Tähdellistä

Tervepä terve. Toimituksen koilliskirpparin viikkolöydöt tehdään tässä seuraavaksi.
***
Teemaviikot tietävät paikkansa. Viime viikollahan vietettiin hävikkiviikkoa.

No, tästä on purnattu ennenkin, esimerkiksi siitä, miten surutta moni antaa heittää ruokaa pois buffet-ravintolassa. Fiksuus jää, kun on maksettu sapuskasta könttäsumma etukäteen.

Taannoin katkesi muutama suoni silmistä muun kertakäyttöajattelun kanssa. Sunnuntaina hajosi puhelimen suojakotelo: muovi murtui eikä laite pysy kuoressaan. Siispä tutkimaan mistä uuden saisi hankittua, ilman koteloa kun laite tärväytyy hetkessä.

Eipä tämä niin vain käy; useampi liike möi ei-oota. Sohvan toisesta päästä tiedotettiin, että voi olla, että noin vanhaan laitteeseen ei enää oikein saa kuoria.
Tässä kohdassa kiristyi pari valtasuontakin. Vekotin on nelivuotias ja toimii. Tämäkö nyt olisi niin vanha, että siihen ei suojusta saa. Ihan kuin kymmenvuotias perheauto, johon ei saa talvirenkaita.

Tässähän tulee vaikeus siitä, mihin suuntaan pitäisi kallistua. Toisaalta pitäisi lajtella muovia ja vastustaa litiumkaivoksia ja olla kestävä, toisaalta vahvana kaikuu sävel siitä ajatuksesta, että uuden puhelimen ostaminen ihan vaan ostamisen ilosta on ihan okei. Totta on, että monelle puhelin tuntuu olevan jo minuuden jatke, mutta joka ajassahan on hassutuksensa.

No, nettikaupoissa on kuorivalikoimaakin. Ehkä tämä on ikäpolviasiakin, kun etsiminen ja tilaaminen netistä ja noutaminen postista tuntuu työläämmältä kuin saman varusteen lunastaminen jostain kaupasta työmatkalla.

Tarinalla on onnellinen välitilinpäätös: lopulta kuoria löytyi erään kaupan varastosta ja liike sattuu vielä matkan varrelle. Sitä odotellessa löytyi maalarinteippiä. 30 sentillä tätä mainiota tuotetta kotelon sai harsittua kokoon. Koristeelliseksi ratkaisua ei voi sanoa, mutta arkisen puhelimen somistaminen nyt muutenkin on vähän kuin liimaisi siirtokuvia paistinpannuun.
***
Kestokina kellojen siirrosta on päättymässä sekin; mahdollista on, että kesä- ja talviajan välillä sukkuloinnista tulee loppu.

Riittääpä tuota kanniskelua silti. Jossain luki, että asuntoasioistaan huutia saanut kansanedustaja Toivola siirtää kirjansa Helsinkiin. Pihatyöosastomme suosittaa kottikärryä.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve. Toimituksen koilliskulman viikkokampanja julistetaan tässä seuraavaksi.
***
Sehän taas tulee tuo Nälkäpäivä. Siitä jotenkin viimeistään tietää syksyn alkaneen, kun näkee ruskaisena perjantaina töistä lähtiessään tonkat kadunkulmassa.

Keräyshän kokoaa varoja katastrofirahastoon, josta heltiää ensiapu esimerkiksi tulipalon uhreille. Paljolti en osaa moittia kampanjaa, vaikka moni on viime aikoina antanut koko punaiselle ristille kovaa kritiikkiä ja tässä hommassa menevät monesti iloisesti sekaisin puurot ja vellit.
Ja tämä jos mikä on sanontana tässä kohtaa sopiva. Jotenkin tuli tuossa nimittäin nostalginen olo, kun selailin vähän vanhoja kampanjamateriaaleja.

Nälkäpäivähän on tempaus, jonka 1980-luvun puolivälissä koulunsa aloittanut muistaa vanhastaan. Kolme vuosikymmentä sitten kerättiin rahoja ennen muuta Afrikkaan ja sen mukaista oli kuvastokin: epäselväksi ei ajan koululaisillekaan jäänyt, että Afrikan lapsilla on nälkä. Paljon muutakin saattoi puuttua. Kamalasta aiheesta tehtiin todella tyylikkäitä julisteita, kun asiaa jälkikäteen katsoo. Jos tällaisesta asiasta nyt saa ilakoida.

No, ulkomaille menee osa keräystuotosta ja näkyypä tämä vielä kuvastossakin. Silti materiaalia silmäillessä tuntumaksi jää silti, että painopiste on muuttunut: isosti näkyvät kuvissa kerääjät ja järjestön väki ja joskus joku julkkiskin, eivät vain he joille kerätään.

