Skip to main content

Sopeuttamisohjelma uhkaa Perniön lukiota ja hammashoitolaa

Salon virkamiesten esitys kaupungin talouden sopeuttamisohjelmaksi julkistettiin maanantaina. 

Esityksen säästökohteet purevat toteutuessaan Perniön palveluihin. Uhanalaisia ovat lukio, vuodeosasto ja hammashoitola. Sopeuttamisohjelma on pitkälti vielä tyhjän päällä, moni asia riippuu tulevasta hallitusohjelmasta. Esimerkiksi lukion kohtalo on kiinni pienen lukioiden valtionosuusuudistuksesta.

Synnytysosaston ja lastentautien vuodeosasto ollaan esityksessä lakkauttamassa mahdollisimman pian.
Näiltä vapautuvat tilat aluesairaalassa riittäisivät Perniön vuodeosastolle. Hammashoitolaa on saamassa lakkautustuomion jatkuvien toimitilaongelmien takia.

Myös kouluverkkoa perataan Salossa, lakkautettaviksi esitetään Pajulan ja Meritalon kouluja sekä aikuislukiota.
Pienet museot ovat jäämässä esityksessä yhdistysten hoitoon. Kirjastoverkosto säilyy entisellään, mutta Kiikalan ja Muurlan kirjastot muutetaan itsepalvelukirjastoiksi ja Halikossa tiloja jaetaan kirjaston ja nuorisotoimen kesken.
Liikuntapaikkojen ja muiden yleisten alueiden hoito ajatellaan kokonaan uudestaan.

Sopeuttamisohjelmaehdotus ei pidä sisällään verojen eikä taksojen korotuksia eikä lomautuksia.
– Jos tämä hyväksytään, voidaan rauhoittua tavalliseen elämään. Kaupungin alkuvuodet ovat olleet niin täynnä kituuttamista, totesi kaupunginjohtaja Antti Rantakokko päivän ensimmäisessä asian tiimoilta järjestetyssä tilaisuudessa.

Jaa artikkeli: