Säätiön etusivulle


Perniökulttuuri-säätiö järjesti 26.7.-13.8. 2011 toisen näyttelynsä Perniöläisiä muotokuvissa II Perniön Maa- ja Kotitalousnaisten Lainamakasiinissa.


Perniökulttuuri -säätiön omistamista muotokuvista koottu näyttely esitteli edesmenneitä perniöläisiä vaikuttajia. Muotokuvien kautta avautui ikkuna paikallishistoriaan, vaikka kohteet edustivat hyvin ohutta kerrostumaa pitäjän ihmisistä.


Muotokuviin ikuistettujen elämäntyö oli näyttelyssä kuvattu heistä kuolemansa jälkeen julkaistuin muistokirjoituksin. Muistokirjoituksista kuvastuu kullekin ajalle tavanomainen tapa kertoa edesmenneestä. Ne nostavat heidän elämästään tehtäviä ja tapahtumia, joita aikalaiset pitivät merkittävinä. Tapa kirjoittaa poikkeaa myös nykykielestä. Muistokirjoitusten kirjo kertoi oman kulttuurihistoriallisen tarinansa ajan muutoksista.


Muotokuvat maalanneet taiteilijat olivat yleensä lähiseudulta. Muotokuvamaalaus eräänä kuvataiteen lajina ansaitsisi myös oman paikallisen analyysinsä.





Näyttelyssä olleet muotokuvat:

Frid W. Wendell
K.A.F Björkenheim
Carl Enberg
K.V. Ali-Melkkilä
Aarne Suomela
Jalmari Suvanto
Kalle Jokinen
Antti Penttilä
K.F. Kaarlonen
Alli Jäntti
Atte Vehanen
Hilma Lindstedt