50 vuotta sitten

Tässä osiossa palataan vuosien taakse ja katsotaan, mitä Perniönseudun lehdessä 50 vuotta sitten sanottiin.



Pidätys Kemiön pahoinpitelyssä - muuta ratkaisevaa ei tapahtunut

Tulosta

 

Toinen alkoholistihoitolasta karannut miueshenkilö joka on Kemiön jutussa kolmen epäilyksenalaisen joukossa, pidätettiin myöhään maanantai-iltana lähellä Oulua.  Hänet tullaan kuljettamaan Turkuun lähempiä kuulusteluja varten. Edelleen kateissa ovat sen sijaan toinen alkoholistihoitolasta karannut Aimo Pietari Viljakainen ja ehdonalaisessa vapaudessa oleva Tauno Kustaa Kylmänen.
Sairaalasta tiistaina saatujen tietojen mukaan on mv.Hollmen jo osittain tajuissaan mutta kuulusteluja ei vielä hänen heikon tilansa vuoksi ole aloitettu.
---
On tuskin luultavaa, että Kemiön pahoinpitelyjutulla on jotakin yhteyttä vielä selvittämättömään Bodomjärven kolmoismurhaan, vaikkakin muutamat epämääräiset tuntomerkit saattaisivatkin aiheuttaa sellaisen ajatuksen, mainitsi Keskusrikospoliisin päällikkö, poliisineuvos Kosti Vasa.

Uudenkirkon pitäjäjuhla Salossa - ensi vuonna Perniössä

Nyt on Karjalan Kannas hiljaa ja Uusikirkko vaikenee. Mutta niin ei ole tapahtunut uuskirkkolaisten sydämissä, lausui Turun Karjalaisten puheenjohtaja, professori Toivo Salmi juhlapuheessaan Salossa sunnuntaina vietetyillä Uudenkirkon pitäjäjuhlilla, joita mm.tasavallan presidentti Urho Kekkonen puolisoineen kunnioitti läsnäolollaan.
---
Juhla alkoi Perniön poikatorvisoittokunnan säestämänä yhteisesti veisatulla suvivirrellä, minkä jälkeen puhujalavalle astui Uusikirkko-säätiön puheenjohtaja mv. Toivo Mannonen pitämään tervehdyspuhetta.
Puhujalla olikin viikon vanhat terveiset tuotavanaan entisestä kotipitäjästä, jonka sankarihautausmaan hän kertoi nyt muuttuneen pallokentäksi.
---
Sää oli ollut mitä kaunein eikä väliajalla alkanut pieni sadekaan pystynyt tunnelmaa rikkomaan, toipahan vain tasavallan presidentin puolisoineen katoksen penkeille tavallisten ihmisten keskelle.

Jutut poimittu 13.7.1961 ilmestyneestä Perniönseudun Lehdestä

 

15.6.1961

Tulosta

 

Naarjärven kunnallisen uimalan
vihkiäisjuhla
pidetään Naarjärven Kisaranhassa heinäkuun
2. päivänä 1961 klo 14.00
Lähemmin ensi lehdessä.
Järj. Kunnanhallitus ja Urheilulautakunta

Lieto voitti Perniön (15.6.1961)
Viime Sunnuntaina pelattiin Perniössä välisarjan pesäpallo-ottelu Liedon Parma – Perniön Urheilijat. Lietolaiset katkaisivat Perniöläisten voittokulun voittamalla ottelun 15-11. Vaikka syyskierroksella on vielä mahdollisuus tämä tappio korjata tulevat Lietolaiset varmasti olemaan pitkänä kantona kaskessa perniöläisten kohdalla ja varmasti kaikkien muiden sarjan kärkipaikka tavoittelevien joukossa.

Mehiläishoitajat koolla Perniössä (15.6.1961)
Perniön Maamiesseuran järjestämät kurssit mehiläishoitajille pidettiin eilen opettaja Hartosen luona Perniön kirkonkylässä. Tilaisuuteen oli saapunut parisenkymmentä mehiläishoitajaa, joiden hoidossa on yhteensä satoja yhdyskuntia. Kaikkiaan on Perniössä mehiläisyhdyskuntia n. tuhatkunta.

 

 


 

 

Koulujen päättyessä

Tulosta

Näinä päivinä on koulumaailmassa huokaistu helpotuksesta. Lukuvuosi on saatu päätökseen ja tarpeellinen hengähdystauko alkoi.

Kaikissa kodeissa ei kesää oteta vastaan valoisin mielin. Lasten saaminen oppi- tai ammattikouluun tuottaa useassa tapauksessa vaikeuksia ja monia ongelmia on myös koulunsa päättävien kohdalla.
Läheskään kaikilla ylioppilailla ei ole mahdollisuuksia opintojensa jatkamiseen. Taistelu korkeakoulupaikoista on ankaraa.

Erityisen hankala on niiden asema, jotka pyrkivät työelämään suoraan keski- tai kansalaiskoulusta. Heiltä puuttuu kokonaan ammattikoulutus.
Suuri on myös ehtoja saaneiden ja luokalle jääneiden joukko.


***
Ilmoituksia
Pitäjän mestaruuskilpailu sokerijuurikkaan harvennuksessa
Pidetään Perniössä lauantaina 3.6.klo 10.00 Pyyntalon pellolla.
Sarjat: yli 16v, alle 16v ja alle 12v.


Myytävänä hyvä kesähuvila 2h ja k + sauna Naarjärvellä Ylikulman puolella.
Kiinteistövälitys Nurminen & Alanko Salo Turuntie 35 puh 3036.


***


Teijon Toverien menestys jatkuu – Kaarinan Vauhti voitettiin 5-2
TeiTo päihitti Kaarinan vauhdin 5-2 kotikentällään sunnuntaina. Vauhti kärsi ensimmäisen tappionsa pelikaudenaikana.
Terveellinen tappio sinänsä, sillä heillä tuntui olevan tarpeettoman ylimielistä puhetta ennen ottelua.
Teijolaisten  eturivi, jota aikaisemmissa otteluissa on ollut syytä moittia saamattomuudesta, pelasi nyt tämän pelikauden parhaan ottelunsa.

 

Jutut poimittu 1.6.1961 ilmestyneestä lehdestä

Viimeksi päivitetty ( 01.06.2011 09:14 )
 
Lisää artikkeleita...
Sivu 5 / 55

ksupernetti1

Etsi sivuilta

Uusin lukijan kuva

Turska nousi Matildedalissa
Kuvaus: Turskaa on tarttunut vuosien tauon jälkeen pyydyksiin tänä keväänä kahdesti, Förbyssä ja Matildedalissa, missä kalan ikuistivat Carl-Henrik Löfberg ja Jyrki Sahlström.

Mainoksia

 

 

 

 

sprkirppis


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?Ota yhteyttä!

Kirjoittajavieras