Tervepä terve. Toimituksen koillissalin viikkovalvojaiset vietetään tässä seuraavaksi.
***
Keittiöpsykologeilla oli tekemistä sunnuntaina. Presidentinvaalien vaalivalvojaisissahan tuloksessa ei ollut pitkään jännäämistä, mutta muussa toki. Silmät puhuivat ja katseet kertoivat kuin iskelmässä konsanaan.

Jos kesäteatteriin kaivataan vielä sanattoman viestinnän taitajaa, ottaisin itse ehkä yhteyttä tähän Vanhaseen. Sen verran suurta helpotusta miehen olemus kieli kotisohvalle asti, kun oli varmaa, että toreilla hytiseminen loppuu hetkeksi tähän.

Muutenhan vaali-ilta televisiossa oli kuin aikamatka vuosikymmenien taa; lopputulos melkein Kekkosen ajan luvuin, Väyrynen jossain kohdassa ruutua eikä tarvitse olla väritelevisiota. Riittää, kun ruutu toistaa mustanpuhuvia ilmeitä.

Osaksihan sunnuntaissa tosin taas tuoksahti se henkilöpalvonta, josta tulee näppylöitä. Varsin ei haittaa, jos joku musikantti tai leffatähti on idoli, mutta kun hurraukset ja ihastuneet katseet saa osakseen poliitikko, se jotenkin huolestuttaa.

Sivuttiinpa tuossa vaalien loppumetreillä myös kaupungistumiskehitystä ja sitä, onko koko maa pidettävä asuttuna.
Kysymys lienee ikuisensorttinen. Voidaan toki yrittää pitää, ei sillä. Mutta entä jos se ei pysy.
***
Vaalivakiohan on se, että hyvästä tuloksesta kiitellään, vaikka ääniä olisi tullut kourallinen.
Katteettomassa kehumisessa on se riski, että menevät sekaisin Putous ja valvojaiset. Ruudun kulmassa lukee, että suora lähetys ja kuvassa puhutaan jotain ihan tästä maailmasta irrallista.

No, valinta on tehty. Jatkuvuutta haluttiin, eikä sillä: kuusi vuotta varmasti antaa tiettyä pääomaa homman hoitamiseen.
Presidentin yhdeksi vahvuudeksi on mainittu kontaktit sinne ja tänne, ja monella muullakin alalla on tiemmä etu, että on hyvä verkosto.

Nousiaisissa on kohta peräti kloorattu sellainen.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20