Tähdellistä

Tervepä taas.
Toimituksen lounaissiiven teemaillassa hiukan kuntapolitiikkaa ja sitten jotain henkistäkin ja ruumiinrasitukset päälle. Kas tästä nyt sitten.
***
Aika hyvään saumaan osui tämä Ylen homoiltakin.
Seurakuntavaaleja viritellään ja tätä kirjoittaessa ohjelman jälkeen on jo kirkosta eronnut 20 000 ihmistä.
Hyvä kun puhutaan, mutta kyllä jälkimainingeissa osutaan ohikin maalin.
Ei tässä voi Päivi Räsäsen kommentteihin juuri yhtyä, mutta jollain muotoa harmittaa että samaan syssyyn kyllä leimataan koko kristillisdemokraattien porukka.  
Ei ehkä pitäisi, paikallistasolla senkin puoleen riveissä on tolkun ihmisiä ja hyviä ajatuksia.  
Tietysti näitä kytköksiä nähdään ihan missä halutaan.  Outoa, että  esimerkiksi vihreisiin ei kai ole tullut mitään jäsenryntäystä vaikka sikäläinen kansanedustaja Tynkkynen  oli mukana ja ihan eri mieltä kuin Räsänen. Luulisi sen sitten näille kirkostaeronneille kelpaavan.
Ei siinä,  aika vaikealta tuntuu uskoa että kirkkoa muutettaisiin muuten kuin jäsenenä olemalla.
Metkaa katsoa sekin, vieläkö joku ehtisi viritellä omasta asenteestaan vähemmistöihin liittyen liittyen ihan vaaliteeman tai –aseen.  Vai pistetäänkö ihan vaan iskien pöytään lupauksia mahtavista jäseneduista, tavoitteena joukkopaon jatkuminen, ja että katsotaan sitä asenneuudistusta sitten myöhemmin.
Pääasia, ettei vaalilause ole pelkkää yksisilmäistä suvaitsevaisuuden hokemista.  Kauhea käsite sekin, suvaitsevaisuus.  Ei mitään  typerää  tarvitse hyväksyä.
***
Sellainenkin telkkarimainos pyörii, jossa kehutaan hyvää hyvitystä vanhasta ulkotakista vaihdossa uuteen, ja vanha rotsi kai sitten lähetetään tarvitseville jonnekin vähän kauemmas.
Ei siinä, ettei käyttöä olisi lähempänäkin.
Olen tässä polkupyöräilyharrasteen ohessa tarkkaillut kanssakuntoilijoita ja päätynyt luokittelemaan kuntoliikkujat karkeasti kolmeen alalajiin; himohikoilijat, näyttäytyjät ja tavan turvenuijat.  Ulkoasu ja mittarit, joilla lenkin tehokkuutta mitataan, määräävät luokan.
Himohikoilijan tuntee viimeisen päälle vedetyistä varusteista: on Haltin kuoritakkia ja säämiskäistä pyöräilyhousua jolla pistetään vauhtia hiilikuitufillariin.  
Mittarit: sykemittarit ja gps- laite.
Näyttäytyjä piipahtaa kadulle vähintään yhtä kalliissa kamppeissa, sporttisuudesta ja vauhdista kyllä voi tinkiä. Nämä esiintyvät usein pareittain.
Mittarit: moniko silmäpari kääntyy katsomaan perään ja poskien pitäisi alkaa punoittaa.
Viimeisessä ryhmässä voin käyttää esimerkkinä itseäni. Varustelu alkaa koiransyömistä lenkkareista ja vuoden 1995 Peugeot-polkupyörästä.  Loput verhotaan tuulihousuihin ja hupparitakkiin.
Mittari ja tavoite: että takki peittäisi jonain päivänä koko mahan myös suorana seistessä.  
***
Eikä siihen tarvita toisaalta edes kuntoilua, että tarvetta takille jos toisellekin on.  Perjantaina tuli pyyhkäistyä saareen  pitkästä aikaa. Merellä viidentoista solmun vauhti, lokakuinen ilta ja vain kohtalainen luoteistuuli ovat sellainen yhdistelmä että kolmet kalsarit eivät ole liioittelua.
Yksinhän ei vesiliikenteessä vielä tähän aikaan vuodesta olla, veneliikenne oli – jos ei kesän veroista niin vilkasta kuitenkin. Oikein pistää ihmettelemään, mitä se väki miettii joka nostaa purkkinsa vedestä jo joskus elokuun lopussa.  
Ristiriitaistakin syysmökkeily tietty on. Toisaalta sitä on hyvin tyytyväinen kun pääsee  turvallisen matkan päähän  väkijoukoista ja kauppakeskuksista ja autoista. Toisaalta sitä on yhtä lailla tyytyväinen kun siinä kapeassa salmessa näkee hämärän keskeltä jostain loimottavan valon: tuolla ja tuollakin ollaan mökillä. Se lienee puhdasta iloa jonkun muun puolesta.
***
Ehkä koko käsite kesämökki pitäisi vaan muuttaa joksikin muuksi, kun sitä kerta voi kevät-, syys- ja talvimökkeilläkin.
Pistää pelottamaan, onko virkamieslähtöinen kapulasana kakkoskoti sittenkin aika osuva.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Torstaita vain kaikille. Toimituksen lounaiskulmassa ollaan tänään työmatkaliikenteessa ja vähän muussakin.
***
Viime viikolla postiin tulleista tiedotteista yhtä lukiessa ei tiennyt, olisiko alkanut huutonauraa vai mitä. Silmistä kumminkin repesi taas suonia.  Puhutaan nyt  mitä vaan kielen kehittymisestä, mutta joskus tulee mieleen,että onko pelkkä englanninkielisten sanojen käyttö jonkun asian kertomiseen vain  laiskuutta.

