Tähdellistä

Heipähän hei.
Toimituksen lounaissiiven maakuntaosasto nostelee taas mukulia viikon uutissannasta.  
***
Olisiko jotenkin nyt sekin liikaa vaadittu, että ei  syyllisiä aina ja joka kerta haettaisi ensiksi.

Viikonlopun lehdestä otti silmääni juttu, jonka mukaan  Asikkalan koululaisista valtaosa oli aloittanut lukukauden vähän karulla ruokalistalla: sämpylällä ja salaatilla ja näin.
Syynä on se, että osassa koulukeittiöistä on remontti kesken ja myrsky katkoi sähköjä niin että käytössä olevista viidestä keittiöstäkin  neljä on virrattomia. Viides keittiö puolestaan on pieni eikä sieltä voida koko kunnan koululaisia muonittaa.


Lopunhan  arvaatte:  eikö joku vanhemmista ollut jo ilmoittanut tekevänsä asiasta valituksen.


Sanokaa mitä sanotte,  mutta kyllä minä hiukan otan lämpöä jos valituksen väsääjä on sähkötöntä koulua käyvän oppilaan isä tai äiti.     Oletus siitä, että sähköt eivät myrskyssä voi katketa, ei kerro kuin omaa kieltään luonnosta erkanemisesta.


Sämpylät ja jugurttihan sitä paitsi ovat ihan hyvä hätäapu  siinä kohtaa, kun lyhyellä varoitusajalla ruokalan ovella on satakunta nälkäistä ipanaa ja hella pysyy kylmänä.  Kyllä niillä aina iltapäivään asti menee:  ollaanpa hyvät ja tehdään illansuussa kotona vähän tukevampaa evästä niin eiköhän se sillä tasaannu.

Enempi sitä olisi voinut  riehua jostain ihan muusta: miten pelasivat koulussa esimerkiksi paloturvallisuuteen liittyvät sähkövehkeet, sammuttimet ja keskusradiot ja muut.
***
Kuin sattumalta tulikin viikonloppuna tempaistua pari päivää hämäläismaisemissa.

Hullun ammatillisesti sitä vaan  katsoo maisemia vapaapäivilläänkin:  autossa istuttujen kilometrien tärkein anti oli havainto siitä, että vielä eivät ole puinnit ihan samassa vauhdissa kuin lounaisrannikolla.  Jokunen pelto kyllä oli parturoitu, mutta jossain tuo toistasataa kilometriä välimatkaa näkyy.
***
Maailmanvaltiuutta ilmeisesti hamuavien kissojen ansiota on sitten sekin, jos tässä terapiauintiharrastus jotenkin lisääntyy tuntuvasti.
Edellä oleva varmaan näyttää taas ihan käsittämättömältä, joten selittämiseksi menee.


Ajelimmepa näet halki etelä-Suomen sunnuntaina, sitä Hämeen kierrosta pääteltiin.

Perheen arjen lässytyskeskipiste, kolmisen kiloa karvaista kissaa  oli  puolestaan viettänyt isovanhempiensa huomassa mökillä viikonvaihteen, siellä herkkukattaus on päällä pihassa kaiken aikaa: sisiliskot  ja sen sellainen.


Seitsemän jälkeen, hämärtyvässä sunnuntai-illassa soi puhelin autossa jossain Rengon kohdilla.  Viesti  oli selvä: kissankutale on löytänyt jostain niin hyvän jemman, ettei tullut mukaan mantereelle. Kolmen tunnin hakemisen jälkeen otuksesta ei ollut havaittu juuri jälkeäkään.

Huolihan heti  hiipi puseroon:  missä kissa.  Ettei käärmeen puremaksi tullut tai kotkan ahdistelema.


Kissanhakuun siinä piti lähteä: rivakasti yli lääninrajan ja saman tien sai matkaa jatkaa Kemiönsaaren eteläreunalle asti.  
Sinnikäs polkeminen tuotti tulosta: ennen  puolta kymmentä oltiin jo hyvinkin veneessä matkalla pitkin Saaristomerta.


Lopun arvaa jokainen tätä elämää nähnyt: vene saatiin kiinni saaren rantaan ja ehdittiin huikata kis kissit kerran.  Saunan verannalta kuului vastaukseksi  vaimea mjau.   Verannalle kurkistamalla saattoi nähdä juuri sellaista venyttelyä, jota vain monta tuntia samaisella verannalla sikeästi nukkunut kissa voi suorittaa.   Elikon ilme oli jotain loukkaantumisen ja paheksunnan välimailta: ensin hyljätään, sitten tullaan herättämään eikä edes herkkuja  mukana. 


Muodollisen motkotuksen jälkeen otus nostettiin koppaansa. Itselle riitti melkein neljä tuntia kuumassa autossa huolestumista:  kissan löydyttyä omat  housut putosivat kuin haavan lehdet ja loikka mereen oli tosiasia. 


Hikoilu ja hermostuminen hävisivät mereen kuin flunssaoireet avantoon, vaikka vesi vielä ylilämmintä onkin.
Että jos tätä  mökkiviikonlopun pidentämistä nyt aletaan kissain parissa enemmänkin viljellä, niin eiköhän plumpsahtelu kuulu vähän sieltä täältä.


Viimeistelyhoitoon, siihen kotiin päästyä suoritettuun, ei yksin uskalla panna toivoaan. Jos vaikka aineet loppuvat. Ohrasadosta on kuulemma tulossa kehno.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tervepä vaan, taas ja kerran.
Toimituksen lounaissiiven huopaamisharjoitukset jatkuvat tässä nyt.  
***
Aloitetaanhan katsauksella muihin lehtiin.


Turun Sanomissa oli metka juttu siitä, miten kulkee elintarvikkeiden kilpailutus Turun seudun kuntien keittiöihin.
Se ei yllätä, että tarjouksia ovat jättäneet isot toimijat, tukkuja pyörittävä Wihuri uusimpana.  Jutun mukaan toimitettavat määrät ovat niin suuria, että pientoimittajilla ei ole rahkeita vastata tarpeeseen.

Varmasti asia on niinkin, isomman kaupungin keittiöt pukkaavat maailmalle satojatuhansia annoksia vuodessa eikä niitä  pikkupellosta rakenneta.


Pienyrittäjäpuoleni huolestui tämän luettuaan siitä, että entä jos pikkupeltoja olisi jonossa monta, niin mihin tavaraa sitten riittäisi.
Naiivisti luulisi, että vastuu on niillä isoilla, keittiöihin ruokaa toimittavilla yrityksillä: kukapa niitä estäisi tekemästä sopimuksia tavaran toimittamisesta pienten tuottajain kanssa siinä missä isompienkin.
Vaan kukkuahan tuommoinen toive tietysti on: eihän jonkun Keskon päämajassa mietitä, saako kiskolainen porkkanafarmari mielenrauhan jos lupaamme ostaa koko sadon hältä. Bisnes on raakaa kuin lentotomaatit.


Entä olisiko jotain asiasta jätettävissä niiden käsiin, ketkä päätöksiä toimittajista tekevät.
Kuntien tarjouskilpailuissa pärjäämiseen vaaditaan joka tapauksessa silmäkirurgin tarkkuutta puolin jos toisin:  huolettomasti täytetty tarjous karsiutuu herkästi ja tarjouspyynnön laatijoilla on myös valtaa siinä, millaiseksi lomake laaditaan ja keiden kannattaa ottaa osaa kisaan.


Että olisiko liian sinisilmäistä ajatella myös, että osa tarjouspyyntöä voisi olla ehto siitä ,että tavarasta on sen ja sen verran hankittu läheltä.
Entä paljonko tätä toivovia kuntia pitäisi olla, että ajatuksella olisi joku painoarvo tukuille, jotka ilmeisesti ovat tulleet kuvioon jäädäkseen.
***
Tietysti edellinen esimerkki oli puhtaan keksitty. En tiedä, onko Kiskossa mainittavasti porkkananviljelijöitä.

Tai edes juureksiin kohdistuvaa ostovoimaa:  Salon kaakkoiskulma ei lie saanut porkkanarahoja sen enempää kuin muutkaan.


Sikäli kun iltapäivälehdistöä tässä on lukenut, agraari-ilmaisut on muutenkin valjastettu muiden käyttöön.  Lööppien mukaan myrsky kylvi kauhua ja Finnair kynti syvällä.
***
Ravinteisiin ja niiden kitkemiseen liittyy se tällä hetkellä karvain kohta valtion ensi vuoden budjetissakin.  Ympäristönsuojeluun varattuja määrärahoja ollaan nipistämässä selvästi.  Ympäristöministeriö esitti reilua 106 miljoonan euron pottia, valtionvarainministeriö nappaisi päältä 12 miljoonaa. Erityisesti leikkaus tuntunee Teho- hankkeessa, jolla on pyritty vähentämään kuormitusta Selkä – ja Saaristomeren alueilla.


Valtiovarainministeri on lupaillut, että liikkumavaraa on, mutta tottahan sitä puhetta maailmaan mahtuu.

Rinnassa kasvaa puhdas kauhu, kun pelkää  että tämä kaikkein tärkein homma ministeriössä sählätään muutaman miljoonan vuoksi. Koko talousarviossa se on pieni summa.


Jotenkin tulee mieleen,  että tulisiko ongelma vasta kouriintuntuvaksi ja todeksi,  jos päätöksenteko ja siis ministeriö siirrettäisiin nykyisestä periferiasta ihan näkömatkan päähän itse aiheesta.  
Jos aluksi vaikka Korppooseen.
***
Ja kalan syönnille sitä ei kun tulee lisää uusia perusteita.

Jostain otti silmääni uutinen, jonka mukaan muutenkin tervellisen ja hyvän kalan syönti pitää myös korvat kunnossa.  Otsikon mukaan viikottain kalaa syövät  nimittäin kärsivät harvemmin ns. ikäkuulosta.

Hyvä tietää.
En ole ajatellut vähentää kalan syöntiä vaan päinvastoin.  Joka päivä olen myös lähempänä sitä hetkeä, että olen täyskärttyisä papparainen.

Jahka se tapahtuu, en tosiaan ajatellutkaan kärsiä ikäkuulosta, siis siitä että ihan kaikkea ei kuule eikä välitäkään.


Vaan nauttia siitä.
***
Heip.
aku.poutanen @pernionseudunlehti.fi


Heipähän hei. Toimituksen lounaissiiven aamu-uintiosaston ateriasaarna isketään tähän levälleen nyt kyllä kuin ne eräätkin eväät.
Käydäänpä toimeen.
***
Tästähän sitä ollaan huolissaan monesti, että kaupan keskusliikkeet ohjaavat turhankin paljon sitä mitä marketti myy.
Varmasti moitteissa on sijansakin, mutta eipä se ole koko totuus.  
Monesti maristessa verrokiksi otetaan joku etelä-Euroopan maa, missä kylän kauppa vakuumiin pakattujen, valmiiksi maustettujen kananriekaleiden sijaan myy oman paikkakunnan taatusti vapaana eläneitä siivekkäitä vielä käyntilämpöisinä.  Naapurikaupasta saisi sitten elukalle vihannekset tykö, eikä niitäkään ole tuotu mistään kovin kaukaa.
Eipä siinä mitään, mutta hyvä alku samaan suuntaan on käynnissä myös esimerkiksi täkäläisessä K-kaupassa ihan näkömatkan päässä lounaissiivestä.   
Ilmeisesti kulmakunnasta on kasvamassa jonkinmoinen tomaattitekijä: kaupan on isoja tomaatteja Lankkerista, kirsikkatomaatteja Saurusta ja luumutomaatteja asemaseudulta.   Yhteistä kaikille on, että tutun viljelijän nimi on rasian päällä ja kuljetusmatkaa ei kerry peninkulman vertaa. Paremmuusjärjestykseen näitä ei tohdi pistää, mutta ainakin kirsikka- ja luumutomaatit pärjäävät koukuttavuudessa herneille.
Kun samassa tiskissä on kurkkua, kurpitsaa, sipulia ja muuta, joiden kasvupaikka on jo kohtalaisella paikallistuntemuksella jäljitettävissä ihan pyörämatkan päähän, niin eihän tässä sitä tarvitse ihan kaikkea lähteä Provenceen asti ihmettelemään.
***
Liikenneasioista onkin ollut viime viikot asiaa tasaisesti.
Pohjoisen naapurilehden tekstaripalstalla joku arveli, että salolaista kaupunkiajoa  sekoittavat tamperelaiset ja helsinkiläiset, jotka ovat tottuneet vilkkaaseen liikenteeseen.
Tässä kohtaa maan vanhimmassa kaupungissa voitaisiin heivata kaupunkia mainostamasta se Marja Tyrni jonnekin kauas. Paljoa  tekstaria luontevampaa Turku-kehua ei voi olla.
Kääntäen homma kun tarkoittanee sitä, että Turun puolesta ei sentään tarvitse lähteä Saloon kaupunkikulttuuria katsomaan toisin kuin jostain.
***
Mitä tulee tähän jo sivuttuun paikallistuntemukseen, sitä pääsee kehittämään ei sen kauempana kuin täkäläisessä Lainamakasiinissa.  Yläkertaan on koottu koko nippu suurennoksia viime vuosisadan alkupuolen Perniö-valokuvista ja otoksia tohtii kehua komeiksi.    
Teijon suunnan kuvista tuntee jostain syystä  heti, missä kuvaaja on seissyt, muutamassa sai ammatikseenkin paikkoja koluava miettiä että mistäs tämä nyt ja miten,  ja osassa oli ihan pakko luntata.   Näyttelyssä hetkeksi herää eloon se, miten aikanaan on elelty ja miltä missäkin näyttänyt. Teknisesti kuvat saattavat valtaosan tämän päivän räpsyistä häpeään.
***
Viikon ammattilaisten opastus –vinkkimme menee virkavallan suuntaan.
