Sähkeet

Jaalan siskokset sammuttivat neuvokkaasti uhkaavan palon

Tulosta

 

Minna (vas) ja Laura Jaala  ja sammutuspeite, jolla keittiössä syttynyt tulipalo tukahtui alkuunsa.

Minna (vas) ja Laura Jaala ja sammutuspeite, jolla keittiössä syttynyt tulipalo tukahtui alkuunsa.

Perniöläisille Minna ja Laura Jaalalle on mennyt oppi perille.  Minna (vas) ja Laura Jaala ja sammutuspeite, jolla keittiössä syttynyt tulipalo tukahtui alkuunsa.


13- ja 9-vuotiaat siskokset olivat torstai-iltana hetken kahdestaan kotona.
Minna istui keittiön pöydän ääressä, kun hänen nenäänsä äkkiä tuli palaneen käry.
– Katsoin hellalle päin ja näin että sieltä tulee savua ja liekkejä.
Hän toimi sen jälkeen täysin oikein: otti hellasta virran pois, kiskaisi seinältä sammutuspeitteen, painoi sen hellalla kytevän kattilankannen päälle  ja huusi Lauralle, että tämä soittaisi palokunnalle.
Näin tehtiinkin, tosin palokunnan tehtäväksi jäi enää varmistaa tilanne,  itse tuli oli jo ripeän asiaan tarttumisen ansiosta sammunut.
– Harvoin jätän tytöt kaksistaan kotiin, mutta hyvä kun tällä kerralla olivat. Täällä olisi muuten palanut koko talo, kehuu äiti Hanna Jaala.
Molemmat tytöt ovat harrastaneet palokuntaa ja sieltä alkusammutuksen opit ovat jääneet hyvin palokuntaan.  Hätäkeskukseenkin tytöt olivat soittaneet niin rauhallisesti, että päivystäjä oli hetken epäillyt onko puhelu totta ollenkaan.
– Palokunnassa opetettiin, että pitää soittaa rauhallisesti, selvittää Minna Jaala.
Samoin kuin se, että vettä ei sähkölaitteen paloon saa miettiäkään.
Syy palonalkuun oli hellalle jäänyt kattilankansi.  Hellan levy on ilmeisesti vahingossa tönäisty päälle.  
Lämpö liedessä on ollut jopa vuorokauden ajan ennen sen syttymistä.   Perhe oli näet edellisen yön poissa kotoa ja ennen lähtöä liedellä oli viimeksi tehty ruokaa.
– Lähtiessä katsoin kyllä, että kahvinkeitin on poissa päältä ja tiskikoneen hana kiinni.  Miten se hella  sitten jäikin tarkistamatta, Hanna Jaala miettii.
Kaupungin vuokra-asuntoon edellisen omistajan tekemät remontit saivat palokunnalta tylyn tuomion:  hellan päälle rakennettuja hyllyjä ei voi pitää paloturvallisena ratkaisuna.  Ikääntynyt hella menee vaihtoon ja tilalle tullee varmuuden vuoksi sellainen, jonka levyissä on aikakatkaisu.  Samoin uusi sammutuspeite pitää hankkia, ja käsisammutin.

 

Perniössä vedetään gospellattareita lauantaina

Tulosta

 

Jos  mieleen ovat latinalaiset tanssit, gospelmusikki ja reipas liikunta, on tulevana lauantaina tiedossa sopivaa ohjelmaa Perniön yhteiskoulun liikuntasalissa.
Kokenut kilpatanssija, Kansan Raamattuseuran nuorisopastori Piialiina Helminen vetää siellä kaksi gospellattarituntia.  Ensimmäinen alkaa klo 11 ja toinen klo 13. Mukaan voi tulla yhdelle tunnille tai molemmille.
Gospellattarit ovat liikuntamuoto, jossa yhdistyvät hengellinen musiikki ja tanssiliikunnan riemu. Etukäteen ei tarvitse osata tanssia ja jokainen voi liikkua kuntonsa sallimaan tahtiin. Varusteiksi tarvitaan mukavat liikuntavaatteet, jalkineiksi sopivat tanssiliikuntakengät, mutta sukkasillaankin pärjää.  Lajin luvataan sopivan niin miehille kuin naisillekin.
Viitosen osallistumismaksu tunnilta menee yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

 

Poliisi kaipaa havaintoja Plazan pahoinpitelystä

Tulosta



Salon poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja kauppakeskus Plazassa sattuneesta pahoinpitelystä.
Plazan autohallissa kaksi 13-15-vuotiasta tyttöä mukiloi 14-vuotiasta tyttöä lyömällä laukulla päähän, nyrkillä naamaan ja lisäksi potkimalla ja sylkemällä.
Uhrin vammat jäivät kuitenkin lieviksi eivätkä vaatineet jatkohoitoa.

 
Lisää artikkeleita...
Sivu 10 / 115

ksupernetti1

Etsi sivuilta

Uusin lukijan kuva

Turska nousi Matildedalissa
Kuvaus: Turskaa on tarttunut vuosien tauon jälkeen pyydyksiin tänä keväänä kahdesti, Förbyssä ja Matildedalissa, missä kalan ikuistivat Carl-Henrik Löfberg ja Jyrki Sahlström.

Mainoksia

 

 

 

 

sprkirppis


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?Ota yhteyttä!

Kirjoittajavieras