Heipähän hei.
Toimituksen lounaiskulmassa luodaan höttöä pois kulkuteiltä.
Aloitetaan viskominen.
***
Sitä tässä vaan, että kannattaa varmaan alkaa laahustaa kohta kioskille päin.  Voi nimittäin olla lyhyttä pidemmät jonot lauantaina, kun kaikkien aikojen lottopotti arvotaan.  Pistävät jakoon siinä seitsemän miljoonaa, mikä tietysti on melko paljon rahaa.
Ajatusleikkivä sivupersoonani ynnäili kahvipaussin ratoksi,  paljonko rahaa se ihan vakavissaan puhuen on, jos mittayksikkönä on vanha tuttu kassillinen.
Otetaanpa keskivertoseteli eli parikymppinen. Tarkin tieto, minkä löysin, kertoo että yhden paksuus on 0,1 milliä.  Kymmenen rahaa tekisi jo millin pinon jolla on hintaa 200 euroa. Sata kappaletta on sentin nippu  ja 2000 e. Tuhannella rahalla, 20 000 euron läjällä, on korkeutta jo desimetri ja 200 000 euroa kaksikymppisinä tekisi ehkä jo metrin pinon.  Olisiko siinä sellainen summa, että menee vielä marketin kassiin liikaa sullomatta.
Sitten ei puutu enää kuin loput.  Miljoona tulee täyteen tietty viidestä metrin pinosta ja se kertaa seitsemän tekisi jo 35 metriä, eikö.
Saattaisi mennä ensimmäiset sileät setelit ihan salkunkantajien palkkoihin.  
No, toisaalta euron kolikoina koko läjä painaisi äkkiä laskien rapiat 52 tonnia.
Että  kyllä minä taidan tyytyä paperirahaan.
***
Noin arvollisesti summa tietysti on julma.
Yritin kävelylenkin ratoksi sunnuntaina miettiä, millainen lovi voittopottiin tulisi kaikesta tarttistehdä- osaston puuhastelusta.  Siinä  sitä tuli ajatuksissa ostettua niin kesäautolle tallipaikkaa kuin korjautettua polkupyörää.  Lisäksi pistin mielessäni lähipiirillekin vähän pahanpäivänvaraa ja mökillekin taisin tilata pari mottia klapia sillä aikaa poltettavaksi,  kun  itse tehdyt kuivuvat.
Ja miten kävi? Hyvä kun sai puolta miljoonaa menemään kaiken asunnonostelun jälkeenkään.
Entä sitten se loppusumma, mikä vielä jäi käyttämättä.
No, jotenkin sitä aina toivoo, että jos seitsemän oikein joskus kohdalle kosahtaisi, niin sitä osaisi jatkaa tallustamistaan enempiä ökyilemättä.    
Vaan pistetäänpä se kuukausibudjetista usein puuttuva  parisataa nokkiin joka kuun tulopuolelle tästä hamaan 80 vuoden ikään asti.  Kaikkiaan tällä pelin kuluu alle puolitoistasataa tuhatta.  Vielä on siinä kuusi  ja puoli miljoonaa seitsemän miljoonan voitosta polttamatta.
Autokauppaanhan moni kiirehtii, jahka arpa onnen suo. Ei auta sekään tähän.  Viiden vuoden välein 30 000 euron auton loppuiän ajan uuteen vaihtamalla ei pala ihmeitä. (Tuolla hinnalla saa sen verran elämää nähneen  nelivedon, että siihen raaskii kiivetä savisillakin saappailla).
Vielä on tähteellä herra ties miten. Ruoat ja sähköt ja muut pakolliset ostaisi töistä saadulla palkalla kuten nykyäänkin ja jotenkin tässä hiipii mieleen, että mahtaisiko tuo voittopotti kiivaastikaan kulua.
En näet epäile, etteikö sitä tulisi oltua tasan yhtä saita kuin nykyäänkin kaupassa, kun miettii että tohtiiko  ostaa samaan koriin sekä juustoa että metwurstia.
Onhan nimittäin niin, että summa on käsittämätön.  Mietitäänpä vaan kuntapäättäjiä,  jotka  veivaavat eestaas jostain  kaupungin rantasaunan remontista, kun sen hinta on  muutama kymppitonni eli ihan ymmärrettävä summa.  Sitä vastoin miljoonien rahat milloin mihinkin soljuvat yleensä eteenpäin nuijan kopautuksella.
Tottahan kirjoitetussa tekstissä 35 000 näyttääkin  isommalta kuin 6,2.
Että eiköhän se sama vänkääminen jatkuisi, jos vaikka seitsemän oikein kosahtaisi kohdalle. Ei voi ostaa tuoremehua jos piti ostaa tärkeämpää pesuainetta! Loppuu rahna!
***
Tietty oikotietä onneen on monenlaista.
Sunnuntaina alkoi tämä X-Factor –laulukisa telkkarista,ja katsoahan tuo piti.
Ei siinä ole enää kauhistelun aihetta, että joku ohjelma perustuu yrittäjien nöyryytykseen, se menee jo rutiinilla.  
Sekään ei oikeastaan ihmetytä, miten pahasti venähtänyt minäkuva monella laulunluikauttajalla oli. Tyrmäys omalle, surkealle lauluesitykselle sai aikaan pahimmillaan melkoista haistattelua.
Enempikin ohjelma ilahdutti. Yrittäjien joukossa oli nimittäin lauluyhtye, mikä nykäisi komean perinnetietoisesti mutta sopivan kieli poskella version tutusta Liisan koira- rockviisusta.
Tottahan sitä kitaranvarteen tartutaan vähän joka kellarissa, mutta erottuako joukosta? No sitten pitää olla porukka nuoria sällejä, jotka treenaavat syksyn ajan stemmalaulua ja ihan vapaaehtoisesti.
Asennetta ja yritystä, sano.
***
Niin kuin tässä keskustan puheenjohtajapelissäkin, mainetta ja kunniaa joko hommaa hakemalla tai sitten sillä, että on mieluummin kotona lasten kanssa.
Jokainenhan jo tiesi, mitä miettii pesunkestävä poliitikko tullessaan huterannäköiselle köysisillalle?
– Kannattaakohan tuo silta minua.
***
Heip.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.