Sähköjä paikataan lauantaista lähtien Perniön eteläpuolella ja Strömmassa

Tulosta

Sähkövikoja korjataan tänään etenkin Perniön eteläosissa, Kuivastolla ja Fiskarin suunnassa, samoin Tenholan Trollshovdassa.

Toinen painopistealue ovat pienjänniteverkon korjaukset Särkisalossa ja Strömmassa.   Osa Kiskon itäpuolesta sai virrat takaisin lauantaina puolenpäivän paikkeilla.  Kosken asemalla ei lukijapalautteen mukaan ollut sähköjä ainakaan myöhään perjantai-iltana. Vilniemeen Teijolle saatiin sähköt perjantaiaamuna.

Fortumista kerrotaan, että mökkiseutujen sähköjä aletaan korjata vasta kun vakituisten asuntojen sähköt on saatu kuntoon.

Viimeksi päivitetty ( 31.12.2011 12:58 )
 

Itäisessä Perniössä sähkö viipyy vielä

Tulosta

Fortumin arvion mukaan Tenholaan saadaan sähköt  lauantain vastaiseen yöhön mennessä. Sen sijaan Särkisalon saarissa ja osassa Perniötä on varauduttava vielä  useamman päivän sähköttömyyteen.

Ongelmalliset suunnat ovat Perniö-Kisko ja Perniö-Fiskars sekä Muurla-Kisko. Korjaustöissä ahertaa parhaillaan viitisensataa asentajaa ja metsuria. Töitä jatketaan samalla vahvuudella viikonlopun yli.
Perjantaina sähköt palautettiin 5000 asiakkaalle ja saman verran uskotaan vielä saavan sähkön ennen yötä.

 

 


 

Viimeksi päivitetty ( 30.12.2011 19:50 )
 

Osiin Matildedalia palautui jo sähkö, pimeitä alueita edelleen paljon

Tulosta
Ilkka Laiho tutkaili torstaina Kuivastontien vartta.  Tielle kaatuneita puita oli raivattu vain välttämättömimmän verran.

Ilkka Laiho tutkaili torstaina Kuivastontien vartta. Tielle kaatuneita puita oli raivattu vain välttämättömimmän verran.

 Sähkövikojen korjaus Perniönseudun Lehden levikkialueella etenee.   Ilkka Laiho tutkaili torstaina Kuivastontien vartta. Tielle kaatuneita puita oli raivattu vain välttämättömimmän verran.


Fortumin mukaan perjantaina iltapäivällä sähköt oli saatu kytkettyä muun muassa osiin Matildedalia ja Särkisaloa, samoin osiin Bromarvia. 
Toisaalta pimeitä alueita on yhä paljon, esimerkiksi Metsänkylän alueella lähellä Perniön kirkonkylää virta on edelleen poikki.


Viimeksi päivitetty ( 30.12.2011 14:33 )
 
Sivu 11 / 197

Etsi sivuilta

Uusin lukijan kuva

Talvinen maisema
Kuvaus: Lähes sadunomaisen maiseman ikuisti Jonna Flink.

Mainoksia

 

 

 

 

sprkirppis


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?Ota yhteyttä!

Kirjoittajavieras