Tähdellistä

Tervepä terve.  Toimituksen koillissohvan viikkotorkut otetaan tässä seuraavaksi. 

***
Paitsi että sohvatoimintaan liittyen pitää ensiksi pahoitella asiaa, josta ei ilmeisesti ole ehditty pahoittaa mieltä vielä muualla kuin koilliskulmassa. 
Tuli nimittäin viime pääkirjoituksessa lehden julistettua hiukan väärää totuutta. Kaikesta neljällä silmällä katsomisesta huolimatta tekstiin jäi yksi ylimääräinen ainoa.  Tarkoitus tietenkään ei ollut väittää, että kirja olisi ainoa väline, joka voi viedä uusiin, kuvitteellisiinkin maailmoihin. Toki vaikkapa teatteri ja elokuva tekevät saman.  

Siinä kirjan luksus silti piilee, että siinä kuva on aina oma.  Vaikka kirjailija miten kuvailisi paikkoja ja ihmisten ulkonäköä, joka lukijalla kuva tapahtumista on erilainen. Valkokankaalla rakennuspuut ovat paljon valmiimpia.  Siinä on kirjan vahvuus, ja etenemisen tahdissa. 

 Normaalit aikasäännöt heittävät nimittäin häränpeppua kirjaa lukiessa.   Totta on, että romaaniin menee aikaa enemmän kuin elokuvaan.  Mutta kun dekkarin oikein jännittävää loppua oikein ahmimalla lukee, tuntuu vauhdikaskin elokuva tai tv-sarja sen jälkeen suorastaan pitkäpiimäiseltä.  Tahti on se, minkä ohjaaja on määrännyt eikä muuksi muutu.   

Toisaalta kirjan tapahtumilla ja lukunopeudella ei tarvitse olla yhteyttä. Vasta sain luettua Tommi Kinnusen mainion Neljäntienristeys-romaanin. Siinä teki mieli oikein hidastaa lukemista, että kokemus kestäisi kauan.  Ja kirjan sivuilla samaan aikaan sodasta palannut Onni painoi töitä rakennuksella aivan heikkopäisellä tahdilla. 

Eikä sillä, ettei televisiokin voisi viedä muihin ulottuvuuksiin.  Tässä eräänä iltana oli hetken päällä joku niistä ohjelmista, joissa nuorisolaiset kootaan reservaattiin kutemaan.  Kun sitä sanailua hetken kuunteli, vakuuttui siitä, että ei se sakki ihan tästä maailmasta ole.

***
Noin muuten kehitys kehittyy.  Tieliikenteessä pitäisi autokouluautot erottaa perässä olevasta kolmiosta.  Näin on ollut kai aina.  Tarkoitus on tietysti kertoa perässä tulevalle, että tämä auto tässä voi tehdä jotain vähän ennakoimatontakin.  

Eräänä aamuna tuli ajeltua valkoisen Volkkarin perässä.  Sivupeilissä oli lisäosa ja tämä pisti miettimään, että onkos se autokouluauto tuokin.  Oli se, mutta äkkiseltään katsoen valkoinen kolmio valkoisessa autossa ei vaikuttanut tieteen riemuvoitolta. Vasta ohiajavan auton valojen heijastus sai kolmion erottumaan.

Toisaalta.  Se autokoulun auto ajoi rajoitusten mukaan, käytti vilkkua, ryhmittyi oikein ja malttoi erkaantua moottoritieltä rekan perästä, ei kirinyt sen edelle kuten huonohermoisilla on usein tapana.  Oli siis ainoa kärry sinä aamuna, joka ei tehnyt jotain ennakoimatonta joten se kolmio oli ihan väärässä autossa.

***
Vaikka toki parempi hillitsevä kolmio peräpeilissä kuin lääkepurkin kyljessä. 

***
Heip.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve. Toimituksen koilliskulman viikkohakkeet pannutetaan tässä seuraavaksi. 

***
Maisema muuttuu, vaikka mitään muka ei tapahdu. Uutta rakennetaan, vanhaa puretaan, tehdään teitä, kynnetään ja kylvetään. Työhön ja töissä ajellessa tuttuja maisemia muuttavat lisäksi metsätyöt. Joskus vedetään koko kuvio sileäksi, joskus harvennetaan. Omalla tavallaan on mielenkiintoista seurailla, miten aukkopaikat alkavat vesoittua.

Ja metsät jos mikä nyt ovat parhaillaan framilla, tämä hiiliasia nähkääs. Lopullinen totuus riippuu tietysti siitä, keneltä kysyy.  Joku miettii eläin- ja eliölajeja, toinen metsäretkiä, kolmas maisemia ja neljäs ilmastoa. Viides ottaa asiaan paikallis- tai valtakunnallisen talouden vinkkelin ja kuudennen päähän voi mahtua useampi näkemys samalla kertaa. Hiljakkoin esimerkiksi Metsähallitus tiedotti kokeilevansa jatkuvan kasvatuksen menetelmää omilla alueillaan.

