Tuuli sorrutti hallin katon Matildan ruukissa

Tulosta


Vanhan kokoonpanohallin katto ja toisen kerroksen seiniä  romahti kovan tuulen voimasta Matildan ruukkialueella viime viikolla.  
Romahtaneet rakenteet aiotaan siivota turvallisuuden nimissä pois ensi tilassa.

Romahtaneet rakenteet aiotaan siivota turvallisuuden nimissä pois ensi tilassa.

Romahtaneet rakenteet aiotaan siivota turvallisuuden nimissä pois ensi tilassa.

Tapahtuma ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Rakennus on osa Matildan vanhaa ruukkia, jota on kunnostettu kohta kahdeksan vuoden ajan.  Kokoonpanohallille ei vielä oltu tehty mitään.
– Katto ja sen alusrakenteet olivat tosi huonossa kunnossa ja tuuli oli todella kova. Ei sellaista ole ennen ollut, kuvaa alueen omistaja Tuula Gustafsson.
Rakennus oli peräisin viisikymmentäluvulta. Museoviraston ja Salon kaupungin edustajat kävivät paikalla tiistaina ja antoivat siunauksensa sille, että rakennuksen ylärakenteita puretaan.
– Se tehdään varsin pian, rakennuksesta ei saa olla vaaraa sitten kun ihmisiä alkaa taas enemmän liikkua alueella, toteaa Gustafsson.
Hänen mukaansa harkittavaksi jää, mitä  sortuneesta rakennuksesta säilytetään ja mitä toimintoja siihen voidaan sijoittaa.


 

ksupernetti1

Etsi sivuilta

Uusin lukijan kuva

Turska nousi Matildedalissa
Kuvaus: Turskaa on tarttunut vuosien tauon jälkeen pyydyksiin tänä keväänä kahdesti, Förbyssä ja Matildedalissa, missä kalan ikuistivat Carl-Henrik Löfberg ja Jyrki Sahlström.

Mainoksia

 

 

 

 

sprkirppis


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?Ota yhteyttä!

Kirjoittajavieras