Pistivät nimittäin lähettäen Nissanilta tiedotteen uuden autokaupan avajaisista Helsingissä. 

Vaikutelmaksi  jäi, että  kouluenglannilla ei  kaupassa pärjää. Onhan tämä  nyt avautuva Juke Point tiedotteen mukaan ”täysin uudenlainen pop-up storen, showroomin ja tapahtumien yhdistelmä, jossa samasta yleisöstä ja lifestylestä kiinnostuneet brändit tekevät yhteistyötä.”


Siinä, missä ennen aikaan oli ideana saada asiakkaalle uusi kärry persien alle, ei siitä ole nyt niin väliksi.  Onneksi on myös sentään aika viihtyisä asunto meillä. Ei tarvitse vain ajantappomielessä lähteä autokauppaan luuhaamaan vaikka sekin kai olisi suotavaa.  Näet Juke Point  tiedotteen mukaan ”on elämyskeskus, josta auton voi myös ostaa. Paikka, jossa autobrändi tulee yleisönsä luo, eikä päinvastoin. JUKE POINT tarjoaa toimintaa ja ohjelmaa (brandertainment), kiinnostavia ihmisiä, infoa sekä inspiraatiota ja palvelua tasolla, johon multibrand dealership -maailmassa ei muuten pystytä. ”
Mikäpä siinä sitten.  Vasta viime riveillä selvisi, että mistään teollisen muotoilun huipusta ei nyt taida olla kyse. Tiedotteessa väitetään että tämä uutuusauto, Juke,  tulee muuttamaan kaupunkimaiseman.


No, samaa sanottiin 70-luvulla lähiörakentamisesta. 


Vanhan liiton miehet tietty tietävät että hauskin vehje kaupunkikuvan muuttamiseen on kauhakuormaaja.
***
Eipä siinä, tuo nyt on tuommoista sisäsiistiä ja määrämittaista yksilöllisyyttä jota nykyään harrastetaan.  Sille on helppo höröttää, kun tuli ajettua vilpittömästi alkukantaisen hauskaakin kärryä yhtenä päivänä.


Kävipä tässä niin, että vein yhden maasturinpennun huoltoon Turun suuntaan.  Korjaamolta piti saamani sijaisauto, ja maasturihuollossa sekin puoli tietty on tyylin mukaista. Ainoat oikeat maastoautot tehdään Englannissa ja Itävallassa.


No, kaikkialla ei  pelata jotain showroomia.   Sijaisautoa kysyessäni korjaamon omistaja pyyhkäisi kädet rasseliin, silmäsi pitkin pihaa ja   lampsi vanhan Land Roverin luo luo. Mies nosti sen  takakontista pari pakillista työkaluja halliin jemmaan ja tokaisi, että otapa vaikka tämä.
-    Krouvilta se vaan näyttää.


Vaikka ei se ole krouvia vaan asiaankuuluvaa, jos auto on varusteltu sen mukaan että sillä pääsee metsään ja takaisinkin: renkaat traktoriluokkaa, konehuoneesta katolle vedetty ilmanottotorvi, järeä vinssi keulalla, lisävaloja ja lommoja vähän joka kulmassa ja sen verran korkealla ohjaamon kynnys, että leninki on ainoa vaate joka siinä kiipeilyssä ei repeä.
Muuten työmatka oli lystiä:  vanha britti on etevä laite tielläkin ja oikein harmitti, että ei sattunut päivälle mitään maaseutukeikkoja.


Mitä taas tulee tuohon erottuvuuteen, niin pitääpä palata asiaan.  Nimittäin tuota lainapirssiä kyllä toljotettiin maantasalta monesta ns. yksilöllisestä sukkulasta vähintään kunnioittaen ellei peräti ihmetellen.


Pitääpä  nakittaa joku sellaiseen elämyskeskukseen hakemaan yksi Juke joskus ja ajaa sillä sama lenkki. Että vieläkö pyörivät päät.
***
Tämä jätevesiasetus se vaan jaksaa närästää.   Kaupungissa on totuttu viemärinkäytöstä joku lati maksamaan, vaan monessa torpassa harvamassa (taajaman vastakohta) ihmetellään kulunkeja kyllä. Että mitä tämä perin jokapäiväinen liemien lasku sitten jatkossa kustantaa. 


Nimenomaan sitä se ei enää tee, kun kuusenjuurella käynti kriminalisoidaan:  ei saa vaan ilmaiseksi kust antaa.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heippahan hei.  Toimituksen lounaisnurkassa kääritään hihat ja kalat mutta sanomalehtiä ei enää, kun kärpäsentappovehkeiden kysyntä näiltä helteiltä on ohi.
Vaan käydäänpä toimeen kumminkin.
***
Silakkamarkkinoita jo vietettiin Helsingissä ja parin viikon päästä sama tapahtuu Aurajoen rannassa.  
Tässäkin osaaminen löytyy lännestä, hankolaiset silakat olivat taas palkintosijoilla.

Ylipäätään tässä on jotain lämmittävää koko markkinaperinteessä.  Toisaalta ollaan kauhuissaan siitä että ei tee kala kauppansa, muu kuin kassilohi valmiina fileenä siis.  Vaan ainakin kiinnostusta mokomaan näyttäisi olevan, joskin ei jostain kuhasta tietty halpaa ihan äkkiä tulekaan.


Että pitäisikö sitä sitten vetää joku yhtäläisyysmerkki kauppapaikan ja kiinnostavan tavaran välille.  Ahdistavassa seitsemän hehtaarin Prismassa ihmisiä kiinnostaa megapussi läpinuijittua seitiä,  torilta tai markkinoilta taas voi ostaa jotain jonka vielä tuntee kalaksi.  Siellä ei ole kukkaronnyörikään ihan yhtä tiukassa.