Ei mennä siihen, mutta jäinpä miettimään, että ihan irrallaan mietittynä nykyaikainen metsäkone on teknisenä vehkeenä hieno.   Panssarivaunun kokoinen kapine nousee lähes äänettömästi melkein pystysuoraa rinnettä ja älyä laitteessa on enemmän kuin autolautassa. Ammattikuski tekee millintarkkaa työtä ja joskus jälki on sellaista, että ohi ajaessa ei ehdi huomata, mistä on puuta napsittu. 

Toinen puoli suuruuden ekonomiassa on se, että suurelle koneelle on tehtävä suuren koneen väylä ja vaikka miten muuten taiten harvennetaan, baanan paikka paljastaa kulkupaikat vielä pitkään jälkeenpäin. Kävelevää konetta joskus kehiteltiin, mutta sille eivät tainneet olla valmiit sen paremmin tekniikka, aika kuin yleisökään.

Jos jostain tähän liittyvästä palautetta toimitukseen tulee, niin siitä että risusavottojen aika jo oli ja meni ja hakkuutähteitä ei kerää välttämättä kukaan.

Maallikko onkin askaroinut toisenlaisen mietteen parissa.  Miten toimisi ja kannattaisi metsäkoneen ja ruohonleikkurin lehtolapsi.  Siis kapine, joka pätkisi talteen myyntipuut ja samalla rouhaisisi latvukset ja isommat oksat muutamaksi saavilliseksi purua, josta ei olisi sen kummempaa kulku- tai maisemahaittaa eikä taimienkaan tarvitsisi puskea läpi paksun oksakerroksen. 

 Varmaan tämän joku hiili- ja rahaviisas tyrmää saman tien, mutta jos ei, niin hyvän idean provikat otan kyllä vastaan. Tilinumeron saa toimituksesta. 

***
Elinkaari se on kai niin puulla kuin sahalla ja ihmiselläkin.  Turun puolessa näkyy veivattavan Karinakodin jatkosta ja siitä, millaista viime metrien hoitoa siellä tarjotaan.
Automalleja tunteva sivupersoonani ajatteli, että takavuosina hartaimpien Toyota-kuskien toivepaikka varmasti oli Carina-koti.

***
Kehitys todella kehittyy.  Urheilukisat saatiin Qatarissa päätökseen tuossa.  Maarit lauloi aikanaan, että Hoida itsesi kuntoon, mutta nyt on toisin. Radiossa kerrottiin, että joku urheilija oli hoitanut itsensä finaaliin.

***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve.  Toimituksen koillislompakon viikkomatti päästetään karkuun tässä seuraavaksi.
***
Noitahan etsitään. Ei velho, mutta säästöjä. Moni kunta tuskailee sen parissa, että ei ne suuret tulot, vaan kun olisi edes jonkinlaiset.  Paljon on lakisääteistä tehtävää, mutta myös niitä kuuluisia arvovalintoja. 

Jonkinmoinen kestoihmetykseni aihe on kansallinen tapa kävellä nokka kiinni ruudussa aina ja kaikkialla.  Viikolla tuli pyörälenkillä vastaan metka kolmikko: yksi työnsi lastenvaunuja, toinen eli noin puolitoistavuotias lapsi istui niissä ja kolmas piti puhelinta vaunujen päällä niin, että lapsella on videoita katsottavana lenkin ajan. Mikäs siinä, jos haluaa että elämä on kuin matka umpivaunussa.  Mutta se tässä kismittää, että kunnissa ahertavien ympäristö- ja kaavoitusihmisten arvostusta moinen nakertaa. Entistä harvemmalle taitaa olla mitään merkitystä sillä mitä rakennetaan ja minne ja onko edes nurmikoita ajettu, jos kerran taikalamppu kourassa on aina kiinnostavampi asia kuin ulkomaailma. 

***
No, kuplansa  kullakin ja paatuneilla Volkkari-miehillä useampi.  Omalla kohdalla synteihin voidaan laskea esimerkiksi jokseenkin perinnetietoinen musiikkimaku.  
Yleisradio joskus palvelee hienosti ja niin myös tiistaina, kun eetteriin pääsi jo toinen osa huoltoasemakasetteja läpi käyvässä ohjelmassa.  

Huoltamokasetit olivat joskus 70-luvulla muotia: hiteistä tehtiin uusia versioita, joissa jäljiteltiin alkuperäistä ja näin saatiin tutut kappaleet levitykseen halvalla.  Lopputulos tietysti oli nykyvinkkelistä hykerryttävän kauhea eikä montaa esiintyjääkään muista enää kukaan, mutta jaksavatpa nuo hyväntuulisesti huvittaa.