Iltapäivälehden lööpissä luki alkuviikolla sellainenkin otsikko kuin ”M ies raiskasi naisen uimakopissa”.
Apuotsikko siinä alla totesi, että ”vaanii naisia yhä”.
Tässä olisi poliisilla kaiketikin aika helppo homma napata äijä.  
Jostain varmasti saa tiedon, missä tämä koppi sijaitsee.
***
–    Kotimaisen rock-laulajan mukaan on nyt nimetty ruokalajikin.
–    Niinkö, mikä?
–    Mustajärven paté.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipähän hei.
Toimituksen lounaissiiven iltauintiosaston viikkokatsaus ripotellaan tähän nyt kyllä.
***
Metka lista oli tehty iltapäivälehteen hiljakkoin.
Otsikolla ”Näitä mökkejä Suomi rakastaa” oli listattu myydyimmät mökkipaketit eli kymmenen talovalmistajan tekeleet.
Mene, tiedä mutta omalla kohdalla lista ei vielä kauheasti säväyttänyt.  Ykkös- ja kakkossijan tuvat vielä ovat reippaasti uudennäköisiä, linjakkaita pulpettikattoja. Listan keskivaiheilla olevista tönöistä taas ei tiedä onko kyseessä asuintalo vai joku maakunta-Teboil.
Mene, tiedä sitten, mitä luettelo kertoo rakennusvalvonnan kireydestä tai löysyydestä pitkin maata.
Jos mökkipaketeista on kauppaa tehty, on niitä kaiketi johonkin rakennettukin.  
Ja yhtä helppo on päätellä, että aika monta sellaistakin paikkaa on, joihin mokomia on noussut vaikka vähintään maisemaansopivuuden kanssa olisi niin ja näin.  
Saaristossa tilanne on vielä joten kuten hanskassa, mutta sikäli kun lomalla tiirailin, muutamassa paikkaa näyttiin  kyllä yritettävän isoa asumusta sellaiselle tontille, jolla maisemaan istuisi korkeintaan puolijoukkueteltta.
Eipä siinä, kierros suurimpien talovalmistajien sivuilla kertoo että valinnanvaraa itse talojen suhteen on.  Joltisenkin hyvin on päästy jo eroon ajatuksesta, että kesämökin väen vängällä pitää olla harjakattoinen mummunmökki, oli sitten miten uusi hyvänsä.  
Vieläköhän tässä nähdään sekin ihme, että joku pykää kesämökkinsä kivimateriaalista.
***
Hukkumistilastoista asiaa tuossa ylempänä, puututaan tässä tieliikennepuoleen.
Ei ollut tälle kesälle ensimmäinen eikä varmasti viimeinen poliisitiedote, jonka mukaan  mopoautolla säheltänyttä nuorta miestä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta: kaveri oli täräyttänyt liikennemerkkiä päin ja puhalsi jäljestä päin promillemittariin lukemia.
Mielenkiinnolla odotan, milloin näistä aletaan tehdä tarkempia tilastoja.  
Oikeiden autojen puolelta pidetään sen verran kirjaa, että joskus näkee uutisia joiden mukaan esimerkiksi joku älyn jättiläinen kärysi jo seitsemättä kertaa saman vuoden aikana.  
Antaas katsoa, kun aikaa kuluu, pompsahtaako mopoautoporukoista esille samanlaisia uusijoita.  Jos näin käy, kaiken järjen mukaan pitäisi kohta olla mopoautoja edukkaasti tarjolla vaikka miten.  
Kuskit keskimäärin ovat alaikäisiä, eikä siinä pitäisi olla kahta kysymystä siitä miten vanhempien pitää toimia kun oma piltti käryää ratista.   
***

