Millä muulla lämmitetään kuin öljyllä

Tulosta


Alkuviikolla saimme lukea ylikansallisen öljy-yhtiö Shellin suunnitelmista vetäytyä Suomesta.
Nykykehitystä seuratessa tämä ei yllätä. Omistus keskittyy yhä harvempiin käsiin. Kuluttajan kannalta huolestuttavinta lienee se, että omistuksen keskittyessä kilpailu vähenee ja hinnat nousevat.

Jo nyt on esitetty huolestuneita mielipiteitä siitä, että esimerkiksi lämmitysöljyn hinta voi kohota entisestään.
Tämän ei kuitenkaan pitäisi olla se tärkein huolenaihe.  Kohoava hinta voi päinvastoin kääntyä myönteiseksi muutokseksi, jos se innostaa omakotiasukkaita vaihtamaan lämmitysjärjestelmänsä muuhun kuin öljyperusteiseen.   Maalämpö, uusiutuvat energialähteet ja kaukolämpö ovat ympäristönäkökulmasta ajatellen melko tavalla polttoöljyä ja parempia ja pidemmän päälle myös edullisempia, jos hinnat kohoavat.

Tähän aikaan vuodesta on tietysti oikea aika miettiä ja  harkita järjestelmän uusimista, lämmityskausi kun alkaa olla ohi. Unohdetaan tässä kohdassa ison öljy-yhtiön vaikutus ja hoidetaan tupaan lämpöä itse, ehkä jopa paikallisia työllistäen.
Valtiovalta on pitänyt huolen jätevesiasioiden hoitamisesta kuntoon haja-asutusalueilla. Olisiko tässä vuoden 2014 jälkeen seuraava, mihin tartutaan. Kiinteistökohtaisesti ei lämmitysasiaa liene tarpeen hoitaa vastakaan, mutta kuten esim. kyläkohtaisilla puhdistamoilla, miksei myös kyläkohtaisilla lämpökeskuksilla, voida vähentää riippuvuutta öljystä.  Suoran sähkölämmityksen aiheuttamista kulutuspiikeistä pitäisi tietystikin myös päästä eroon.  Virran kulutusta pitäisi pyrkiä laskemaan, vaikka toisaalla kysyntään uusien ydinvoimaloiden avulla yritetäänkin vastata.   Mieluummin pitäisi pyrkiä joka taholla tekemään nämä laitokset tarpeettomiksi, vaikka kotitalousten osuus kulutuskakusta lieneekin vähäinen.


Uusiutuvaa energiaa

Harras tunnelma


Perniön seurakunta järjesti keskiviikkona pääsiäisvaelluksen seurakuntatalossa. Myöhästyin vähän, mutta Stiinan ystävällisellä avustuksella pääsin vaelluksen mukaan. Kannatti mennä. Tunnelma harras, mieleen painuva viehättävine pikku-enkeleineen. Kiitos seurakunnalle upeasta esityksestä.

Markku Lupajantieltä


 

ksupernetti1

Etsi sivuilta

Uusin lukijan kuva

Turska nousi Matildedalissa
Kuvaus: Turskaa on tarttunut vuosien tauon jälkeen pyydyksiin tänä keväänä kahdesti, Förbyssä ja Matildedalissa, missä kalan ikuistivat Carl-Henrik Löfberg ja Jyrki Sahlström.

Mainoksia

 

 

 

 

sprkirppis


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?Ota yhteyttä!

Kirjoittajavieras