Salon Aluesairaalan synnytysosaston ja lastenosaston kohtalosta jatkossa ollaan valmistelussa ja päätöksenteossa nyt erityisen tärkeässä vaiheessa.  Tämä tilanne tuli selkeästi esiin 4.4. järjestetyssä SAS 2016- hankkeen esittelyn yhteydessä, jossa johtava lääkäri Helkiö ja sairaanhoitopiirin johtaja Lehtonen kertoivat vahvan näkemyksensä siitä, että synnytykset ja lastenosasto siirretään Salosta Turkuun viimeistään vuoteen 2018 mennessä.

Koska kantaani asiaan on kysytty, tuon sen näin mielipidekirjoituksena kaikkien tietoisuuteen. Edellä mainitussa tilaisuudessa otin henkilökohtaisesti kantaa siirtoja vastaan, mutta nostin myös Salon kaupunginhallituksen puheenjohtajana esiin siirtojen negatiiviset seuraukset Salon seudun asukkaille ja Salon kaupungille.  Näitä ovat esimerkiksi pitenevistä matkoista johtuva potilasturvallisuuden ja lähipalvelujen heikkeneminen, työpaikkojen menetys, paineiden kasvaminen perusterveydenhuollossa ja merkittävä imagollinen tappio kotoisan synnytysosaston menettämisestä.  Myös uhkakuva aluesairaalan näivettymisestä pelkäksi terveyskeskussairaalaksi on todellinen.

Puheenvuorossani edellytin, että kaupungin virallinen kanta asiaan selvitetään ja sen tulee myös vaikuttaa päätöksentekoon!  Perussopimuksen mukaisesti päätös näin merkittävästä muutoksesta vaatii sairaanhoitopiirin valtuuston Salon alueen edustajien 2/3 enemmistön.  Näiden päättäjien tuleekin huomioida kaupungin (eli omistajan) kanta päätöstä tehdessään.

Salon kaupungin ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yhteistyö on tiivistynyt 90-luvun lopun ”kahinoiden” jälkeen. Edellisen sairaanhoitopiirin johtajan, Aki Lindenin kanssa on sovittu Salon aluesairaalan kehittämisestä ja molemmat organisaatiot pitivät mm. tärkeänä että synnytyksiä hoidetaan sekä Salossa, että Turussa.

Näinä kuntatalouden tiukkoina aikoina kaikkia muutoksia voidaan perustella säästöillä, rakenteiden muuttamisella tai henkilöstön vaikealla saatavuudella. Uskon kuitenkin, että johdonmukainen pitkäjänteisyys ja luotettavuus päätöksenteossa luo ennen kaikkea turvallisuutta kuntalaisille – mutta on lopulta usein myös talouden kannalta viisasta.

Juhani Nummentalo (kok)
Salon kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Vuodet 1918-1927 merkitsivät Perniössä siirtymistä kotiyhteiskoulusta viralliseen yksityiseen oppikouluun. Ensimmäisen alun antoivat kirkonseudun lapsiperheet palkkaamalla ylioppilas Helmi Hartmanin opettamaan yhdeksää lasta kansakoulun ” sorvikamarissa ”. Uusia oppilaita ei ilmaantunut, joten koulu loppui neljän vuoden kuluttua. Kun edellinen yritys sammui niin Paarskylän isäntä Filemon Kaarlonen perusti 1921 asemaseudulle yksityisen oppikoulun. Hän palkkasi ylioppilas Suoma Kanniston pitämään yhdentoista oppilaan koulua  asemalle. Toimipaikka oli Osakepankin vinttikamari asemalla. Kaarlosen yritykseen tuli mukaan myös maanviljelijät Juho Laurila ja Paavo Saarinen sekä pankinjohtaja Antti Suolanen. Syntyi ” Perniön Yhteiskoulu Oy ” ja koulu toimi Paarskylän sivurakennuksissa sekä siirtyi sieltä sitten nykyisen konepajan päärakennukseen ja oppilaita oli noin 20.

