Pääkirjoituksia

Huomenna perjantaina pistetään eri puolilla maata liikettä niveliin. Unelmien liikuntapäivä –tapahtumassa järjestetään menoa eteläisessäkin Salossa, ja ennakkosuunnitelmat ovat kaukana ryppyotsaisesta.  Tarkoituksena on ennemminkin ulkoilla kuin vetää liikuntasarjoja veren maku suussa ja sama henki näkyy olevan vallalla, katsoopa melkein mitä vaan päivän tapahtumaa. 

 Ajankohta ei voisi olla paremmin valittu:  ulkoiluolot ovat ainakin eteläisessä Suomessa parhaimmillaan. Poissa ovat liukkaus ja pimeys.  Keskeistä tietysti on innostaa liikkumaan. Kiistatonta on, että tietty määrä liikuntaa edistää hyvinvointia ja kohentaa elämänlaatua kaikenikäisillä.  Parhaimmillaan käy niin, että liike koukuttaa.Tarkoituksena ei varmastikaan ole tehdä kaikista kilpaurheilijoita vaan muistuttaa, että esimerkiksi arkisen kauppakäynnin voi tehdä reppu selässä lihasvoimalla. 

Arkiliikunnan merkitystä ei kai voi liikaa korostaa ja moni arjen askare on liikettä kuin ohimennen.   Erittäin sattuvasti samaan saumaan osuu myös pyöräilyviikko, jonka aikana kannustetaan muun muassa koululaisia polkemaan kouluun.  Tämäkin asia varmasti kaipaa pientä patistamista, vaikka miten tuntuisi että kevään tultua kaikkien asuinalueiden kadut ovat täynnä paikasta toiseen pyörillään kiitävää pikkuväkeä. Pyörä on kätevä laite liikkumiseen ja kulkemiseen, mutta hyvä olisi muistaa, että pyöräilijä on osa liikennettä ja sen säännöt on syytä kerrata ennen tien päälle lähtemistä. 

Eteläisessä Salossa liikkumiseen on koko lailla mainiot mahdollisuudet:  on metsiä, kuntolenkkejä, kenttiä, rantoja ja ja pyöräteitä.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Kesälehti Tortone

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Ei olla sokerista_1
  • Kuvaus: Paula Laine nappasi kuvan viime viikon keskiviikon kunnantalon puiston lauluillasta, jonne oli kurjasta säätä huolimatta saapunut runsaasti väkeä.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20