Skip to main content

Ruukinrinteen kaava läpi vasta äänestämällä

Laskettelurinteen liepeille Teijolle voidaan rakentaa asuntoja.
Asia otti askeleen eteenpäin viime torstaina, kun Salon valtuusto hyväksyi Teijon Matkailu Oy:n käynnistämän  Ruukinrinteen asemakaavan muutoksen.   Muutoksen myötä puheena olevalle 62 hehtaarin alueelle vahvistettiin rakennuspaikat niin vapaa-ajanasumiselle kuin ympärivuotisellekin asumiselle.
Ihan ilman soraääniä kaava ei valtuustossa kulkenut.  Hannu Eeva (sd) esitti kaavan palauttamista valmisteluun, sillä hän piti sitä maakuntakaavan vastaisena.   

Eeva totesi, että maakuntakaavassa alue kulkee yh-merkinnällä, mutta nyt teossa oleva muutos painottaa pysyvää asumista.  Hän pelkäsi tonttien myös  katkaisevan yhteyden rannan virkistysalueen ja kansallispuiston välillä.
– Tällainen kaavoituspolitiikka on kaupunkilaistenkin edun vastaista. On menty elinkeinopolitiikka edellä, soimasi Eeva.
Hänen mukaansa kaavamuutos kertoo muun muassa kaupungin olevan piittaamaton ympäristöministeriön suosituksista.
Esitys palauttamisesta kaatui luvuin 3-46 (2 poissa).   
Tämän jälkeen Eeva esitti kaavamuutoksen hylkäämistä, mutta tämä esitys hylättiin samoin numeroin.

Jaa artikkeli: