Pääkirjoituksia

Salon sosiaali- ja terveyslautakunta teki viime viikon kokouksessaan isoa joukkoa koskevan päätöksen. Kaupunki alkaa tarjota maksutonta ehkäisyä alle 25-vuotiaille salolaisille. Tavoitteena on vähentää vahinkoraskauksien ja raskaudenkeskeytysten määrää. Jälkimmäisessä tilastossa Salo on valitettavan korkealla sijalla.

Aihe on mielipiteitä jakava. Epäilemättä moni on edelleen sitä mieltä, että jos kokee olevansa valmis seksiin, on valmis myös hoitamaan itse ehkäisyn kuntoon.

Tämäkään asia ei toki mene kuin unelmamaailmassa; ehkäisyn hankkimisen tiellä voi olla monta mutkaa tai estettä eikä hinta aina ole vähäisin. Luonto ajaa tikanpojan puuhun 2000-luvullakin, ja tällöin ehkäisyn olisi oltava kunnossa. Jos asiaa voidaan sillä avittaa, että kaupunki tulee vastaan, hyvä niin.

Samansuuntainen on kehityksen kulku muuallakin kuin Salossa; ilmaista ehkäisyä tarjoaa jo varsin moni kunta ja kaupunki.

Salon sosiaali- ja terveyslautakunnan listalla perusteet on varsin selvästi kirjattu. Ne ovat niin taloudellisia kuin inhimillisiäkin. Yhden ei-toivotun raskauden rahallinen hinta kaupungille on iso ja harva kai miettiikään, millainen määrä euroja tätä kautta kuluu, vaikka kaupungin rahankäyttö muuten useinkin herättää närää ja kritiikkiä. Panostus maksuttomaan ehkäisyyn on näin myös taloudellisesti perusteltu ratkaisu.

Vielä tärkeämpää on tietysti päätöksen inhimillinen puoli: ei-toivottu raskaus tai raskaudenkeskeytys eivät ole nuorelle helppoja asioita ja ne voivat olla peruuttamaton taitekohta elämässä. Yhtä lailla riskinä ovat sukupuolitaudit, joiden leviämisen estämiseen päätös myös osaltaan tähtää.
Jos päätös parantaa tilannetta näiltä osin, se oli hyvä päätös ja huolenpitoa – ei suinkaan vastuuttomuuteen kannustamista.

Alakategoriat

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20