Siitä tässä ei nyt osaa olla huolissaan, että tuoretta silakkaa ei markkinoilla myydä. Logistisesti homma lienee aika mahdoton. Pääasia, että saadaan pidettyä tie auki pöytiin tuolle maailman parhaalle kalalle.  
Jalosteista on helppo aloittaa.
***
Sitä paitsi ollaan näillä kalamarkkinoilla kumminkin jotenkin paikallisen ja pienen tuotannon äärellä, sellaisen mitä jossain ruokaohjelmassa ihailtaisiin silmin lasittunein.  
Toisessa reunassa esimerkiksi Tammisaaren perinteisillä markkinoilla on kyllä syysillan tunnelmaa ja myyjiä paljon.  
Hivenen vaan jää tyylipisteistä puuttumaan, kun samalla kentällä ovat koolla kaikki ammatikseen Suomea kiertävät laku-, paita- ja röhnäkauppiaat. Paikallinen tai edes uusimaalainen tuntuu jääneen vähemmistöön tai ainakin se pitää erikseen löytää.
***
Arvata saattoi, että kansanedustajien palkankorotuksista nousi haloo.
Eipä siinä, korotus onkin hurjanlainen vaikkei palkka yksityispuolen huippuhommiin verrattuna olekaan mitään. Eihän huippuhommista kyse olekaan.


Sekin teema on taas vedetty esiin, että koko porukkaa pitäisi vähentää. Siitä olen melkein kyllä eri mieltä: lisätä pitäisi, jos halutaan että homma sujuu edes kasiplussan arvoisesti.


Sattuipa silmääni näet parikin kansanedustajan päivästä kertovaa juttua hiljakkoin, ja kiirettähän siellä pukkaa jopa niin, että päivät ovat palaverista toiseen juoksemista, kokouksia jää kesken ja ruokapuolikin on enempi heikoissa kantimissa.  Paljonko väkeä tarvittaisiin siihen että  jokainen ehtisi edes istua kokouksensa loppuun, saati syventyä asioihin.  


Hinku tunkea vielä valtuustoihin ja mihinlie hallintoneuvostoihin on tietty aina siinä ahneuden rajoilla.
***
Sellainenkin asia kuin yhtenäiskulttuuri meillä oli, joskus 20 vuotta sitten tai niillä main.   Kahden telkkarikanavan ja yhtä monen radiokanavan aikaan kansalla  oli aika rajallinen määrä viihdettä yhdessä pällisteltäväksi.


No, sittemmin vaihtoehtoja on tullut mutta jostain kulmasta näyttää, että paluuta vanhaan olisi tapahtumassa.
Yle käynnisti Uusi päivä – nimisen draamasarjan maanantaina.  Taisi olla hesari, missä ohjelman tuottaja mietti, että ohjelmalla on edessään haaste:  pitää saada kaikenikäiset istahtamaan yhtä aikaa sohvalle ja vielä useamman kerran viikossa.
Siinä sitä tietty on fiilaamisen varaa. Kolme iltaa viikossa on aika paljon, kertaan nyt vielä voi vilpittömästi aikaa löytääkin.   


Mutta eihän tuossa mitään muuta merkillistä ole, tuota se oli töllönkatsominen vielä pitkälle 90-luvulla.


Jotenkin helppoa tuo mennyt aika tietty oli, tiesi suurin piirtein mitä katsottavaa tai kuultavaa milloinkin tulisi.  Nyt tarjontaa on niin paljon ettei sen rajoja viitsi opetella edes, kaikki päivittäin paisuvat Youtubet sun muut.  Kysymykseen, onko sitä tullut nähtyä se tai se, ei välttämättä tiedäkään vastata oikein.


Jos sitä vastoin joku vanhaan hyvään aikaan kysyi,  että oletkos nähnyt viimeisen Spede shown, saattoi aina vastata että toivottavasti.
***
Heip.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tervepä jälleen.
Toimituksen lounaiskulmassa ollaan tänään aika epäkeskustalaisia: luvassa jopa joitain muistikuvia  ja jotain keittiönpöydänkin äärestä.  Käydäänpä siis toimeen.
***
Sellainenkin haikea uutinen otti silmään hesarista, että Ylen kuunnelmasarja Knalli ja sateenvarjo päästetään ansaituille eläkepäiville.   Vuodenvaihteen jälkeen ei enää radiosta kuulla englantilaisten valtion virkamiesten kohelluksia.