Koulu kuitenkin loppui 1926, kun konepaja osti tilat. Kuitenkin taas kirkonkyläläiset olivat valveutuneita ja niinpä Paulus Niemelä, Oskari Honkanen ja Mikko Miettinen herättivät henkiin yksityisen yhteiskoulun. He perustivat 1926 Perniön Yhteiskoulun kannatusyhdistyksen ja rovasti K. F. Kilpeläinen teki koululle toimintaohjelman. Perniöläiset kansanedustajat Latvala ja Saarinen olivat myös mukana hankkeessa ja veivät hankkeen valtioneuvostoon oppikoululuvan ja valtion avun saamiseksi koululle. Koulun rehtorina toimi Maija Blomberg. Koulu alkoi sitten toimia kannatusyhdistyksen nimissä 4 luokkaisena myöhemmin 5 luokkaisena,ja sadalla oppilaalla sai   myös valtion apua. Kouluun tuli myös vapaaoppilaspaikkoja, joten vähävaraisetkin pystyivät lapsensa kouluttamaan.

Vuonna 1954 perustettiin yhteiskoulun yhteyteen myös lukio.  Seuraavaksi 1971 yhteiskoulu muuttui kunnalliseksi keskikouluksi ja lukio jäi kunnan omistamaksi yksityiskouluksi. Jo aikaisemmin koulun oppilasmäärä oli kohonnut hurjasti ja 1969 oppilasmäärä oli jo 500 oppilasta. Koulun tilat eivät enää riittäneet ja oppilaita oli myös vanhassa Seurakuntatalossa sekä Lampolan Säästöpankin omistamassa talossa. Saman aikaisesti Perniössä oli myös 18 kansakoulua, oli suuret ikäluokat kysymyksessä. Yhteiskoulua alettiinkin laajentaa ja rakennettiin myös kolmevuotinen kansalaiskoulu. Koulutustaso Perniössä oli hurjan hyvä, mutta valmistuttuaan oppilaat menivät muualle ansiotöihin ja Perniönkin väkiluku on vähentynyt noin 4 000:lla.

 Nyt on tilanne täysin muuttunut, oppilasmäärät ovat huvenneet. Tulevaisuudessa Perniöön jää ehkä kaksi kansakoulua ja kolmevuotinen ylä-asteen koulu eli yhteiskoulu. Salo kun on karsinut lähes kaikki palvelut Perniöstä, päätti myös lopettaa Perniön lukionkin. Siitä nousi kuitenkin vastareaktio ja annettiin 10:n vuoden jatkoaika, jos oppilaita on riittävästi. Nyt sitten on kuitenkin päätetty lopettaa linja-autovuoro, joka esimerkiksi ajoi Tuohitun kautta, tuoden myös 12 lukiolaista vanhusten lisäksi Perniön kirkolle. Tälläkin tavalla saadaan koulu loppumaan, ei tarvitse takkiaan kääntää niin kuin Särkisalokotiasiassa.  Perniön lukio on alusta asti saanut kiitosta hyvästä opetustasosta.

On ikävää, kun Perniötäkin näin autioitetaan. Aikoinaan Perniötä pidettiin varakkaana maatalouspitäjänä, jossa sivistystaso oli korkealla. Kirjoitin tässä nyt pienen palan Perniön kouluhistoriaa.


Vaarnummen Faari

Lukioon on päästävä myös Perniön itäisistä osista.
Olen esittänyt kaupunginhallitukselle, että virkamiehet selvittävät nopeasti lukiolaisten ja ammattikoululaisten mahdollisuuden osallistua olemassaolevien ylästeen kuljetuksiin siten, että liikennöitsijöiden kanssa neuvotellaan taksien koot sen mukaan että kaikki mahtuvat. Koululaiset maksavat bussivuorojen taksan. Hallitukselle kerrotaan ko. toiminnan kustannukset ja sen jälkeen katsotaan mistä rahat otetaan.
Julkisuuteen tiedotetaan, että nämä koulumatkat hoidetaan jatkossakin.
Itäisen Perniön yllättäen kilpailuttamatta jätetyn linjan lisäksi periaatetta pitää soveltaa koko kaupungissa.

