Teijon laskettelukausi jää tyngäksi

Tulosta
Teijolla on edelleen meri auki ja rinne lumeton.

Teijolla on edelleen meri auki ja rinne lumeton.

Meri-Teijo Skin laskettelukausi näyttää heikolta. Lumisten rinteiden tilalla kasvaa edelleen ruohoa.  Teijolla on edelleen meri auki ja rinne lumeton.



Taivas ei ole antanut lunta eikä pakkasta ole ollut riittävästi rinteiden lumettamiseen.
– Se vaatisi 6-7 astetta pakkasta viikon verran, että pääsisi lumettamaan, toimitusjohtaja Tapani Kakko Teijon Matkailu Oy:sta  sanoo.

Joulusesonki on laskettelukeskuksen osalta menetetty eikä ole tietoa, koska rinteet saataisiin auki. Tilanne ei kuitenkaan ole täysin poikkeuksellinen.
– Keskimäärin menetetään yksi neljästä joulusta, Kakko sanoo.
– Kaudet 2006-2007 ja 2007-2008 olivat samanlaisia, eikä oikeastaan ennen tammikuun puoltaväliä saatu auki.

Kolme edellistä kautta ovat olleet laskettelukeskuksen kannalta erinomaiset, joten yksi huono kausi ei vielä taloutta kaada. Sen sijaan se vie kehittämistyöhön suunniteltuja resursseja. 

Lumettoman alkukauden rahallisia tappioita ei osata vielä arvioida.



 

ksupernetti1

Etsi sivuilta

Uusin lukijan kuva

Turska nousi Matildedalissa
Kuvaus: Turskaa on tarttunut vuosien tauon jälkeen pyydyksiin tänä keväänä kahdesti, Förbyssä ja Matildedalissa, missä kalan ikuistivat Carl-Henrik Löfberg ja Jyrki Sahlström.

Mainoksia

 

 

 

 

sprkirppis


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?Ota yhteyttä!

Kirjoittajavieras