Skip to main content

SSO satsaa rautakauppaan Perniössä

Suur-Seudun Osuuskauppa uudistaa maatalous- ja rautakauppansa palveluja eri puolilla toimialuettaan.
Toimitusjohtaja Vesa Tyykilä sanoo, että myös Perniön S-Rautaa kehitetään tulevaisuudessa sekä rauta- että maatalouskaupan palvelujen osalta.
– Tavoitteena on molemmissa tuoteryhmissä löytää se tuotevalikoima, joka vastaa parhaiten alueen kysyntää.
–Tarjontaa tehdään entistä enemmän myös Tenholan ja Raaseporin suuntaan, Tyykilä kertoo.

Rauta- ja maatalouskaupan yhdistämisellä saadaan synergiaetuja muutamissa toimipaikoissa yhteisten myyjien osalta.
– Lisäksi maatalousyrittäjät ova merkittävä osa maaseuturautakauppojen asiakaskunnasta. Varastopalvelut ja kuljetukset toimivat tehokkaammin kuin kahdessa erillisessä yhtiössä.
Suur-Seudun Osuuskaupan tytäryhtiö SSO Maatalous Oy kertoi kesäkuussa alussa laajentavansa myyntialuettaan ja konevalikoimaansa ja SSO:n omistamat S-Raudat yhdistyvät liiketoimintakaupalla SSO Maatalouteen vielä tämän syksyn aikana.
Samalla Halikossa sijaitsevan Kodin Terran toiminta on päätymässä.

Yhdistynyt SSO Maatalous tavoittelee ensi vuonna arviolta 60 miljoonan euron liikevaihtoa, josta maatalous- ja konekaupan osuus on kaksi kolmasosaa.
– Maatilojen koneet vanhenevat ja uusimistarve kasvaa. Koneiden yhteiskäyttö laajenee tulevaisuudessa varmasti, mutta kuinka paljon, jää nähtäväksi, toimitusjohtaja sanoo.

Jaa artikkeli: