Pajen



Aloitin tämän jutun fundeeraamisen kauan ennen suurta katastrofia. Nimittäin ennen Saksan ja Englannin välistä jalkapallo-ottelua.
Jalkapallokisat Etelä-Afrikassa sekoittivat englantilaisten elämän. Seurasin brittien lehtiä tiiviisti yhden viikon ajan. Jos ei olisi saanut ulkomaailmasta muuta kautta tietoa, olisivat vaikkapa Kirgisiaan levottomuudet tai Meksikon lahden öljyvuoto jääneet pieniksi takapihan tapahtumiksi.




Alkulohkon pelit menivät jalkapallon synnyinmaalta nihkeästi. Englannin kieleen muotoutui uusi sanakin, roobish, joka silloin tällöin kirjoitettiin myös isolla ärrällä. What a load of Roobish"!
Kun brittiläiset puhuvat saksalaisista, juttu kääntyy väistämättä maailmansotiin ja jalkapallon MM-kisoihin. Kun tuli tilaisuus tutustua muiden puuhien ohella mainioon Churchill-museoon, jossa kuvataan laajasti maan johdon toimintaa ja työskentelytiloja sodan ajan Lontoon keskustassa, asia vielä korostui. Onkin siis mukava valottaa näiden suurten maiden keskinäistä suhdetta vähän keveämmin.





Merkittävä brittiläinen lehti The Independent levitti ottelupäivän numerossaan potkukallopohjustuksen 15 sivulle. Mukana oli aukeamallinen tarinaa otsikon ”What has Germany ever done for us?” alla. Aiheet olivat sopivan vitsailevia.
Saksalaiset antoivat englantilaisillekin loistavia kirjailijoita ja säveltäjiä, jotka värittävät ja rikastuttavat elämää. Sakemannit kehittivät makkaran ja oluen sellaisiksi, että brititkin voivat niistä nautiskella. Nuori opiskelija Paul Nipkow keksi vuonna 1884 systeemin TV-kuvan lähettämiseksi. Ilman häntä futistakin kai kuunneltaisiin radiosta.





Saksalaisten saavutusten joukossa vilahtaa lehden mukaan muun muassa nudismi, polkupyörä, puutarhatonttu, rakettimoottori, moottoritie, pekoni, halpakauppa Lidl ja eräs itävaltalainen hörhelö Hitler. Jopa Ison Britannian kuningasperhekin polveutuu saksalaisista suvuista.
Erikoiskiitoksen The Independent suuntaa preussilaisille joukoille 1800 luvun alussa. Ilman germaanien ratkaisevaa apua Napoleonin joukot olisivat ehkä voittaneet maailman kuuluisimman taistelun Waterloon kylän tienoilla. Brittein saarillakin puhuttaisiin sen seurauksena ranskaa. Terrifiant!





Sunnuntaina paikallista aikaa kello kolme iltapäivällä maa hiljeni. The Independent suositteli ihmisiä menemään kauppoihin, puistoihin, matkustelemaan junissa tai ajelemaan moottoriteillä, koska jonoja ei olisi. Kannattaisi myös suunnata Ikeaan, koska siellä ei silloin ryntäilisikään nuorpareja hankkimassa pikkupalasista koottavaa huusholliaan.
Mutta ei pubiin. Tai jos sellaiseen eksyy, ei kannata näyttää mitenkään saksalaiselta.




Nyt sitten se suuri katastrofi on koettu. Saksan diesel puski. Englannin jaguaarit, bentleyt eivätkä rolssit pysyneet perässä. Ja Lontoon taksikin hyytyi. Valitettavasti.





pajen

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Kesälehti Tortone

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Ei olla sokerista_1
  • Kuvaus: Paula Laine nappasi kuvan viime viikon keskiviikon kunnantalon puiston lauluillasta, jonne oli kurjasta säätä huolimatta saapunut runsaasti väkeä.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20