Viikon luontoknopin esitti joku nuoremman polven edustaja.
Sen mukaan kahlaajiin kuuluvat isokuovi, pikkukuovi, mutta liukuovi on jo sitten jotain muuta.
***
Heip.




Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Hyviä huomenia.
Toimituksen lounaisosaston auringossa-ahavoitumisosaston viikkoraportti levitellään tähän.
Toimeen siis.
***
Viimeinen neljä viikkoa onkin mennyt työnteon sijasta ihan muun parissa.
Ruokapuolestahan tämä pitää tietysti aloittaa.   Jonkinmoiseen suosioon pääsi lennosta keksitty muunnelma lasagnesta.
Ensi alkuun rakennellaan tietysti hyvä tomaattinen jauhelihakastike. Kunnolla valkosipulia ja oman pihan oreganoa, ja antaapa muhia rauhassa.   Jostain kaappaistun uunivuoan pohjille tuuman patja  soosia, seuraavaksi kerrokseksi viipaloitua kesäkurpitsaa ja oikein ohueksi siivutettua uutta perunaa.  Suolaa, pippuria, toinen kiskaisu soosia ja päällimmäksi juustoraaste kunnon mustaleimasta. Loppuviimeksi komeudelle annetaan uunihoitoa sen reilut puoli tuntia, tavoite on saada raaste hiukan ruskistumaan. Sinä aikana kypsyvät ne perunatkin.
Tässä on tietty grillaamiseen ja sen sellaiseen verrattuna sekin puoli, että koko homman voi tehdä valmiiksi jo viileämpään aikaan aamusta ja taas säästyi jokunen hikipisara myöhempään käyttöön.
***
Televisiokesän helmi liittyy tähän asiaan kuin itsestään.  Yle Teema pisti näyttäen Jaakko Kolmosen ja Veijo Vanamon kesäkokkailua noin 40 vuoden takaa. Mustavalkoisissa pätkissä tahti on kauniisti sanoen verkkainen,  jutustelu leppoisaa ja aineet yksinkertaisia.  Toisaalta  tehtävät ruoat ovat tämän päivän vakuumilihoihin tottuneesta silkkaa eksotiikkaa: munuaista hiilloksessa ja maksakuutioita kepinnokassa.   Vielä 70-luvulle tultaessa tunnettiin elukasta muitakin osia kuin filee ja paisti.
Moniko vaihtaisi Atrillinsa maksakuutioihin – ehkä sietäisi.
***
Siinä taas on kyse väärinymmärryksestä kun joku kauhisteli, että telkkarissa oli tehty herkkuja mädistä ja tuoreista vihanneksista.
***
Mitä tulee tähän tällaiseen kulttuurivaihtoon noin muuten, sitähän tietty pystyy harrastamaan säästä riippumatta.   Neliviikkoinen pätkä kielirajan tuolla puolen on sitä jo osaltaan.  Muutama kauppareissu Taalintehtaalle on sitten tietysti jo kuin käynti jossain espanjalaiskylän satamassa, mutta se jää kesäflunssaiselta huomaamatta:  kyse ei ole sen kummemmasta kuin että laiturilla seisoessa nokkaan tulee y hdestä suunnasta meren haju, toisesta dieselin ja kolmannesta valkosipulin. Täydestä menee.
Noin muuten aika lämpimiksi äityneessä säässä olisi jo pitänyt vaihtaa venekin nopeampaan, jo olisi mielinyt retkillä viilentyä.  Kajuutassa katon alta käsin ajellessa oli vielä siedettävää, auringon alla ei senkään vertaa.
Viidentoista solmun ajoviima ei ihan riitä.
***
Mitä tulee hengenkulttuuriin noin muuten, Ruotsissa tämä osataan.  Yksi saaga on tullut päätökseensä: Henning Mankellin Wallander- sarjan viimeinen teos piti lukea jo ennen juhannusta.
Kieltämättä, kieltämättä. Ei tämä sarjan paras kirja ollut, mutta sarjalle tärkeä päätös.
Se, miten hyvän hahmon kirjailija on luonut, selvisi oikeastaan vasta lukiessa. Enemmän kuin itse rikoksen selviäminen, tarinan edetessä alkoi kiinnostaa se, miten käy Wallanderin.  Hahmosta oli tullut tietyllä tavalla totta.   Samoin kävi joskus viimeisen Uuno Turhapuro-elokuvan kohdalla.  Jos taas James Bond iskettäisiin hengiltä, tuskin tuntuisi missään .
***
Jalkapallokisoista ei sen enempää kuin että kelpo kisat, vaikka loppuottelu vähän kampitteluksi menikin ja oma mielenkiinto vähän laski kun Englanti sähelsi pelinsä päätökseen ennen aikojaan.
Tällä tasolla peleistä ei kyllä saa tylsiä millään, vaikka sitäkin joku väittää. Suoranaisten läheltäpiti-tilanteiden lisäksi ihan järjenkäyttö on se, mitä tuli ihailtua: parhaimmat pelaajat laskevat peliä aika monta syöttöä eteenpäin.  Jos laskevat väärin, siinäpä sitten kotisohvalle kiroiltavaa.
***
Espanjan joukkueen tähtipelaajan uutta mallistoa odotellessa. Vielä tulee aika, jolloin on kysyntää David Villa-sukista.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20