Pääkirjoituksia




Salossa puhutaan joukkoliikenteestä jälleen ensi tiistaina.
Salon seudun vihreiden järjestämässä – voisiko sanoa junailemassa- seminaarissa aiheeksi nousee myös raideliikenne.  

Junayhteyksien kehittäminen on muun muassa maakuntaliiton agendalla yhtenä tärkeimpänä edunvalvonta-asiana vuodesta toiseen.  Päätöksiä, saati mitään konkreettista, asian tiimoilla ei tapahdu yhdessä yössä eikä välttämättä edes vaalikaudessa. Viime kädessä kiikastaa tietysti rahasta . Esimerkiksi Salon ja Turun välille kaavaillut pelkät uudet liikennepaikat maksavat yli kymmenen miljoonaa. Kaksoisraiteen hinta on vielä moninkertainen. 

Yksi kysymys kuuluu, kuka rohkaisee ketä ottamaan ensimmäisen askeleen. Radan pitäisi näkyä esimerkiksi kaupunkien maankäytössä – onhan jo nyt yksi yleinen myyntiargumentti uusille asuinalueille kätevät liikenneyhteydet.  Toisaalta tällä perusteella on paha alkaa tonttikauppaa tehdä, jos ei ole takeita siitä että juna joskus sopivan matkan päässä asumuksista pysähtyy. Juna taas ei pysähdy, jos ei kyytiin tulijoita ole.  Onko ylettömään vuorojen lisäykseen raiteilla ylipäätään ihmisiä, on sekin yksi kysymys.
Mielenkiintoista on se, että kehitys olisi samalla paluuta menneeseen. Ajatusleikki siitä, että Turun ja Helsingin välillä olisi pysäkki ja asema poikineen, saisi aikataulukirjat näyttämään samoilta kuin  puoli vuosisataa sitten.   ¨

Aikanaan junailemaan ajoi omien autojen puute.  Samasta, yksityisautoilun vähentämisestä on kyse jälleen.   Sen suhteen ei kannata silti turhan optimistinen olla.  Epäillä sopii, voiko tyystin ilman omaa autoa elää kymmenien vuosien päästäkään muualla kuin isoimmissa taajamissa.










Ravinteet mereen

Pääsiäispyhinä hurjiksi yltyneet jokien virtaamat ovat vieneet mennessään monenlaista.  Liian lähelle törmiä jäänyttä omaisuutta,  oksia ja risuja ja myös maa-ainesta. 
Asialla on myös kauaskantoisempi vaikutus: kevättulvien mukana mereen huuhtoutuu iso  osa koko vuoden ravinnekuormista.   Tahatonta tai ei, epätoivottua kuitenkin.

Kulunut talvi on ollut pitkästä aikaa luminen ja kylmä ja tulvatkin hetkeen koettuja rajumpia.  Siihen, että seuraavat talvet taas mentäisiin ilman nyt nähtyjä virtaamia, ei sovi tuudittautua.
Sen eteen,  että tulvien myötä seuraavina talvina ei mereen synny ravinnepiikkejä, pitäisi nyt miettiä keinoja ja myös väyliä toteuttaa ne.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Kesälehti Tortone

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Ei olla sokerista_1
  • Kuvaus: Paula Laine nappasi kuvan viime viikon keskiviikon kunnantalon puiston lauluillasta, jonne oli kurjasta säätä huolimatta saapunut runsaasti väkeä.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20