Perniön kirjasto voi välttyä muutolta kunnantaloon

Tulosta


Suunnitelmille keskittää kaupungin palveluja Perniössä on tulossa aikalisä.
Kaavailuissa on ollut siirtää entisen kunnantalon tiloihin kirjaston, päiväkodin ja nuorisotilan toiminta.  Kaupunginjohtaja Antti Rantakokon esitys maanantaina koolla olleelle kaupunginhallitukselle oli, että toimintojen siirtoa alettaisiin suunnitella.  Kaupunginhallitus oli kuitekin eri mieltä ja palautti esityksen valmisteluun.
Puheenjohtaja Juhani Nummentalo (kok) toteaa, että ennen päätöksiä halutaan tarkat tiedot kunnantalon kunnosta, sen tarvitsemista remonteista ja sitä kautta tarvittavien muutosten hinnasta.
Hallituksen perniöläinen jäsen Eeva Koskinen (vihr) toteaa, että hallituksessa närästi selkeästi ajatus siirtää kirjasto.
Koskinen korostaa, että kirjasto on parhaillaan toimivissa tiloissa keskeisellä paikalla ja sitä käytetään ahkerasti. Hän arvelee, että yhtä hyvää kokonaisuutta ei vanhaan kunnantaloon voida rakentaa.


 

ksupernetti1

Etsi sivuilta

Uusin lukijan kuva

Turska nousi Matildedalissa
Kuvaus: Turskaa on tarttunut vuosien tauon jälkeen pyydyksiin tänä keväänä kahdesti, Förbyssä ja Matildedalissa, missä kalan ikuistivat Carl-Henrik Löfberg ja Jyrki Sahlström.

Mainoksia

 

 

 

 

sprkirppis


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?Ota yhteyttä!

Kirjoittajavieras