Asian esittely hallitukselle oli huonoa hallintoa parhaimmillaan, eli jätetään kertomatta mitä esitys käytännössä pitää sisällään. Ei voida olettaa, että me hallituksessa olisimme verranneet edellisen kilpailutuksen reitit ja huomanneet, että Tuohittu-Ylikulma-Koski puuttuu.
Virkamiesten tapa toimia maaseudun syrjäseutujen palveluiden kohdalla on kaukana ns. maalaisjärjen käytöstä. Jos on lukio ja lapsia menossa sinne, jotenkin kymmenien kilometrien matka pitää hoitaa.
Jos kaupunkiin vihdoin saataisiin luotua liikennepalvelukeskus, missä ajettavia reittejä hoidettaisiin kokonaisuuksina, niin olisi todennäköistä, että kuljettamisen ja liikenteen sektorilta saataisiin säästöä. Nyt oikea käsi ei tiedä mitä vasen huseeraa ja taksiralli ympäri kaupunkia jatkuu.
Jos tuon reitin hoito ei jostain syystä onnistu olemassaolevaa koululaisliikennettä hyödyntämällä niin seuraavaksi on neuvoteltava olemassaolevan reitin liikennöitsijän kanssa ns. bonusvuoden käytöstä ja etsittävä siihen tarvittavat varat.

Eeva Koskinen

Maaseudun ja kaupungin yhdistävät kuntaliitokset ovat melkoinen haaste monestakin näkökulmasta, ei vähiten lähidemokratian toteutumisen kannalta. Kari Leinamon vuonna 2010 ilmestynyt ”Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista” –tutkimus maalaili melkoisen synkän kuvan 2000-luvun maaseutu-kaupunki –liitoksista, ja samansuuntaisia tuloksia esittelee myös tuore Ruralia-instituutin raportti.

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin ja Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahean tutkijoiden ”Kuntaliitos ja maaseutualueiden asukasosallistuminen Kouvolan, Salon ja Seinäjoen kaupungeissa” esittelee kokemuksia kolmesta kuntaliitoksesta.

 Kullakin alueella leimallista oli usean kunnan liitos ja maaseutualueiden moninkertaistuminen.
Tutkimus pyrki selvittämään laajentumisen vaikutuksia uusien keskustaajamien ulkopuolella asuvien asukkaiden osallistumiseen. Ja mikä tärkeintä, tuottamaan tietoa asukkaiden osallistumisen uudistamiseksi.
Tutkimustulokset nykytilasta eivät juurikaan yllättäneet. Sopeutuminen suuriin monikuntaliitoksiin on monivaiheista ja pitkäkestoista hallinnolle sekä asukkaille. Suurimmat haasteet liittyvät asukkaiden näkökulmasta uuden hallintokulttuurin oppimiseen ja hallinnon etääntymiseen etenkin uusien suurkuntien maaseudun asukkaiden arjesta. Erityisen huolestuttavaa on hallinnon osoittama uusien alueiden huono tuntemus.
Kuntaliitosten seurauksena Kouvolaan, Saloon ja Seinäjoelle on perustettu erilaisia lähidemokratian toimielimiä asukkaiden ja hallinnon välisen etäisyyden pienentämiseksi. Ja kullakin alueella lähidemokratiaelimien alkuvuodet ovat olleet oman roolin ja vaikutusmahdollisuuksien selvittelyä; mikä on niiden rooli osana kaupungin organisaatiota, miten rakennetaan toimiva suhde kylätasolle ja millaista valtaa niillä on oikeasti mahdollisuus käyttää?
Tutkijaryhmän johtopäätöksenä on, että näiden lähidemokratiaelimien asemaa osana hallintoa ja kansalaisvaikuttamista tulee jatkossa selkeyttää ja kehittää.

Selvityksen mukaan niiden lakkauttaminen – josta muun muassa Salossa keskustellaan - yhden kauden jälkeen olisi lyhytnäköistä politiikkaa.
Olennaista ei viime kädessä kuitenkaan ole, minkä nimisellä tai millä perusteella kootulla elimellä asukkaiden osallistaminen järjestetään, vaan se, että asukkaille todella annetaan mahdollisuus vaikuttaa kunnan hallinnon toimintaan. Hallinnolta odotetaan myös jalkautumista kentälle ja toimivaa tiedottamista.
Todellisen toimivallan antaminen asukkaille tarkoittaa nykyisten valtarakenteiden muuttamista, vallan hajottamista ja hallinnon rutiinien muuttamista.