Tämä tietysti johti  miettimään, että talon töihin sitä voi joutua huonommallakin verukkeella.  Mieleen tuli kellari ja sinne taltioitu laatikollinen tai parikin C-kasetteja.  Ne on aikanaan taltioitu sillä ajatuksella, että ehkä tulee joskus kuunneltua. Selvää on, että sisällöstä ei ole monenkaan nauhan kohdalla sitten mitään käsitystä. Syyssateen oikein pauhatessa voisi olla oikea aika ottaa selvää. Nauhurikin löytyy. 

Tietysti tämä johtaa siihen, että kellari tulee samalla siivottua, vaan kerranko sitä on kyseenalaisten nautintojen nimissä vähän hikoiltua. 

***
Mitä säästöihin tulee, niin kaupunki on aikaansa edellä.  Venepaikkojen hintoihin mietitään nostoa. Selvää on, että monessa rannassa muualla pitää edelleen maksaa nostosta erikseen. 

***
Tapaus Posti jatkaa kuohuttamistaan.  Tätä kirjoittaessa keskiviikkona otti silmään tieto, jonka mukaan paljon pöyhitty johtaja joutuu jättämään paikkansa.   Isoäitini totesi oikein verkkaisesta menemisestä aikoinaan, että homma kulkee kuin Angelniemen posti.  Tässä tapauksessa voidaan kai ajatella, että kulki myös tämä Jobin posti.

***
Heip.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve.  Toimituksen koillisluokan viikkotunti pidetään tässä seuraavaksi.
***

Jos vaikka kielenkäyttö uudistuukin, niin samalla historia toistaa itseään.   
Tarmo Koiviston Mämmilä-sarjakuva on varmaan tarkkanäköisintä kirjallisuutta 70-80-lukujen kehityksestä pienessä kirkonkylässä, ja siitä tuli eräs kohta mieleen viikonloppuna.  

Yhdessä Mämmilä-albumissa pahansisuinen Toivo Rönkä hiissataan kotoaan hoitoon, ja Toivo puhuu paikasta vähätellen vaivaistalona. Paikan johtaja toteaa, että ei sellaisia enää ole, on vain viihtyisiä vanhainkoteja ja palvelutaloja. 

Ehkä vanhainkoti kuulostaa moneen korvaan nykyään kolkolta, eikä ihme:  janan toinen pää on nimittäin kaukana. Sattuipa tuossa näet silmien eteen mainos, jossa Turussa toimintansa aloittava alan yritys mainostaa itseään ”ikärikkaiden hoivakotina”.   

Hetken vapinan jälkeen siivosin kahvit lattialta ja jäin miettimään.  Ei käy kateeksi esimerkiksi maahanmuuttajia kieliopinnoissaan.   Ei se mitään, että oppii sijamuodot ja taivutukset, mutta kun vielä pitäisi oppia peiteilmaisutkin.  

Joskus muinoin elettiin vauvasta vanhaksi tai edes vaariksi, raadollisemmin kehdosta hautaan. Nyt sitten masuasukista ikärikkaaksi. 

 ***
Maataloudesta on jäänyt paljon kielenkäyttöön ja järjestyskin on oikea: juuri oli budjettiriihi, ja sen jälkeen alkaa talousarvion puinti.  Näin ammoin oli: vilja leikattiin lyhteiksi pelloilta, vietiin riiheen ja puinti eli jyvien irrotus tapahtui vasta tämän jälkeen. 

Jotain maataloushenkistä oli viime viikon jutussa, jonka tein opettajien koulumatkoista.  Siemen kylvettiin keväällä, kesän ajan aihe sai kasvaa ja viimeisten parin viikon aikana se tuleentui.  

Sitten tuli vielä harrastettua jälkipuintia eli mietittyä omia kouluaikoja toisenkin kerran. Juttuhan syntyi siitä huomiosta, että melkein joka syksy opettajanhuoneessa on uusia pitkämatkalaisia.  Kuitenkin muistikuva oli, että joskus eli omana kouluaikana valtaosa opettajista asui kävely- ellei näkömatkan päässä työpaikastaan. 

Aikojen muuttuminen näkyy kyläkuvassakin.  Usea se paikkakunta, jossa on aikoinaan rakennettu opettajille asunto tai asuntoja.  Niin Perniössäkin. En tiedä, mitä takavuosien kansankynttilät vaativat; lukittavalla ovella varustettua suojaa säätä vastaan vai enemmänkin.   Ainakin Perniön asunnot olivat hyvää aikansa tasoa.   

