Skip to main content

Paul Harrison tuo ulottuvuutta Peu-Basketin riveihin

Paul Harris otti tuntumaa Perniön halliin tiistaina. Vasta muutama päivä sitten Saloon saapunut Paul Harrison harjoitteli tiistai-iltana ensimmäistä kertaa yhdessä PeU Basketin edustusjoukkueen kanssa Perniön liikuntahallissa. Joukkueen uusi amerikkalaisvahvistus, 25-vuotias Harrison on 203-senttisenä joukkueen pisin pelaaja.
– Kaksi vuotta sitten pelasin Kaarinan Urassa, joten Suomessa asuminen ei ole uutta. Viime vuonna pelasin Kiinassa, kertoo Harrison.
– Ennen ulkomaille lähtöä opiskelin urheilumanagerointia Etelä-Carolinassa.

Miesten 1. divisioonan lohko B:ssä pelaavan PeU Basketin päävalmentajana toimii tänä vuonna Tommi Sainio. PeU:n ja Salon Vilppaan yhteistyö jatkuu tiiviinä, sillä Sainio nauttii edelleen kuukausipalkkaa Salon Vilppaan palkkalistoilla.

Tulevalla kaudella osa Salon Vilppaan alle 22-vuotiaista pelaajista tulee todennäköisesti  pelaamaan myös PeU:n riveissä, sillä nuorilla pelaajilla on seurasiirroissa väljemmät rajat.  Rinnakkaislisenssi mahdollistaa joukkueen vaihdon. Tällaisia pelaajia ovat esimerkiksi Miro Patrakka, Valtteri Vihiniemi, Riku Lehto, Olli Kanerva ja Niko Lindholm.
Joukkueen perusrunko on kuitenkin lähes sama kuin viime kaudellakin. Jussi Savolainen toimii pelaamisen lisäksi apuvalmentajana ja Sami Himberg jatkaa pelaajana luovuttuaan valmentajan tehtävistä. Vakiokalustoon kuuluvat myös Lauri Tiainen, Antti Rindell, Kusti Räsänen, Niilo Merilä, Pekka Lammi sekä USA:sta saapunut Paul Harrison.
– Sarjapaikan säilyttäminen on kauden tulostavoite. Ja olisihan niihin loppupeleihin kiva päästä. Pelillisesti haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että saisimme käytettyä mahdollisimman hyvin koko kenttää. Molemmat puolet kentästä tulisi olla hallinnassa, Sainio tähdentää.

Jaa artikkeli: