Jaaha, ja hei vain.
Toimituksen lounaisen kotimaanmatkailuosaston  laarista kaivetaan tänään pannulle tuota  maantiedettä jonkun verran. 
Asiaan siis.
***
Ensin kohti Tammerkoskea.

Aamulehti kertoi maanantaina, että Tampere ottaa hyvänsorttisen askeleen taaksepäin: kouluissa syödään vastedes valmiiksikuorittujen kumipottujen sijaan jälleen kuoriperunoita. 

No, tästä asiasta ei voi sanoa kuin että kiitos ja ylistys. Loppui sekin tenavien pitäminen toistaitoisina.
En nimittäin usko, että muksut olisivat yhtään sen hölmömpiä kuin me  alakouluiässä reilut 20 vuotta sitten.  Kuorimme perunat  ihan itse, eikä siihen sen vertaa aikaa mennyt että kukaan olisi nälkään kuollut.  Jos en väärin muista, yksi ajatus oli, että viimeistään koulussa opittaisiin tämä perunankuorinnan taito. 

Aamulehden haastattelema Tampereen Aterian tuotekehittäjä Eeva Teuho kertoo jutussa, että  kuoriperunoita on jopa toivottu, kun oppilaat ovat tympääntyneet valmiiksikuorittujen vaihtelevaan laatuun.

Tamperelaislapsille pisteet tästä huomiosta, että toden totta: ruoan suhteen vaivattomin ei likikään aina ole parasta, eikä perunankuorinta sitä paitsi ole mikään vaiva.

Eeva Teuho huomauttaa, että perunat sellaisenaan keittämällä laatu pysyy parempana ja kaupungin perunoista maksama hintakin vähän halvempana.

Ensimmäinen ei yllätä yhtään, ja kun miettii montako työvaihetta jää välistä pois, ei välttämättä toinenkaan.
***
Viikonloppuna tuli tempaistua jokakesäinen parin päivän keikaus Mikkelin seudulle.

Jonkinmoisesta istumasuoritteesta voidaan puhua: mittariin tuli liki 800 kilometriä lisää, mikä tietää sitä että matkalle mahtui aika monta kuntaa ja maakuntaa. 
Paluumatka oli osoitus siitä, miten helppoa tämä tällainen elämysmatkailu on.  Juttua riitti autossa sen verran, että en hoksannut kääntyä jossain Taavetin tienoilla oikealle. Jossain kohdassa tuli vastaan kyltti ”Lappeenranta 30 km”, mistä tietysti syntyi ajatus, että kai se sielläkin olisi hyvä kerran vuosikymmeneen piipahtaa.

Kulttuurierot ovat jonkinmoiset.  Itärajan läheisyydessä ollaan Lappeenrannassa jo sen verran vahvasti, että aika moni  teksti  on myös venäjäksi, ja itäkilpistä autoa tulee vastaan tämän tästä.

Tietysti siinä on jo ihan sulatusuunin meininkiä, kun istuu Suomessa syömässä italialaista pizzaa ravintolassa, minkä mainoskyltti on silkkaa venättä ja puljun omistaja  on kotoisin Lähi-idästä.
***
Joku tolkku siinäkin varmaan on, että  samalla kun pääkaupunkiseudulla leikitään kaupungin rakentamista, muutaman tunnin matkan päässä näyttäisi edelleen elävän se sama Suomi, jota joku luulee säilötyn vain vanhoihin valokuviin ja Kaurismäen elokuviin.  
Melkein pahinta on se, että kovin kauas Helsingistä ei tarvitse ajaa, kun asumiseen käytössä oleva tila per perhe on jopa ylimielisen laaja, ja kuin sattumalta Hesarin pääkirjoituksessa viikonloppuna paruttiinkin siitä, että kaupunki antaa asumisväljyyden aina vain kutistua. 
***
Kierros päätetään maan vanhimpaan ja etelä-eurooppalaisimpaan kaupunkiin, missä Suomen naisjalkapalloilijat kohtaavat tänään Englannin.

Meni se peli miten vaan, lähetän sille porukalle taas kerran terveisiä.  Naisten pelistä jotenkin paistaa läpi sellainen riemu,  että otsasuonet pullistellen tappiota välttelevien miesjoukkueiden otteista ei juuri koskaan.

Silti olisi väärin puhua, että kyseessä on pelkkä pelailu.  Harvemmin urheilu kiinnostaa siltä kantilta, että miten Suomi menestyy, mutta tämän illan pelistä toivon voittoa. Siinä olisi ukoilla mietittävää, että miten kaataa Englanti omissa mittelöissä.
***
Mutta eipä enempää liikunta-asioita tähän hätään.

Tiedättehän, miten todelliset urheilun ystävät merkitsevät muistiin tilastoja?
Tietysti urheiluruutuvihkoon.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.