Heipä vaan.
Toimituksen etelälounaisen hääkuvaamon  vinttiä tuuletetaan taasen.  Käydäänpä sanalle.
***
Manselaisilla ei päätä palele, mitä tulee kouluruoka-asiaan.
Vasta laantui viime meteli edellisestä säästöyrityksestä, kun uutta pukkaa.  Puhun tietysti Tampereen aikeesta poistaa opettajilta ”ilmaiset” ruoat, mikä tarkoittaa sitä että jatkossa kansankynttilät joutuisivat joko ihan selvällä rahalla maksamaan ruoastaan tai sitten syömään eväitä.
Kovin kauaa ei tarvitse verkossa pyöriä, kun löytää mitä pöyristyttävimpiä  keskusteluja asiasta. 
Se nyt ainakin tuntuu jäävän vähälle monelta vaahtoajalta, että kyllä verottaja tai palkanlaskija niihinkin muka ilmaisiin ruokiin säännöllisesti puuttuu ja ottaa oman siivunsa.  
Yksi ihan tolkun näkökulma on ollut se, että opettajien olisi tärkeää syödä oppilaiden kanssa samassa ruokalassa, jotta käytös pysyy asiallisena kuten ruokailussa kuuluu.   Totta varmaan onkin, että yksi virallinen valvojaopettaja ei ihmeitä järjestykselle tee, jos ja  kun pöytätavat ovat hakusessa.
Mene, tiedä, jotenkin sympatisoisin opettajia hiukan tässä. Ihan täydestä ruokarauhasta tuskin voi puhua, jos hommaan kuuluu tietty määrä silmälläpitoa ja opastamista; paljonko siitä vasemmalla kädellä hotkitusta  ateriasta sitten kehtaa rahaa vielä pyytää.
Metkaa sekin, että enempi tästä ovat pitäneet meteliä kaikki paitsi ne, joita asia suoraan koskee.  Ehdin jo herkutella ajatuksella, että entä jos ammattijärjestössä tempaistaisiin pystyyn pieni eteläeurooppalais-henkinen reaktio asiaan; jos nakkimakkarankaan vertaa muuttuu maksulliseksi niin se on kuukauden työnseisaus heti.
Ainakaan se kuuluisa kateus ei ole vieläkään ihan selätetty luonnonvara. Tähän asti on oltu huolissaan siitä, että kouluruoka on liiankin säästettyä ja nipistettyä ja suurkeittiöt kumiperunoineen tiedetään. Nyt kun joku pukkasi julkisuuteen, että sekin ruoka on joillekin muka ilmaista, niin vähän moni onkin äkkiä sitä mieltä että kyllä siitä ravintolatason ateriasta maksaa pitää. 
***
Sekään tilastojuttu ei yllättänyt, minkä bongasin sanomalehdestä tiistaiaamuna.
Sen mukaan järviin hukutaan helpommin kuin mereen, mistä tekisikin omiin havaintoihin perustuen tehdä muutama yleistys. 
Yksi syy on varmasti siinä, miten siihen ympäristöön suhtaudutaan. 
Näin rannikolla kasvaneen vinkkelistä  järven rannassa oleminen on vähän kuin pesuvadin laidalla istuisi, ja sepä siinä taitaa hämätä monet muutkin.  Järvessä harvemmin on juuri huomioon otettavaa, edes sen vertaa aallokkoa ettäkö siitä soutuvenettä isommille veneille haittaa olisi, ja senhän voi aina kiertää.  Veneilyssä tämä näkyy ihan siinä, että järvillä liikutaan pahimmillaan maantiekartan avulla.  Merellä vastaavaa harva toiste kokeilee, siellä liikutaan ja sen rannassa toimitaan luonnon  ehdoilla ja pahimmilla keleillä ei liikuta  ollenkaan. 
Liekö sitten sillä lailla, että pienemmät vesistöt mielletään niin puhtaasti huoletonta virkistyskäyttöä varten olemassa oleviksi, että  vääränlainen huolettomuus hiipii käytökseen rannoillakin kuin varkain.
Joku on hukkunut kylpyammeeseenkin.
***
Se taas on toinen ja kolmas asia, että paatissa hyvällä kelillä lähtee ajatus hyvään lentoon ja lakkaa ahdistamasta.
Ettei voisi jopa sanoa, että henki kulkee vetten päällä.
***
Heip.


Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.