Perniökulttuuri- säätiö

Tulosta

Sivut toimivat parhaiten Mozilla Firefox selaimella. Voit ladata sen tästä.

Perniökulttuuri –säätiö perustettiin vuonna 2008 kymmenen yksityishenkilön ja paikallisen kotiseutuyhdistyksen toimesta.
Säätiön tarkoituksena on ylläpitää ja edistää perniöläisyyttä, sen kulttuuria sekä tietoa sen historiallisista juurista. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan säilyttämällä ja asettamalla julkisesti näytteille perniöläisvaikutteista taidetta, järjestämällä paikallisuuteen perustuvia kulttuuritapahtumia sekä tukemalla kaikin tavoin paikallista kulttuuriperintöä sekä sen tekijöitä.

Säätiö voi myöntää myös apurahoja sekä tukea tutkimus- ja julkaisutoimintaa.
Säätiön peruspääoman lisäksi sillä on omistuksessaan lahjoituksin saatua perniöläistä taideomaisuutta, joka näin ollen jää Perniöön.

Perniökulttuuri –säätiön toimintaa voit edistää lahjoittamalla tukisumman alla mainituille säätiön tileille. Näin on tehnyt jo moni perniöläiseksi itsensä tunteva. Säätiö toimii peruspääomansa ja saamiensa lahjoitusten varassa. Toiminnan laajuus riippuu niistä. Omaisuutta hoidetaan huolellisesti, eikä hallinto sitä kuluta.

Olethan mukana edistämässä ja tukemassa säätiön toimintaa: Perniöläisyys ei häviä koskaan!

Perniökulttuuri -säätiön hallitus


--
Säätiö ottaa vastaan lahjoituksia sekä pääomansa kartuttamista, että toiminnan tukemista varten. Alla tilit, joiden varat tukevat perniöläisyyttä!
Nordea                                113630 – 107127           (FI69 1136 3000 1071 27)
Salon Osuuspankki          5433420 – 42111           (FI75 5334 0020 0421 11)
Someron Säästöpankki   432700 - 130193            (FI93 4327 0010 0301 93)


Ajankohtaista
Taide
- Muotokuvat
- Näyttelyt
Yhteistyökumppanit
Säätiön yhteystiedot
Säännöt

Kulttuurisäätiön toimintakertomuksia



 

Etsi sivuilta

Uusin lukijan kuva

Talvinen maisema
Kuvaus: Lähes sadunomaisen maiseman ikuisti Jonna Flink.

Mainoksia

 

 

 

 

sprkirppis


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?Ota yhteyttä!

Kirjoittajavieras