Heipä hei. Toimituksen etelän ja lännen välinen savuton osasto on valmistellut viikkoannoksensa.  Tästä lähtee.
***
Entäs tämä Kööpenhaminan ilmastokokous.  Unohdetaanpa nyt se, että muutama tuhat kokousvierasta tarkoittaa samalla aika montaa lentokonelentoa ja numeron 54 hiilijalanjälkeä ja näin.
Tämä ympäristöministeri Lehtomäki otti varsin hyvin asiaan kantaa Hesarissa.  Hänen mielestään on sääli, jos Tanskassa joudutaankin tekemään kaksi sopimusta, mikäli yhteisistä tavoitteista ei saada sovittua.
Ymmärrän mainiosti. Kantava idea taisi olla, että nyt ihan yhtä rintaa pistetään tavoitteet lukkoon ja aletaan touhuta sen mukaan, että josko päästötaso tästä joskus laskisikin.  Ja ei:  sitten jotkut turjakkeet kuten yhdysvaltalaiset ovat niin avuttomia, että niille pitää laatia joku erillinen paperi omine ehtoineen.
Sovittaisiinko ensi kerralla, että jos ei aikomustakan ole pistää kovaa kovaa vastaan, niin säästetään sitten suosiolla näissäkin kokouspullissa ja –kerosiineissa ja pysytään kotona.
***
Eipä siinä mitään, jos ei mustaa valkoiselle ihan halutusti saada, sanamuodoista sitten vaan pitää sopia.  Lehtomäki mainitsi jutussa tämän toisenlaisen sopimuksen koskettavan ehkä Yhdysvaltoja ja kehitysmaita.
Sikäli kun minulta kysytään, kehitysmaan vastakohta on tällainen maa jossa on paukkuja pistää myös ympäristöasioihin.
Lehtomäen lausuntoon voidaankin kätevästi lisätä vain yksi sana ja ollaan taas raiteilla. Siis ”...ja muita kehitysmaita”.
***
Kielenkäyttöhän näin muutenkin on tämän tästä puheena.   Lounaissuomalais-hämäläisessä perheessä kieli aiheuttaa tietty omat koukeronsa, kun omat omituiset sanansa joutuu joskus pikauusimaan yleiskielellä, jos haluaa ettei tieto jää matkalle.
Jossain lehdessä kyllä rohkaistiin, että kielellä pitää leikkiä.
Minä olen eri mieltä. Ruoalla leikkiminen on vähän niinjanäin.
Mikä tässä varsinaisesti otti eräänä päivänä silmääni, on se, että hienoja sanoja on viljelty kuusi vuosikymmentäkin sitten.   
Luinpa arkistossa vanhoja lehtiä, ja huomasin että  muun muassa vuoden 1949 Perniönseudun Lehdessä mainosti Perniön Osuuskassa.  Ilmoituksen mukaan Osuuskassan pääkonttori on ollut Kirkonkylässä ja sittenpä on lisäksi ollut Ylikulmalla ja Asemaseudulla – ta daa- asioimistot!
Niin, että puhukaa te vaan haarakonttoreista tai muusta, asioimisto sen olla pitää.
***
Vanhassa on muutenkin joskus vara parempi.
Tämä tuli mieleen sunnuntaina alkaneesta Savuna ilmaan-  sarjasta.  Alkutilanne oli lupaava, kun kehuttiin, että luvassa on vallan kotimaista, uutta jännityssarjaa ja vielä jonnekin maalle sijoittuvaa.   
Mene, tiedä, mutta kauheasti siinä ainakin on kaikkea.  Sarjassa kyläkauppias alkaa selvittää, mihin katoaa pankinjohtaja joka ei anna lainaa toraisen perheen pyörittämälle kalansavustusfirmalle. Kun ekan parin tunnin aikana samaan soppaan on jo lisätty outoja poliiseja, muistumia menneisyydestä ja monenlaista supatusta, niin ei ihme jos välillä tuntuu tulevan kiire.
Iso plussa kyllä siitä, etteivät  näyttelijät ole niitä läpitutuimpia, ja henkilöitä ei ole ihan tolkuttomasti.
Ismo Sajakorven 80-luvun lopussa ohjaaman Painajainen –jännärisarjan kanssa tällä tietysti ei ole mitään jakoa, mutta melkoisen kikkailematon homma yhtä kaikki.
***
Sopuisan kylmää tuntuu piisaavan.   
Tässä nyt ei ole mitään perää, että pakkasrintama olisi saanut muutaman mukavuudenhaluisen jäämään töistä kotiin, olivat syyt nyt miten hyväksyttäviä tahansa.  
Kuten nämä käyttämättömät sairaslomat.
***
Heip.
aku.poutanen
@pernionseudunlehti.fi