Vaan koskahan viimeksi on missään uutta koulua suunniteltaessa edes mietitty, että samassa paketissa voisi olla asunto tai muutama noin houkuttelun helpottamiseksi.   Ja mitä vaaditaan.  Kaupungin houkutus taitaa olla niin iso, että siellä majapaikaksi kelpaa sekin, mikä maalla ei tulisi asumuksena kysymykseenkään.

***
Tätä tietenkään ei pidä tulkita niin, että jotenkin vanhoja aikoja ihannoitaisiin. Kyseessä ei ollut kaunomuistelu.
***
Heip.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tervepä terve.  Toimituksen koilliskirjaan viikkoupottaudutaan tässä seuraavaksi.
***
Millainen mies, sellainen kirja.  Monitoimitaiteilija Vesa-Matti Loirin hahmosta hävisi jokunen vuosi sitten ripeästi muhkeutta, ja sama toistui viime viikolla, kun miehen elämäkerta julkaistiin.  Jo iltapäivällä laareista oli hävinnyt enemmän kirjoja kuin niitä oli jäljellä. 

Oma osuus asiaan oli yksi ostettu kirja.  Samalla romahti oma osuus illan kotitöistä; teos vei mukanaan ja yhtäkkiä luettuna olikin jo yli kolmesataa sivua ja kohta loputkin.  Myyntilistoilla kirja noussee ylös, ja mikä sen parempi: on lohdullista nähdä edes tietokirjalaarien tyhjenevän. 

Tämä toisaalta ei todista kuin että monessa meissä asuu pieni tirkistelijä. Vahva takapuolituntuma näet on, että kirjailija Tervo ja päähenkilö Loiri jakavat mielipiteitä vahvasti.  Osa ei voi sietää, osa jumaloi.  Mutta niin vaan tekee teos kauppansa, kun tuoreeltaan on luvattu, että kansien väliin mahtuu peitonheilutusta ja viinamäenkin juttuja.

Tosielämästä ammentavien tekstien laatijana Tervo on aina ollut eniten mieleeni: omaelämäkerralliset kirjat ja kolumnit ovat nasahdelleet melko hyvin maaliin. Niin tälläkin kerralla; sata tuntia haastatteluja ja muut lähteet päälle on paketoitu ennemmin hyvin kuin huonosti. 

Tärkeintä tietysti on, mitä teksti kohteestaan kertoo.  Loirin suuret ja pienemmätkin huolet on revitelty lööpeissä ihmeteltäväksi eikä Turhapuroilta ole voinut välttyä kukaan.  Kirjan ensimmäiset sata sivua todistivat silti, että vähänpä tuota tietää siltikään tästäkään hepusta. Siellä välissä on nimittäin se asiakin: miten pikkupojasta Elannon näyttämön kautta ja onnekkaastikin tulee nuori näyttelijä, sitten kokeneempi ja epäpoliittinen hahmo muuten läpipoliittisena aikana. 

Spede-yhteydet olivat jo tuttuja, joten vieraammat Lapualaisoopperan ja Seitsemän veljeksen vuodet tuli luettua suorastaan ahmien. 

Pari päivää lukemisen jälkeen tuli mieleen, että kohutut rellestämiskohtaukset itse asiassa eivät tuoneet kirjaan varsinaisesti lisää muuta kuin myyntiä. Antti Heikkisen erinomaisessa Juice-elämäkerrassa sävy oli vaivoja ja sairauksia kuvailtaessa sittenkin mieleisempi.

Selvää on, että jotain jää kertomatta edelleen.   Vähälle jää esimerkiksi se, millainen mies taitelija on perhearjessa ollut.  Tai sitten perhearkea ei monen rivin edestä ole ollutkaan.  Kirja on melko hyvä elämäkerta mutta siinä samalla kelpo opus muutaman vuosikymmenen takaisesta Suomesta.  Tai ainakin Helsingin taiteilijapiirien jostain osasta.  Toissaviikonloppuna lukuohjelmassa oli Kalle Päätalon elämäkerta, jossa oli siinäkin paljon samaa tämän Loiri-kirjan kanssa: aika ja paikka olivat erit,  mutta samanmoista pään seinään lyömistä, epätoivoa ja korkin päälle astumista se on ilmeisesti nuoren miehen elämä aina. 

Seuraavaksi otetaan työn alle Kauko Röyhkän omaelämäkerran ensimmäinen osa, joka vertailun vuoksi kertoo, miten sama tehtiin Oulussa.
***
Heip.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Syksyinen kirkkotieNew
  • Kuvaus: Syksyn lehdet innostivat myös Riitta Heleniuksen ikuistamaan Perniötä, tällä kerralla kirkolle johtavaa tietä.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20