Tämä edellyttää myös laajaa ja verkostomaista sidosryhmätyöskentelyä sekä asioiden valmistelua entistä laajemman asianomistajajoukon kanssa.

Uudet ja vaikuttavat osallistumistavat syntyvät asukkaiden ja hallinnon yhteistyönä, eivät yksinomaan hallinnon lähtökohdista käsin.

Tauno Linkoranta
Varsinais-Suomen
kyläasiamies

Saavatko syrjäseudut edustajansa valtuustoon

Suomen hallitus valmistelee kuntauudistusta ja on tekemässä maakuntakokoisia kuntia. Minusta ei sitten enää voida puhua kunnista, vaan ne ovat jotakin muuta. Voitaisiin puhua vaikka kolhoosista. Olen jo itse puhunut Salon kolhoosista.

Meidän sotaveteraanimme taistelivat itsenäisen Suomen ja sen kuntien puolesta. He saivat pelastettua yli neljäsataa kuntaa itsenäisinä. Itäsuomen kunnat menivät kolhoosivallalle. Näitten kuntien väestö asutettiin sitten näihin itsenäisen Suomen kuntiin.  Me lähes kaikki olemme syntyneet pienkunnissa ja siirtoväki on omaksunut uudet kunnat omakseen.

Nyt nuoret päättäjät, jotka eivät tiedä sota- ja pula-ajasta mitään, ovat keräämässä kuntien omaisuutta valtiolle. Valtiolta ei enää kunnille heru ropoja, vaan kuntien on itse haalittava kokoon, mitä omasta takaa löytyy. Pian  isommatkin kunnat on haalittu tyhjiksi ja ihmiset ovat yhdessä kasassa keskustassa. Tulee taas joskus aika, kun kolhoosit puretaan, kuten Virossa on tapahtunut. Ne sukupolvet eivät ole vielä syntyneetkään, jotka jälleenrakentamisen aloittavat. Ensin tulee se sukupolvi, joka sodankin jälkeen syytti veteraaneja,” Mitäs menitte sinne sotimaan ”.

Mutta minun tarkoitukseni oli  kirjoittaa kunnallisvaaleista. Oli varmaan viime kerralla monelle   kuntalaiselle yllätys, että kaikki Salon kymmenen kunnan ehdokkaat olivat puolueena samalla listalla. Tämä johti siihen,että kun ennen omassa kunnassa puolue saattoi olla vahvoilla , se sai nyt vain yhden tai  ei yhtään edustajaa läpi. Tällaisella puolueen edustajalla ei ole suurkunnassa mitään merkitystä. Särkisalossa meillä on esimerkki yhden edustajan kunnasta. Särkisalo ei omana kuntana koskaan olisi lopettanut vanhainkotia, se olisi vaikka omasta pussistaan hoitanut sen ylläpidon. 

Perniössä taas on seitsemän valtuutettua ja ollaan tietysti tyytyväisiä, että jo kauan ennen Saloon liittymistä vireillä ollut Tiipilän rakennushanke saatiin toteutettua. Oli tarkoitus rakentaa perniöläisille lisää tiloja. Nyt kuitenkin hajotettiin 20 asuttavassa kunnossa olevaa asuntoa ja tilalle tuli 22 asuntoa. Rakentamisen tieltä pois siirrettiin 17 asukasta ja nyt tuodaan Tiipilän palvelutaloon Särkisalosta sinne 15 henkeä . En tiennyt nykyisillä päättäjillä olevan näin huono laskutaito. Minun laskutaitoni mukaan se on yhteensä 32 henkeä. Tämän lisäksi tulevaisuudessa vanhusten määrä vain lisääntyy, eihän kunnissa kohta enää ole kun vanhuksia.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä kuinka moni pienkuntien äänestäjä enää vaivautuu äänestämään. Tosi on, että  syrjäpitäjien asioita ei enää hoideta. Voisihan sillä olla merkitystäkin, jos eri puolueen valtuutetut puhaltaisivat yhteen hiileen. Mutta  puolueessa tehdäänkin ryhmäpäätöksiä kaupungin keskustan hyväksi. Seuraavaksi valtuuston kokoa pienennetään, joten vielä enemmän tarvitaan ääniä läpimenoon.
Tämä tietää haja-asutusalueilta yhä vähemmän edustusta. Veikkaan Perniön saavan uuteen valtuustoon 4 edustajaa, ja siinäkin on hyvin keskitettävä äänet.

