Toimituksen kevätallergiaosasto palautuu työnteon juhlasta ja tässäpä sitten viikkoraporttia.
***
Jos ihan toiveen saisi esittää, niin tällä tavallahan kotoisen jääkiekkokauden ja vapun pitää niveltyä toisiinsa.
Säästyy paljon vaivaa vapun juhlimisesta, kun koko ilointikiintiö tuli käytettyä jo viime viikolla kun tepsiläiset hakivat voittopystin sinne, minne se kuuluukin.
***
Vaan kaikenmoista etuutta sitä kyllä.

Viime viikolla uutisoitiin, että tämä kansanedustaja Maria Guzenina –Richardson on saavuttanut yhden kyseenalaisen paalupaikan eli ajanut taksilla talven aikana yli parintuhannen euron verran.

Eihän tässä mitään ihmeellistä ole. Listan kakkos- ja kolmossijoille kirineet pirssissäistujat ovat keränneet hekin saldoa l melkoisesti  ja onpahan tuossa toisaalta edes kuskeilla ajoa.

Aivan varmasti matkoissa olisi itse kullakin karsimisen varaa, tai ainakin valinnan varaa siinä millä päästelee menemään.

Jotain tökeröä tämän kisan voittajan toiminnassa kyllä omaan silmään on.  Tarkoitan lähinnä sitä, että Guzeninalla on säännöllinen kolumnipaikka Iltalehdessä. Uutisesta ei mennyt kamalan kauaa, kun ko. edustaja sitten käytti kirjoitusvuoronsa hyväkseen ja naputti palstan täyteen perusteluja sille, miksi on tullut ajeltua taksilla hiukka enemmän kuin aiemmin ei.

Tietysti koko kolumni oli tietty vähän kuin oikaisun vaatimista uutisesta, jossa ei ollut virhettäkään. Moni on vähemmän herkkänahkainen.

Vaan eihän se vielä ole ylipursuavaa etuoikeuksien käyttöä, jos kiirepäivinä posottaa pirssillä – niin tekee moni muukin.
Se sitä vastoin on, että käyttää vakio-kirjoituspaikkansa omien tekemistensä selittelyyn parhain päin.
***
Lisää päivänpolitiikkaa ja ulkomaita.

Kreikkalaisia ei tietysti saisi nauraa. Vaan kun tässä nyt on sikäläisen talouskurimuksen syitä avattu niin mieleen tulee hakematta brittiläinen sketsisarja Ruuvit löysällä ja sen kuvitteelliset uutiset "rebuplica"-rantavaltiosta.


Kovin kaukana ei olla siitäkään, millä englantilainen Knalli ja sateenvarjo- kuunnelmasarja on naurattanut. Sen pääosassa olevat kuvitteellisen ministeriön virkamiehet saapuvat työmaalle lähempänä puoltapäivää ja valtionhallintoa kuormittavat mitä merkillisimmät komiteat. Johtajille maksetaan hyvin hataria bonuksia eikä virkailijoita voi erottaa vaikka olisivat töpeksineet miten -- korkeintaan siirtää arkistotehtäviin Ulko-Hebrideille.

Se, mikä radiossa on naurattanut, ei tietty hymyilytä Pohjan perillä kauheasti.

Tosin ainahan näitä voi suhteuttaa. Esimerkiksi Suomen Kreikalle lainaama puolitoista miljardia on siinä kolmesataa euroa per suomalainen. Iso summa äkkiseltään annettavaksi mutta toisaalta joku ostaa samalla hintaa jonkun pelikonsolin silmää räpäyttämättä.
Tähän tietysti liittyy toive jostain paljon paremmasta kuin typerästä pelivehkeestä. Takaisinmaksun ajan koettaessa voitaisiin sopia että miksikä ei suoritusta myös hyödykkeinä, jos ei riihikuivaa löydy.

Lootallinen retsinaa ja toinen sitä mainiota sikäläistä fetajuustoa riittäisi käsirahaksi ainakin meikäläiselle. Sellaista isoina paloina peltipurkissa myytävää.
***
Lääkärivenekin partioi nähtävästi taas saaristossa kesän tullen.
M/S Caritas on tuonut avun monenlaiseen akuuttiin vaivaan.
Kesäaikaan telmiessä riskit tietysti ovat monenlaiset, ja osa olisi ehkäistävissä.
Siinä ei ole mitään perää, että tätä ennaltavalistustehtävää hoitamaan olisi valjastettu S/Y Filis.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20