Tervepä terve.  Toimituksen koillisgallerian viikkokilvet kiillotetaan tässä seuraavaksi.
***
Kohta jo maassa rauha ja hyvä tahto, jopa lehtien palstoilla. 
Näyttelijä ja kansanedustaja Petelius julkisti anteeksipyynnön, jossa pahoittelee takavuosien saamelaissketsejään. Ehkä pahoittelu oli vilpitön tai askel sillä pienimmän riesan tiellä, mutta otetaan se vastaan kuitenkin. 

Toki jostain mönki esiin se joukkio, joka koki ihmetellä,  että eikö mistään saa enää sanoa mitään. Saa toki, olkaa huoletta. Toisaalta ihan kaikkea ei tarvitse sanoa tai vähintään kannattaa katsoa, missä mitäkin suustaan päästää.   Ja pienempien kiusaaminen on rumaa aina. 

Enempi ilmassa taisi jossain porukassa olla pettymystä siitä, että ei se hassu kaveri ollutkaan  esipilkkaaja.  Ja antaa sen porukan pettyä vaan.

Käyköön tämä viihteentekijöille muuten kertauksena siitä, että huonon maun viljely edellyttää oikein hyvää makua.

Joku jo ehti ihmetellä sitäkin, että näinkö tässä seuraa vanhojen asioiden pahoittelun suma. Toivottavasti ei, se tie on päättymätön.  Punastellahan voi jo, jos miettii omia sanomisiaan vaikka vaan tältä viikolta. 

Ei sillä, ettei tässä tulisi mieleen muutama tämän päivän ohjelma, joiden tekemistä olisi hyvä pahoitella ihan koko tuotantokauden mitalta ja jo etukäteen.
***
Sen verran pitää lainata muita, että Hesarissa oli ansiokas juttu heijastimien käytöstä.  Sen mukaan moni jättää heijastimen käyttämättä, koska varuste on ruma ja epäkäytännöllinen.  Ja sillä se oikeastaan tämän syksyn huumoripajatso tyhjennettiinkin.

Noin muuten on sanottava, että tällä menolla siirtoelinpulaa ei tule, kun moni oikein hinkuaa auton alle jäämistä. Sen verran runsaat näkyvät olevan heijastimettomien joukot.

Tai siis itse asiassa eivät näy. 

***
Kielileike on herkku voileipäpöydässä, mutta on porissut kielisoppakin. Lihajalosteista tuttu Pouttu sai noottia käytettyään kasvistuotteissaan sanaa kasviliha.

Tässä on helppo seistä kahden vaiheilla.  Kasvispullassa tai -pihvissä tai muussa ei ole vikaa, mutta en minä lihaa änkeäisi nimeen, vaikka lihan tapaan käytettävästi tavarasta olisi kyse. Jos reilusti uusi tuote on, niin miksi ei reilusti uusi nimi.

Toisaalta jollain on houkuteltava. Taannoin törmäsin eräässäkin lounaspaikassa huoleen siitä, että kalapäivä on asiakaskatopäivä. Osa väestä mieluummin ajelee varta vasten vartin päähän lihatuotetiskille kuin syö kalaa lähellä.  
Tämä asia lisätään listalleni ”Yli hilseen menevät asiat”, jolla muuten on pituutta.  Lounaspaikkoihin liittyen sillä ovat muun muassa kansien nostelijat, jotka käyvät tarkastamassa valikoiman ja poistuvat sitten nyrpeinä sämpyläostoksille. 
Yhtä kaikki urakka kasvistuotteiden kanssa ei voi olla helppo, jos eväkkäätkin kierretään.

Noin muuten kasvikunnan ja lihapuolen yhdistelmä meidän alalla on vanhastaan tuttu. Hyvän päivän lounaaksi on tavattu toimituksissa syödä tietysti lehtipihvit.
***
Heip.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.