Ansaituille eläkepäiville sikäli, että yleensä yli aikansa venyvät ohjelmat tuppaavat kulumaan loppuun.  Knallin uusimmatkin jaksot ovat olleet aivan hyviä, mutta yli 30 vuoteen tietty mahtuu jokunen toistunutkin vitsi.   Alkujaan sarja on brittiläistä perää ja britit jos ketkä ovat osanneet lopettaa sarjat ajoissa.


Siitä pitää Yleä kehaista, että ohjelma siirretään historiaan kun ydinryhmän alkuperäisistä näyttelijöistä on rivissä jokunenkin.  Tästä ohjelmasta ovat tehneet hyvän hyvät näyttelijät, vanhasta kaartista viimeisinä  mukana  ovat olleet mainiot Aila Svedberg ja  Pekka Autiovuori.    Suuri aukko ohjelmaan jäi Kauko Helovirran kuollessa vuonna 1997 ja vuonna 2001 eläkkeelle siirtyneen, osaston pyrkyrimäistä esimiestä Sir Henryä esittäneen Yrjö Järvisen mylvintää ei voi korvata kukaan.


Kyllä  tässä yhden sukupolven yksi tapa katkeaa. Itselle lauantai-iltapäivässä tullut Knalli ja sateenvarjo on ollut vähän kuin moderni versio ehtookelloista – ja Big Benin kellojen äänellä jaksot muuten alkavatkin. Nauhalle ja sittemmin levylle kopioituina jaksoja on tallessa toistasataa, ja noita on  tullut kuunneltua niin sairaspäivän ratoksi  kuin pitkillä automatkoillakin ja kuunnellaan varmaan jatkossakin.  


Vastaavaa kestohittiä tuskin tulee  mutta uutta kuunnelmasarjaa Knallin ja sateenvarjon tilalle  jutun mukaan on  tulossa.   Yhtä kaikki luvassa on siis edelleen oikeaa radio-ohjelmaa, sellaista jota pitää tosiaan kuunnella.   Ilonaihe sekin.
***
Puolituhmien brittijuttujen perään voidaan puhua rasvaisia.  
Jonkinmoinen rasvasota kytee, kun joku otti  puheeksi että vuosikausia parjatut kovat rasvat eivät olekaan se pahin tappaja.  Selustasta hyökkää  vielä hiilihydraattiuskovaisten porukka ja heitä vastaan taas iskee se jengi, joka muistelee että isoisä pelkällä perunalla, jauhokastikkeilla ja punaisella Nortilla satavuotiaaksi ja kuoli sittenkin bussin alle jäätyään.


Kohtuuden nimiin vannovat ovat tietty ihan varmasti oikeimmassa. Määrissä taas pysyy kohtuus samalla konstilla kuin ammattikeittiöissä, eli pitää budjetoida. Viidelle ihmiselle keitetään se kolme perunaa per nuppi ja enempää ei ole ostettukaan.  Täyteen sullotun kaapin ja heikon lihan yhdistelmä se pahin riskitekijä tässä hommassa taitaa olla.




***
Eipä tässä tietty mitään uutta ole. Selailin tuossa Jussi Talven ruokakirjaa vuodelta 1972.

Terveystietoisia on oltu jo silloin.  Tuttuun tapaan kirjassa varoitellaan lisäaineista, kaupan leivistä ja limsoista.   40 vuotta myöhemmin aiheena ovat E-koodit, kaupan leivät ja energiajuomat.  Kovin kauas ei ole päästy.
***
Viikon toinen ruoka-asia on sellainen iloinen asia kuin lihakeitto, joka ei pitkän kaavan mukaan tehtynä tarvitse juuri e-koodeja.   Vaiheessa yksi isketään uunissa pinnastaan tummiksi paahdetut metrin pätkä luullista naudankylkeä ja pilkottuja juureksia kymppilitran kattilaan, lasketaan päälle yli puoli padallista vettä , kourallinen merisuolaa ja puoli pivoa maustepippuria. 