Mitä vielä Salo voi syrjäpitäjistä tulostaa on kuntien omistamat metsät. Puut voidaan ensin myydä ja maapohjaan istuttaa taimisto. Maapohjat voidaan sitten myydä ja ne käyvät hyvin kaupaksi. Rahamiehet ostavat niitä, niistä tulee paremmin korkoa, kun sijoituksista ei mene veroa.

Sellaisia maatiloja  Salon seudulla, jossa metsän lisäksi on myös peltoa on kolme prosenttia, loput on metsätiloja. Tällaista on maaseutu nykyään.

Vaarnummen Faari

Kunnalliseen päätöksentekoon ei pidä ajaa yritystoiminnan tehokkuutta. Päätöksenteon tulee olla läpinäkyvää, oikeudenmukaista ja vuorovaikutteista. Perhettä voidaan hyvin pitää mallina. Ei pidä syödä enemmän kuin tienaa ja jäsenistä pidetään yhdessä huolta. Toimialojen välinen kumppanuus tulee löytyä kaupungin sisällä. Kokonaisuuden sisällä pitää tietää miten toimitaan yhdessä, yhtenä kokonaisuutena.

Virkamiehet valmistelevat muutamien luottamushenkilöiden ajatusten pohjalta päätöksiä. Oikeanlainen päätöksenteko on keskusteleva. Kompromissien tekokaan ei ole pahasta, mikäli tilanne niin vaatii. Hallintosäännön jalostuksessa emme saa hukata olennaista. Ylisuuresta valtuustosta on jo päästävä eteenpäin.

Yhteisen kaupungin rakentaminen edellyttää kuulemista.  Päätösten kanssa on voitava elää.
Itse olen osallistunut Kiskontien aluetoimikunnan työskentelyyn hallituksen edustajana. Voin vilpittömin mielin sanoa, että salolaisten, muurlalaisten, kiskolaisten  ja perniöläisten muodostamassa toimikunnassa on käyty erinomaisen vilkasta ja rakentavaa keskustelua. Positiivisia ja negatiivisia asioita on puhuttu halki.  Perusteluja on kuunneltu, aloitteita tehty ja viestiä viety eteenpäin. Ja nyt ollaan jo aluetoimikunnista luopumassa.

Näin ei pidä toimia!


Salon toimia seurataan tiiviisti koko Suomessa. Aluetoimikunnat on luotu juuri palvelemaan kokonaisuutta, lisäämään toiminnallista tasa-arvoa, paikkaamaan demokratiavajetta. Ensimmäisestä kaudesta on opittavaa, jatkossa on varaa parantaa. Olemme mukana tasa-arvon pilottihankkeessa Vantaan, Espoon ja Turun kanssa. Tämä on ollut kaupungillemme erinomainen kasvun paikka. Salomme kaikki alueet ovat meille tärkeitä, toiminnallinen tasa-arvo näkee kokonaisuuden. Kaupungissamme pitää kommunikoida ja tiedottaa selkeästi. Aloitteiden ja asioiden eteneminen pitää saada joustavaksi. Aluetoimikunnissa ei ole vika, vaan organisaatiossa.  Vaikuttavuus on huomioitava talouden reunaehtojen ohella.

Aluetoimikunta kutsuu kokoon alueensa yhdistykset ja kuuntelee heitä, säännöllisesti. Epäpoliittisuus on aluetoimikunnissa parasta. Kylät aktivoituvat, meillä on jo hyviä esimerkkejä mm. Vuoden kylä Teijolla. Mutta aktiivisuutta ei ole vielä kaikissa kylissä, tarvitaan aikalisä. Kotiseutuyhdistykset ovat tärkeä elementti myös. Vaalikaamme niitä. Yhteistyöhön kannustaen.
Säästöjen äärellä pitää miettiä vaikuttavuutta. Eurot eivät mittaa kaikkea.

Sydämen sivistystä päätöksentekoon ja tasa-arvoa aluepolitiikkaan

Elina Suonio - Peltosalo