltayhdeksään. Tekisipä mieli ajatella, että edes kirjastoon pääseminen voi pelastaa jonkin yksinäisen joulun siinä vaiheessa aattoa, kun oman yksiön seinät kaatuvat päälle.
***
Pehmeitä paketteja ja kovia paketteja ja lieneepä sitä joku sellainenkin paketti, johon kääritään sepän lahjaksi takomia tuotteita. Siinä voidaan puhua jouluahjoista.
***
Rauhallista joulua.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Monilla seuduilla haikaillaan turismin perään. Turistit runsaine rahoineen pönkittäisivät paikkakunnan taloutta. Työpaikat lisääntyisivät. Tyhmille turisteillehan voisi myydä melkein mitä vaan. Mutta mistä vetonaula muuten tylsähkölle paikalle?

Matildassa koettiin kesällä kansainvaellus, kun Hesarin toimittaja keksi mainostaa kylää Kallion kilpailijaksi ja Suomen hipstereimmäksi paikaksi. Parin viikon ajan Matildan raitit tulvivat turisteja. Olisi tarvittu liikennevaloja ja lappuliisoja.

Maailmalla on muutamia paikkoja, jotka ovat nousseet kummallisesta syystä massojen tietoisuuteen. Otetaan esimerkiksi hollantilainen Maastrichtin kaupunki. Suklaalla kuorrutettu viulisti André Rieu perusti 80-luvun lopulla imelän Johann Strauss -orkesterinsa. Sen naissoittajat ovat pukeutuneet pitkiin värikkäisiin ja röyhelöisiin iltapukuihin, jotka kelpaisivat linnan juhliinkin.

Rieun orkesteri osaa soittaa, sitä ei käy kiistäminen. Se on ihastuttanut makealla musiikillaan ihmisiä joka mantereella. Nykyään konsertit ovat loppuunmyytyjä kovista lipunhinnoista huolimatta.
Rieu äkkäsi järjestää kotikaupungissaan ulkoilmakonsertteja. Niistä tuli pian paikkakunnan kultainen vetonaula. Turistit valloittavat heinäkuussa kaupungin Vrijthof-aukion. Rieu soitti kotikaupunkinsa maailmankartalle

Erityisen suosittu Rieu on Australiassa, jossa hän vierailee orkestereineen useamman kerran vuodessa. Junttimaiseksi tuomitussa Länsi-Australiassa haikaillaan myös turismin perään ja etsitään omaperäisiä houkutuksia. Esimerkkinä mainitaan aina André Rieu ja Maastricht.

Loppuvuodesta sandgropereille tarjoutui oiva turistitäky. Peräti kolmena peräkkäisenä päivänä paikallisen lehden
etusivun valtasi jättimäinen Knickers. Uutinen levisi nopeasti ympäri maailman. Suomenkin uutisissa esiteltiin tätä Länsi-Australian kuuluisuutta.

Siis mikä tai kuka on Knickers? Knickers on härkä, siis miespuolinen nauta, jolta on viety vehkeet veks. Miten epäoikeudenmukaista! Knickers ei kuitenkaan tunnu paljoakaan palliensa puutteesta piittaavan. Se elelee ja nauttii olostaan.

Knickers kuuluu holstein-friisiläiseen lehmärotuun, eli se on laikukas kuten meillä paremmin tunnettu ayrshire-rotu. Tummat laikat ovat vaan tummempia. Mutta Knickers ei ole mikä tahansa härkä.
Seitsemänvuotiaan Knickersin säkäkorkeus on 194 senttiä, ja se painaa 1400 kiloa. Omistaja Geoff Pearson oli myymässä paikallisessa huutokaupassa härkäänsä, mutta se jäi huutamatta. Teurastajat eivät voineet ottaa sitä, koska se on liian suuri niin kuljetuksen kuin teurastamisenkin kannalta.
Omistaja totesi, että viettäköön sitten loppuelämänsä tilalla. Knickersistä oli jo aikaisemmin tullut karjan johtohahmo. Muut naudat kunnioittavat sitä ja pitävät sitä suojelijanaan. Nykyisenä meetoo-aikanakaan Knickersiä ei voi syyttää epäasiallisesta käyttäytymisestä, koska se ei ahdistele hiehoja.

Knickersille on kaavailtu monia johto- ja luottamustehtäviä. Se aiotaan asettaa ehdokkaaksi Amerikan vuoden 2020 presidentinvaaliin. Poliittisten tarkkailijoiden mukaan Knickers ei olisi ainakaan huonompi pressa kuin Trump.
Niihin 4000 hampurilaispihviin, jotka olisi saatu Knickersin lihaksista, täytyy nyt löytää lihat muualta.

pajen.fi

Tervepä terve. Toimituksen koilliskutomon viikkolangat päätellään tässä seuraavaksi.
***
Palataanpa aluksi viikontakaisiin ja sen jälkeisiin.
Kulttuuri avartaa, enkä nyt viittaa siihen, että läpimittakin voi avartua, jos alvariinsa ravaa teatterilämpiössä leivoksilla ja konjakilla.