Yhtä lailla mielessä on se, että yhteiskunta otti aikoinaan osaa keräykseen Nälkäpäivä-vellin avulla. Koulussa pisteltiin yksi päivä velliä ja ilmeisesti päivän ruokabudjetista näin säästetty osa ohjattiin keräykseen.
Kun tässä nyt koulun kasvisruoka- ja puuropäivät ovat ilmeisesti mahdoton asia monelle nykyihmiselle, niin tekisi kyllä mieli haastaa joku muistamaan: purnattiinko vellipäivästä joskus vuonna 1987 yhtään, ainakaan vanhemmat. Kun itseään peilistä katsoo, voi huomata, että minkäänlaiseen nääntymiseen päivä velliä ei johtanut.
***
Kaiken kuivan jälkeen on saatu muuten sadettakin – juuri sitä, minkä puute aikanaan keräytti Afrikan lapsille ruokaa.

Tässä on muitakin puolia. Taannoin vanhassa talossa avasin hanan ja lasiin tuli aluksi ihan ruskeaa vettä.
Uskottava se on. Kosteaa on, jos vesikin ruostuu.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve. Toimituksen koilliskojun viikkokahvit ryystetään tässä seuraavaksi.
***
Ihastusta ja närkästystä herätti Suomen ja Ranskan presidenttien kahvittelu. Herrat olivat painaneet kauppatorille kahvikojulle. Tarina ei kerro, oliko kupissa Presidenttiä.

Yhtä kaikki joillekin tässä oli jotain liian tavallista: soraääniä kuului muutamastakin suusta.
Vaan minusta tuo oli oiva paussi. Uutisten perusteella tässä kuitenkin kaveruksia ollaan kansat keskenään, ja kuka sitä kamuilleen asetteja ja serviettejä kattaa.
***
On siis voimissaan perinne, jossa ajatellaan ensiksi, että mitähän muut meistä ajattelevat. Tämä kieltämättä nousee pintaan joskus tilanteissa, joissa ei arvaisikaan.

Selitän. Taannoin tuli kuljettua kaupungin nurmikkokaistaleella. Minä tässä, loppuperhe tuossa ja parin metrin päässä joku mies kahden lapsensa kanssa.
Kohta kuului huuto, mies hyppäsi metrin ilmaan ja lähti lapsineen karkuun. Juoksun seasta saattoi erottaa sanat ”ampiaisia”. Niin olikin. Ensiäimistyksen jälkeen oli aikaa havahtua siihen, mitä mies oli pelästynyt niin että silmälasitkin jäivät nurmikolle. Maassa olevasta kolosta tuli ampiaisia mustana nauhana kuin sarjakuvissa ikään.
Varmasti arvaatte, kenet ampparit ottivat seuraavaksi maalikseen.

En olisi uskonut, että näillä koivilla menee kaksisataa metriä kansalliseen huippuaikaan ja samalla ampiaisia huitoen. Neljännesmailin kohdalla ampiaisten mielenkiinto onneksi loppui. Jotain piirrosfilmeistä tuttua on siinäkin: kummasti lisää vauhtia, kun ampiainen pistää takamuksiin tai sinnepäin. Nyt osumia kirjattiin kolme. Jossain muissa urheilupiireissä on vauhtia saatu toisenlaisella pistoksella.

Ja sitten se muiden miettiminen. Ihan kuin karkuun kirmatessa ei olisi ollut tarpeeksi miettimistä muutenkin, niin kaiken keskellä sitä huomasi pohtivansa, että tämäkin on muuten varmaan sivullisten silmään ihan kuin vanhoissa akuankoissa.
***
Monenlaisia pulmia on. Tässä eräänä päivänä kadunkulmassa näin jonkun uskonnollisen lahkon palvelupisteen. Siinä oli kaksi naista ja ständi, jossa teksti ”Miten saavuttaa perheonni?”

Toivottavasti joku vielä pysähtyy ja kertoo sen heille.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve. Toimituksen koillissohvan nurkan viikkotorkkumiset tässä seuraavaksi.
***
Televisiota paljon moititaan, mutta en minä ymmärrä miksi. Nytkin luvattiin, että se on sitten Cheekin viimeinen keikka joka lauantaina tulee.

No, oltiin miekkosesta mitä mieltä vaan, tuommoisen hullunkurisen ilmiön loppuhuipennuksen näyttäminen oli kanavalta oivaa ajattelua.

Tähän aikaan vuodesta telkkarin merkitys alkaa korostua. Mitä pimeämpää ja märempää ulkona on, sen tärkeämpää on, että ruudussa olisi hyvää ja uutta katsottavaa.
Määristä ei jää kiinni: jokaisena arki-iltanakin elokuvia tulee meillä kotona näkyviltä kanavilta likemmäs kymmenen. Kesäaikaan tarjonta ainakin kaupallisella puolella muuten on vähän ankeaa: uusintana pyörivät tositv-hutut, jotka on kertakatselulla jo pureskeltu. Kolmas esitys samaa Sukulan kuppilankunnostusta on paljon. Yksin kotona -elokuva on näytetty tänä vuonna neljä kertaa.

Ei pidä ymmärtää väärin; seassa on paljon hyvää, mutta sen seulominen viidentoista jokailtaisen Simpsonit- jakson seasta tuntuu joskus työläältä.