Tämä keitos saakin hiljaa kiehua seuraavat kahdeksan tuntia. Puolessavälissä iltaa lisätään joukkoon toista kiloa naudanlapaa. Iltamyöhällä siivilöidään makunsa antaneet juurekset pois liemestä, renssataan kylkipaloista lihat liemeen, paloitellaan kypsynyt  lapa sekaan ja lisätään soppaan illan mittaan pilkottu toinen kierros juureksia ja perunat sekä saksitaan mukaan vielä kimppu persiljaa.  Niiden kypsymiseen ei sitten enää ihmeen kauan menekään.


Liemikuutiosta soppansa keittävälle voi vaan suositella: homma ei vaadi raketti-insinöörin taitoja kuten yltä huomataan, mutta maun ja tuoksun puolesta kyseessä on täysin eri kama.  Kympin kattilasta riittää pariksi päivää, ja tämä ei kun paranee lämmityskierroksilla jahka homma tehdään hellalla.  Mikronkäyttäjät tuomitaan Guantanamoon.
***
Sellaisen muusikon kuin Palefacen puuhat ilahduttavat.  Kaveri tekee jonkinmoista rap-musiikkia suomeksi ja nokkelasti sittenkin. Kielenkäytössä on jotain Helismaa-Leskis-Vainiomaista oivallusta tämän tästä.


Mutta sitä Fintelligentsiä ei saa päästää ainakaan risteilykeikoille, ne kaverit hukkuvat jos sattuu onnettomuus. Hitissään jannut laulavat olevansa messissä, mitä ikinä tapahtuukin.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Heipähän hei. Toimituksen lounaissiiven virtuaali – ja lähimatkailuosaston valitut palikat tässä taasen jakoon.
***
Tämä on tietty osaltaan valtavan kiinnostava homma, jotta mitä saadaan aikaan ahvenanmaalaisesta hylystä nostetuista maailman vanhimmista oluista.


Samasta paatistahan nostivat sukeltajat yhtä iäkästä samppanjaa, mutta se nyt on tuoreeltaankin lähinnä hapanta vissyä.


Tavan market-lagerien käyttäjää olut-asia sitä vastoin kiehtoo. Jossain  ihan hiljakkoin uumoiltiin, että pulloista saadaan vielä sen aikainen hiiva uudelleen kasvamaan, ja näin ehkä voidaan valmistaa toisintoa tuosta parisataa vuotta vanhasta juomasta.

Metkaa.  Ennestäänhän jo tiedettiin, että esimerkiksi keskiajalla juotiin olutta koko lailla määrättömästi.   Kiinteä ruoka oli suolaista ja olutta meni. Se oli myös ruoan jatke.  
Keskiajan ruoastahan ollaan aika hyvin perillä. Kirjoja asiasta on tehty enemmänkin kuin yksi ja kaksi ja jäljittely aika helppoa.  Juomapuolenkin suhteen sama olisi lystiä: saada tietää, mitä maistoi talonpoika 700 vuotta sitten tuopista hörpätessään.
***
Jännä  mahtoi toissa-aamu olla eräällekin kanadalaishepulle. Tämä Stephen Elop aloitti nimittäin tiistaina Nokian peräsimessä, ja antaahan katsoa miten äijän käy. 

Entisen kumitehtaan nykyisistä lonkeroista muut kuin leluosaston tuotteet ovat olleet viime aikoina kiintoisimpia:  Hai-saapasta saa taas ja Hakkapeliitta on hyvä talvirengas.  Merivettä ja autolla yli ajamisen kestävää puhelinta, jonka akku kestää kuusi viikkoa ja jonka voi ostaa 40 eurolla, ei vielä ole valikoimaan tullut.