Yhtä kaikki. Jos taloudessa ei olisi kuorolaulun harrastajaa, en olisi koskaan päätynyt itsenäisyysjuhlaan Auraan ihan kuskina toimimisen takia. Paikkansa näköinen juhla varmasti sekin: pienessä kunnassa saa olla pieni tilaisuus. Voileivät, puhe, muutama laulu ja ei kun kotiin linnan juhlia katsomaan.
Ja niistäpä jälkipeli syntyi lähinnä yhdestä puvusta. Nyrkkeilijä Elina Gustafsson sai tiemmä housupuvustaan paheksuvaa palautetta useamman postilaatikollisen.

Se sellainen oli tietysti turhaa. Pukuhan oli oiva. Jos oikein olen tulkinnut, kokonaisuus oli tilaisuutta varten suunniteltu ja valmistettu. Se oli hillitty, ei paljastanut liikoja eikä siihen oltu painettu mitään loukkaavaa. Sitä paitsi asu oli oikeastaan peijakkaan hyvän ja varmasti myös kantajansa näköinen.
Loppuarviona sanoisin, että voiko juhlaa kunnioittavampaa asua olla. Eipä hätäpäissään jostain tavan vuoksi lainattu, kuten miten istuva frakinrötkö sen parempi ole. Joskushan linnassa näkee myös asuja, joiden mallina on ollut keittiön puhviverhot, sopi tyyli kantajalleen tai ei.

Ehkä juhliin pitäisi ottaa oppia panimomaailmasta. Siellä isot merkit eivät juuri hittituotteiden koostumusta mulkkaa, mutta etikettiä fiilataan.

Oppia sitä paitsi ikä kaikki: enpä tiennyt, että nokkoskuidusta saa ihan pukukangastakin tehtyä. Kasvimaailmastahan ennen juhlia oli puheena vain presidentin puolison asu, jonka kangas oli valmistettu koivusta. Niin tai näin, harvalla yleensä muulloin on kiire päästä puupalttooseen.

Asiahan muuten on niin, että asu toki tekee juhlan tunnun. Mainoskuvissa onnellinen perhe viettää jouluaattoa oikein leningeissä ja kovat kaulassa. Se sellainen on tietysti liioiteltua, ainakin jos sitä katsoo tällainen ihminen jolle farkutkin ovat liian virallinen kotiasu. Mutta myönnettävä on, että kun sen aaton pöydän oikein kattaa ja kynttilä palaa, appeelle ei edes tee mieli istua ihan missä vaan rytkyissä.

Kotiasun keskeinen määrehän omalla kohdalla arkisin on, että se on keskimäärin oikean kokoinen: flanellipaita on kolme äksää liian iso ja pitkät kalsarit kolme äksää liian pienet.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve. Toimituksen koillisstudion viikkokuvaukset suoritetaan tässä seuraavaksi.
***
Lännen median lehdissä todettiin maanantaina tv-ohjelma-arviossa osuvasti, että tositeevee on kuin dekkari: ne tarjoavat vakioidun muodon, jonka puitteissa voidaan käsitellä melkeinpä mitä tahansa elämänalaa.
Näin on ja tätä lajia riittää, joskin kytkökset toteen ovat joskus vähän ohuet.

Maanantain arvio koski uutta autonlaitto-ohjelmaa, ja kuten tiedetään, niissä ei ole aina paljoa yhteistä tosielämän kanssa. Rahat eivät telkkarissa lopu eikä aika. Ohjelmassa kaikki sujuu suitsait, mutta jokainen autoja värkännyt tietää, että todellisuudessa jo muutaman kiinniruostuneen mutterin kanssa tapellessa menee joskus päivä ja pimeyden jumalien nimiä tulee mutistua kuin mustassa messussa. Hitsari voi lisäksi käsittää väärin kehotuksen ottaa tukevat pellit ja tinata saumat ja löytyy viikon päästä kyläkapakasta tinaamasta ja pohjalla on jo tukevat pellit ja taas aikataulu pissii.

Sitten on kotiohjelmia, joista eräässäkin haetaan Suomen kauneinta kotia. Siinä kaukana arkijärjestä on hysteerinen raati, jonka mielestä vinoon lyöty taulukoukkukin on fantastisen rustiikki yksityiskohta.

Erittäin mielenkiintoinen ohjelma on se, missä kuokitaan toisten häissä ja arvioidaan niin puheet, vaatteet kuin ruokakin. Kohtalokkainta on, että ohjelmassa paljastetaan myös häiden budjetti. Ensimmäisestä jaksosta meni osa ihan ohi tämän vuoksi: näköhän siinä musteni, kun summa ruutuun leväytettiin. Jossain toisessa hääohjelmassa edetään valmisteluissa kriisistä kriisiin, vaikka muutenhan kriisin heittämistä hääparin päälle kirkon ovella ei suositella nykyään.