Nyt tulee joku ja kysyy, että kuka katsoo televisiota, kun on suoratoistopalvelut ja muut.
Minä esimerkiksi. Kun sohvalle saa kellistyä, ei jaksaisi räplätä älylaitteita tai valikoida enempää. Toive on, että ruudun takana mietittäisiin samoin kuin paremmassa ravintolassa: että keittiössä suunniteltaisiin kaikella ammattitaidolla asiakkaalle menu, jossa voi olla mukana yllättäviäkin osasia ja jotain lähtökohtaisen outoakin, mutta joka onkin kokonaisuutena maittava kokemus ja jää mieleen. Rahoituspohjalla on varmaan tekoa sen kanssa, että jossain firmassa ollaan lähempänä tätä kuin toisissa ei.

Suoratoistopalvelujen tai uusintojen varaan jättäytyminen on vähän kuin tyytyisi pitsaan omavalintaisin täyttein nyt ja aina. Että pelkkää helppoa lempparia olla pitää. Telkkari on sellaiseen liian hieno väline.
***
Toisaalta nettipalveluissa on puolensa. Vastikään tuli katsottua Areenasta ties monettako kertaa läpi Sisko ja sen veli, mikä on malli kestävästä sarjasta. Ensikierrokset sitä katsoo komediana, nyt traagisena pakettina, vaikka dialogi hillittömän hauskaa onkin. Avausjaksossa kuolee isä, myöhemmissä veli on häntäheikki pummi ja viimeisessä jaksossa perheväkivalta leijuu ilmassa. Pientä Jami-poikaa käy oikein sääliksi.

Kaiken päällä on silti opetus siitä, että välillä nokkapokkaakin harjoittavat sisarukset ovat silti toistensa parhaat ymmärtäjät ja tukijat.
***
Paljon kohkatusta armeijan kasvisruokakokeilusta ei sen enempää kuin että antaa palaa vaan. Jos kasvisruoasta jää heti nälkä, se on ehkä laitettu väärään paikkaan eikä suuhun. Puolustusministerikin veti herneen nenäänsä.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve. Toimituksen koillispoliisin viikkohälytykset kuitataan tässä seuraavaksi.
***
Kaikenmoiset asiat sitä yhdistyvät, niin kuin eräs kesäuutinen ja matkasimulaattori, ihan noin vaan lauantai-illassa.

Selitän. Moni tuttava tuntuu suunnanneen viime aikoina matkalle Norjaan. Etenkin Lofootit tuntuvat olevan suosiossa. Ja mikä ihme tämä on: harmaankarunkaunis seutu kiehtoo itseäkin. Knalli ja sateenvarjo- kuunnelmasarjan ulkoa osaavana olen herkutellut myös ajatuksella Ulko-Hebrideistä, joilla niin ikään riittänee nummimaisemaa, kiviaitoja, merituulta ja siellä täällä parveilevia lammaslaumoja.
Paitsi että alkuun pääsee jo kotoisessa saaristossa. Riittää tuulta ja lampaita.

Taannoin lauantaiajelu vei kohti Nauvoa. Eläinten jumalat olivat suosiollisia sikäli, että vältettiin lampaiden ja ison kissan törmäys. Jälkimmäinen on auton kutsumanimi, ensin mainitut päivystivät 20 yksilön voimin keskellä maantietä erään mutkan jälkeen. Hoksottimet toimivat kerrankin sen verran, että osumilta vältyttiin.

Mikä siinä auttoi muu kuin yrittää ensin ratkaista tilanne itse. Auto penkalle ja lampaita hätistelemään. Paha vaan, että eläimet tästä tai muustakaan viis veisasivat. Samalla kun kanssaseurue jatkoi hätistämistä, soitti yksi hätäkeskukseen.
Ja siinä tuli mieleen lukemani uutinen, jonka mukaan helteillä väki soitteli hätänumeroon milloin mistäkin pikkuasiasta. Jännästi tuommoinen jää takaraivoon ja alkaa miettiä itsekin, että onko tämä asia hätäkeskukseen kilauttamisen väärti – niin kuin nyt parikymmentä lammasta.

Soitinpa kuitenkin, harvoinhan sitä saa esittää huolensa siitä että täällä voi kohta sattua lammaskolari. Jo ajatus kuulostaa Monty Pythonista lainatulta. Päivystäjä lupasi pistää tietoa eteenpäin ja kohta paikalle matkasi hätiin pari lähistön asukasta, jotka tiesivät hyvin, mistä lauma on karussa. Paluumatkalla mokomista näkyi enää muisto papanoina tien pinnalla, joten turvaan ne oli saatu.

Ilmeisesti lampaankarkottamisen taidossa vielä on harjoittamisen varaa omalla kohdalla. Kaikkiruokaisten vuohien kanssa olisi joukkojensiirto kai helpompaa; sen kun ripustaisi pyykkinarun jonnekin, niin eivätkö ne kohta tulisi appeelle.

Laulamalla olisi voinut koettaa lampaita pelotella jos kohta kovemmalla hevirokilla ehkä ei kannata. Ainakaan sellaisella kappaleella, jossa rumpukomppi menee että tuku tuku.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivätNew
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20