Tervepä terve. Toimituksen koillisahjon viikkotaokset tehdään tässä seuraavaksi.
***
Kaikelle on teemapäivänsä. Tiistaina esimerkiksi vietettiin hyvän kahvin päivää.
Eikä sillä, ettei kaikenlaisia kahveja voisi juhlia. Toimituksen kahvi otetaan aiheeksi siinä vaiheessa, kun joku perustaa kansallisen tervanpolttopäivän.
***
Juomisesta ei enempää kuin että moneen on antanut aiheen sekin. Puskahuumoriin tai mustempaan, tilastoihin ja murheeseen. Veikko Huovisella oli lukutaitoa vaativaa taitoa käsitellä aihetta omalla tavallaan, mutta onpa tuosta kirjailtu sittemminkin.
Ehkä ristiriitaisesti kauniin kesäpäivän ratoksi tuli luettua Kalle Lähteen kirja Happotesti, ja tämä voisi olla lomanalusajan lukuvinkki.
Syksyllä kuitenkin taas uutisoidaan siitä, miten monen lomalaisen työkunto palaa vasta katkaisun kautta. Omakohtaisiin kokemuksiin perustuva Happotesti kertoo aika lailla selvin sanoin siitä arjesta, jossa putki on jäänyt päälle ja ensimmäinen ajatus herättyä koskee sitä, milloin törpöttelyn taas pääsee aloittamaan.
Ennen muuta kirja antaa oivan kuvan siitä, miten raslas lähipiirilleen on ihminen, joka ei pysy päivääkään vesilinjalla. Kukaan ei halua olla yhtä rasittava kuin kirjan päähenkilö on.
Ehkä naiivia ajatella, että tämä kirja pidättäisi jonkun lomalaisen vain saunakaljoissa, mutta tulipa tuota kuitenkin vinkkaistua.
***
Ja lopuksi leikkisä kesäbingo, joka on ekologisempaa sorttia. Tämä liittyy siihen, että tietöitä riittää parhaillaan.
Ja näin se käy. Piirretään paperille ruudukko kuten bingossa kuuluu. Yksi viiden ruudun mittainen vaakarivi riittää. Ruksin ruutuun saa vetää aina, kun näkee tietyömaan kohdalla jonkun noudattavan poikkeavaa nopeusrajoitusta. Kun rivi on täynnä, hihkaistaan bingo.
Ekologisempi tämä on siksi, että uusia painoksia ei tarvitse ottaa. Kuuden kesän aikana ei saa kuponkia täyteen.
***
Heip.


Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20