Yhtä kaikki Ylen Läntisen aamuohjelmassa kerrottiin, että Elop aikoo asettua pääkaupunkiseudulle. Siinä sitten ounasteltiin, että olisiko kaverilla varaa ostaa jopa autonkuljettaja Räikkösen entinen luukku. Toimittaja arveli, että Nokian johdon palkoilla kyllä on mahdollisuuksia muuhunkin kuin punavuorelaiskaksioon.


Mene, ja tiedä.  Sikäli kun tässä ollaan hintatasosta perillä niin niihinkään ei ole varaa muulla kuin Nokian johdolla.
***
Elopin edeltäjä Kallasvuo pääsi tässä otsikoihin tietty lopputilinsä ansiosta kahdessakin mielessä. Työsuhteen loppuminen on asia ykkönen ja lopputilin suuruus, lehtitietojen mukaan reilu neljä miljoonaa, se toinen.

En ole oikein saanut selville, miten se neljä miljoonaa sitten tässäkin tapauksessa käyttöön tulee. Antaako vahtimestari Kallasvuon kouraan shekin tämän lähtiessä. Toimitetaanko hinta silkkana rahana vai saako vaan talousosasto ohjeet suorittaa maksu ja sen seurauksena Kallasvuo yhtenä aamuna pankkitiliään vilkaistessaan huomaakin yhtenä aamuna saldoa olevan joku miljoona enemmän kuin vielä eilen.
***
Mitä businekseen tulee, niin seurasinpa iltana eräänä tätä Diili- ohjelmaa televisiosta.


Siinähän Harry Harkimo hankkii itselleen toimitusjohtajaa Hankoon vireillä olevaan rakennusprojektiin.  Kilpailija kerrallaan tippuu pois rivistä.
Varmasti ohjelma on ihan soopaa kuten nämä tosi-teeveet yleensäkin.  Ruutuun leikataan pahimmat rähinät ja herra tietää miten käsikirjoitettuja nekin ovat.  Kieltämättä sillä on oma viihdearvonsa, kun Harkimo löylyttää näitä englanninkielisellä tittelillä siunattuja, läpisliipattuja kommunikaattori-hanuja kitarisat suorana.


Eipä siinä, Harkimoa itseään on pakko jostain kohtaa arvostaa.    Jotenkin öykkärimäisen Jokerit olisi voinut jättää pelastamatta, mutta muuten kuvaksi on jäänyt että lässyttämisen sijaan mies arvostaa sitä, että jotain tapahtuu. 


Saahan nähdä, miten sujuu hankolaisilta kiirehtiminen, jahka projekti niemellä joskus alkaa.

Tietty arvostuksen alku on jossain paljon kauempana.  Moniko Diilin katsojista on kuullut esimerkiksi Harkimon purjehtijanurasta: Whitbread –kisassa porukalla kahdesti ja lisäksi BOC- Challenge kisassa Harkimo purjehti maailman ympäri yksin ensimmäisenä suomalaisena.  Se jos mikä ei ole ihan jokapojan puuhaa.
***
Sellainenkin uutinen tuli maailmalta, että muotitalo IvanaHelsinki on joutunut pikku vaikeuksiin.


Juuri ennen talon esiintymistä muotinäytöksessä päätti Ivana Trump- niminen julkkiseukko haastaa rättifiman oikeuteen, koska tämä yritys rouvan mukaan käyttää hänen nimeään ilman lupaa.

Logiikka on tietty saumaton, sikäli että jos tällä kaavalla alkaa saada rahaa niin eiköhän panna toimeksi.  
Aloittaisiko tässä vaikka yhdestä kotimaisesta, keskiviikkoisin ilmestyvästä sarjakuvalehdestä jossa housuttomat ankat temmeltävät.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Tapaninpäivän rauhaa
  • Kuvaus: Perniön kirkonkylä uinuu tapaninpäivän illassa Joonas Aaltosen ottamassa kuvassa.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20