Ehkä arvosteltavien asioiden skaalaa voitaisiin laajentaa muihinkin koti- ja juhla-asioihin. Esimerkiksi kävisi ohjelma ”Arvostele mun viikkosiivous”, jossa jännitettäisiin, löytääkö tuomari Ismojukan keittiön kaappien alle potkaiseman toissajouluisen kinkunluun – entä onko tämä imelä lemu lattianpesuainetta vai yläkerran alivuokralaisen omaan käyttöön kasvattamaa.

Tai jospa häiden sijaan arvioitaisiin hautajaiset, joissa on paljon yhteistä häiden kanssa. Pitää osata pukeutua ja nauraa vain oikeissa paikoissa, useimmiten pastori puhuu, juhlaruoalla voi tehdä vielä kerran kiusaa läheisille ja omaisten puhe voi olla samasta monisteesta vähän muokattuna. Se, jossa todetaan, että kyllähän sen jo silloin vuosia sitten näki, että nyt se on tämän miehen kohdalla menoa.

Täällä jokien seudulla on tietysti tärkeintä muistaa, että poismenneet elävät suistoissamme.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve. Toimituksen koillisvälipohjan viikkoitiöt analysoidaan tässä seuraavaksi.
***
Moni kolari sattuu niin, että kuljettaja ei ehdi väistää.
Tulevaisuudessa on paremmin. Kun muksuista vissi osa käy päiväkotia ja koulua väistötiloissa, niin eiköpä ole kasvamassa varsinainen rattihenkilöiden ikäpolvi.

Vaan vitsi vitsinä, kaikki eivät pääse väistämään.
Silmään otti juttu Rantasalmelta, missä kunta ja seurakunta ovat kahnanneet tila-asiasta. Kunta olisi tarvinnut väliaikaistiloja päiväkotilapsille, mutta seurakunnan puolella vuokraaminen ei ollutkaan läpihuutojuttu.

No, asiahan on selvä, jos ylimääräistä tilaa ei ole. Lehtijutun mukaan oli asiasta järjestyssä keskustelutilaisuudessa kuitenkin esitetty epäilyksiä siitäkin, että kirkkoon kuulumattomien lasten vanhemmat tuskin haluaisivat lasten käyttävän seurakuntatalon tiloja.

Höps. Kirkkoon kuulumattomuushan ei toki aina tarkoita sitä, että seurakuntaa tai sen opetustakaan karsastettaisin. Jos oman lapsen päiväkotiryhmälle tarjottaisiin hyväkuntoisia tiloja seurakuntatalosta, se sopisi paremmin kuin hyvin. Seinät vuokrataan eikä arvomaailmaa.
Pelossa on vähän samaa kuin jos väistötilaksi vuokrattaisiin Osuuspankin kokoushuone ja joku huolestuisi siitä, että mahtaako tämä nyt sopia niille vanhemmille, jotka ovat Säästöpankin asiakkaita.

Toisaaltahan huoneiston tai muun tilan vuokraaminen tai vuokraamattomuus voi olla kannanotto sekin.
Onneksi on pitkä rivi niitäkin asioita, joita voi kuin ohimennen edistää. Itse olen muuttanut esimerkiksi asuntoon, jonka omistaa urheiluseuran taustavoimana toimiva säätiö, tosin tämä selvisi vasta kun piti pistää nimeä alle vuokrasopimukseen. Kynnys allekirjoitukseen ei ollut iso: lienevät niilläkin vuokrarahoilla saaneet seuran junnut toisetkin verkkarit ja hallivuoron ja sehän tietysti on tärkeää.

Kyseessä oli se sellainen piilotuki: omakaan ulkomuoto ei koskaan ole antanut varsinaisesti viitteitä siitä, että tässä oltaisiin voimisteluihmisiä.
***
Alkuviikon teemahan Salossa muuten ovat olleet mäet, kun tuli tämä pikatalvi. Rinteen Antti ja rinteen tykit kävivät jo maanantaina.
***
Tiedeuutisissamme yhdistyvät iskelmälyriikka ja avaruus.
–Miksi lähdit luotain?
–Ihan vaan Marsia kuvaamaan.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Harvinainen isotoukohärkä Lintilässä
  • Kuvaus: Lindilässä käenrieskojen keskellä kulki suuri koppakuoriainen viime viikolla. Syken dosentti Samuli Korpinen tunnisti lajin harvinaiseksi isotoukohäräksi, jonka luultiin jo hävinneen. Viime vuosina lajia kuitenkin on tavattu Hämeessä ja läntisellä Uudellamaallakin. Isotoukohärkää ei tule kuitenkaan ottaa käteen, sillä se ruiskuttaa uhattuna ärsyttävää myrkkyä. –Lindilän luontopäiväkirjaan saatiin mukava lisä, iloitsee kuvan lähettänyt Sakari Korpinen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20