Yli 40 kg verta luovutettiin Teijolla

Tulosta
13.10. 1960


Vuosisatojen saaton Teijossa elettiin viime keskiviikkona jännittäviä hetkiä. Paikalliset Punaisen Ristin osastot olivat järjestäneet Teijon kansakoululle joukkoverenluovutustilaisuuden, jonka käytännön toimenpiteet hoiti Turun veripalveluasema. Varsinaisina veren pullottajina esiintyivät Teijon osaston naiset.
Tiedustelimmekin terveyssisar Aholta verenluovutukseen liittyviä asioita.
–400 gr. otetaan jokaiselta luovuttajalta. Lasketaan, että vuosittain pystyy jokainen terve henkilö luovuttamaan tämän määrän noin 4 kertaa vuodessa kolmen kuukauden väliajoin.
Nummi Oy:stä oli mukana naisia ja miehiä yli 30. He lähtivät suoraan työpaikaltaan linja-autokuljetuksella Teijolle. Saimme olla mukana samassa autossa ja panimmekin merkille heidän hurttihuumorinsa, jota aina tarvitaan tällaiseenkin tilaisuuteen valmistautuessa. Autoemännät Tamlander ja Nummi antoivat jokaiselle matkaevääksi lihapiirakat. Myös reippaat emännät osallistuivat verenluovutukseen. Perniön Liha oli edustettuna kovin naisvoittoisesti.


 

ksupernetti1

Etsi sivuilta

Uusin lukijan kuva

Turska nousi Matildedalissa
Kuvaus: Turskaa on tarttunut vuosien tauon jälkeen pyydyksiin tänä keväänä kahdesti, Förbyssä ja Matildedalissa, missä kalan ikuistivat Carl-Henrik Löfberg ja Jyrki Sahlström.

Mainoksia

 

 

 

 

sprkirppis


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?Ota yhteyttä!

Kirjoittajavieras